Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

VARTIOTORNI (TUTKITTAVA) LOKAKUU 2012

Vastoinkäymisten kohtaaminen rohkeasti

Vastoinkäymisten kohtaaminen rohkeasti

”Jumala on meille turva ja voima, helposti saatava apu ahdistusten aikana.” (PS. 46:1)

1, 2. Millaisia vastoinkäymisiä monet ovat kokeneet, mutta mitä Jumalan palvelijat haluavat?

ELÄMME vaikeita aikoja. Maailmaa on järkyttänyt katastrofi toisensa jälkeen. Maanjäristykset, tsunamit, metsäpalot, tulvat, tulivuorenpurkaukset ja hirmumyrskyt ovat tehneet tuhojaan. Myös yksilöiden ja perheiden ongelmat ovat synnyttäneet pelkoa ja murhetta. Tosiaankin ”aika ja sattuma kohtaavat” meitä kaikkia (Saarn. 9:11).

2 Jumalan palvelijat ovat joukkona selviytyneet hyvin tällaisissa ahdistavissa olosuhteissa. Mutta haluamme myös yksilöinä varautua vaikeuksiin, joita saattaa tulla tiellemme tämän järjestelmän lopun lähetessä. Miten voimme jatkaa Jumalan palvelemista iloiten, kun meille tapahtuu jotain ikävää? Mikä auttaa pysymään rohkeana vastoinkäymisistä huolimatta?

ROHKEUDEN ESIMERKKEJÄ

3. Miten voisimme Roomalaiskirjeen 15:4:n mukaisesti saada lohtua, kun kohtaamme masentavia ongelmia?

3 Vaikka ahdistavat olosuhteet vaikuttavat useampiin ihmisiin kuin koskaan ennen, ongelmissa sinänsä ei ole mitään uutta. Katsotaanpa, mitä voimme oppia joistakin Jumalan palvelijoista, jotka menneisyydessä osoittivat rohkeutta vaikeissa tilanteissa (Room. 15:4).

4. Millaisia vastoinkäymisiä Daavid koki, ja mikä auttoi häntä?

4 Ajatellaanpa, mitä kaikkea Daavid joutui kestämään. Kuningas Saul halusi tappaa hänet. Viholliset taistelivat häntä vastaan ja jopa veivät kerran mennessään hänen molemmat vaimonsa. Jotkut hänen sotilaistaan, perheenjäsenistään ja ystävistään pettivät hänet. Lisäksi hän tunsi toisinaan olonsa hyvin ahdistuneeksi. (1. Sam. 18:8, 9; 30:1–5; 2. Sam. 17:1–3; 24:15, 17; Ps. 38:4–8.) Raamatun kertomuksissa  Daavidin elämästä paljastuu selvästi, millaista tuskaa nämä vastoinkäymiset hänessä synnyttivät. Ne eivät kuitenkaan järkyttäneet hänen hengellisyyttään. Hän sanoi täynnä uskoa: ”Jehova on elämäni linnoitus. Ketä minä kauhistuisin?” (Ps. 27:1; lue psalmi 27:5, 10.)

5. Mikä auttoi Abrahamia ja Saaraa kestämään vaikeuksista huolimatta?

5 Abraham ja Saara asuivat suurimman osan elämästään teltoissa, muukalaisina vieraissa maissa. Heidän elämänsä ei ollut aina helppoa. He kestivät rohkeina, vaikka joutuivat kärsimään nälänhädän vuoksi ja olivat vaarassa ympärillään olevien kansojen takia (1. Moos. 12:10; 14:14–16). Miten se oli mahdollista? Jumalan sanassa kerrotaan, että Abraham ”odotti kaupunkia, jolla on todelliset perustukset, jonka rakentaja ja tekijä on Jumala” (Hepr. 11:8–10). Abraham ja Saara keskittivät huomionsa siihen, mitä oli edessä, eivätkä antaneet ympärillään olevan maailman viedä heiltä iloa.

6. Miten voimme jäljitellä Jobia?

6 Job koki äärimmäisiä kärsimyksiä. Miltä hänestä mahtoikaan tuntua, kun kaikki hänen elämässään näytti menevän vikaan (Job 3:3, 11). Sitä paitsi hän ei ollut täysin selvillä vaikeuksiensa syystä. Hän ei silti luovuttanut vaan säilytti nuhteettomuutensa ja uskonsa Jumalaan. (Lue Jobin 27:5.) Job on meille erinomainen malli jäljiteltäväksi.

7. Mitä Paavali koki palvellessaan Jumalaa, mutta mikä rohkaisi häntä menemään eteenpäin?

7 Pohditaanpa myös apostoli Paavalin esimerkkiä. Hän oli ”vaaroissa kaupungissa, vaaroissa erämaassa, vaaroissa merellä”. Hän kertoo kärsineensä ”nälkää ja janoa, – – vilua ja alastomuutta”. Paavali sanoo myös viettäneensä ”vuorokauden – – syvässä meressä”, mikä todennäköisesti johtui jostakin hänen kokemastaan haaksirikosta. (2. Kor. 11:23–27.) Kaikesta huolimatta hänen asenteensa pysyi myönteisenä. Oltuaan Jumalan palvelemisen vuoksi lähellä kuolemaa hän sanoi: ”Tämä oli siksi, ettemme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää. Niin suuresta kuin kuolemasta hän pelasti meidät ja pelastaa.” (2. Kor. 1:8–10.) Harva ihminen on ollut yhtä monessa vaarallisessa tilanteessa kuin Paavali. Moni meistä voi kuitenkin samastua häneen ja saada lohtua hänen rohkeudestaan.

ÄLÄ ANNA VAIKEUKSIEN MUSERTAA ITSEÄSI

8. Miten nykyajan ongelmat saattaisivat vaikuttaa meihin? Kerro esimerkki.

8 Nykymaailmassa on niin paljon onnettomuuksia, haasteita ja paineita, että monet tuntevat musertuvansa niiden vuoksi. Tämä pitää paikkansa jopa joistakin Jumalan kansaan kuuluvista. Lani, * joka toimi miehensä kanssa kokoaikaisena palvelijana Australiassa, sai suureksi järkytyksekseen tietää, että hänellä oli rintasyöpä. Hän sanoo: ”Hoidot veivät minut huonoon kuntoon, ja menetin itsekunnioitukseni.” Kaiken lisäksi hänen piti huolehtia miehestään, jolle oli tehty selkäleikkaus. Mitä voisimme vastaavanlaisessa tilanteessa tehdä?

9, 10. a) Mitä emme saa antaa Saatanan tehdä? b) Miten voimme kestää Apostolien tekojen 14:22:ssa mainitut ”monet ahdistukset”?

9 Meidän on hyvä muistaa, että Saatana haluaa eteemme tulevien ahdistusten välityksellä jäytää uskoamme. Emme kuitenkaan saa antaa hänen viedä tällä tavoin iloamme. Sananlaskujen 24:10:ssä sanotaan: ”Oletko osoittautunut lannistuneeksi ahdingon päivänä? Voimasi tulee olemaan vähäinen.” Muun muassa edellä mainittujen Raamatun esimerkkien pohtiminen auttaa meitä keräämään rohkeutta vastoinkäymisten kohtaamiseen.

10 On myös hyvä pitää mielessä, että emme voi poistaa kaikkia ongelmia. Itse  asiassa osaamme odottaa niitä (2. Tim. 3:12). Apostolien tekojen 14:22:ssa todetaan: ”Meidän on mentävä Jumalan valtakuntaan monien ahdistusten kautta.” Älkäämme antako ongelmien masentaa itseämme vaan pitäkäämme niitä tilaisuutena osoittaa, että luotamme Jumalan kykyyn auttaa meitä ja ilmaisemme siksi rohkeutta.

11. Mitä voimme tehdä, jotta vastoinkäymiset eivät musertaisi meitä?

11 Meidän tulee keskittyä myönteisiin asioihin. Raamatussa sanotaan: ”Iloisella sydämellä on hyvä vaikutus kasvoihin, mutta sydämen tuskasta aiheutuu murtunut henki.” (Sananl. 15:13.) Lääketieteen tutkijat ovat jo pitkään tajunneet, miten tervehdyttävää myönteinen ajattelu voi olla. Monet lumelääkkeitä saaneet potilaat ovat tunteneet oireidensa helpottuvan yksinkertaisesti siksi, että he ovat luulleet noista pillereistä olevan apua. Toisaalta jos sairaalle sanotaan hänen käyttämiensä lääkkeiden aiheuttavan terveysongelmia, hän tuntee olonsa huonommaksi. Sellaisten asioiden hautominen, joita emme pysty muuttamaan, saa vain mielemme apeaksi. Voimme olla kiitollisia siitä, että kun Jehova auttaa palvelijoitaan, kyse ei ole mistään lumelääkkeistä. Vaikeinakin aikoina hän rohkaisee meitä Sanansa välityksellä, tukee meitä veljesseuran kautta ja vahvistaa meitä pyhän hengen avulla. Näiden seikkojen mietiskeleminen kohottaa mielialaamme. Älkäämme antako ajatustemme viipyä kielteisissä asioissa vaan tehkäämme voitavamme ongelmien ratkaisemiseksi ja keskittäkäämme huomio elämämme myönteisiin puoliin. (Sananl. 17:22.)

12, 13. a) Mikä on auttanut Jumalan palvelijoita kestämään luonnononnettomuuksien vaikutuksia? Kerro esimerkki. b) Miten onnettomuudet voivat auttaa tajuamaan, mikä on elämässä tärkeintä?

12 Joissakin maissa on viime aikoina ollut vakavia luonnononnettomuuksia. Monet sikäläiset veljet ovat osoittaneet huomattavaa sitkeyttä, vaikka se ei ole ollut helppoa. Alkuvuodesta 2010 suuri maanjäristys ja tsunami tuhosivat Chilessä monien veljiemme kodit ja omaisuuden, ja jotkut menettivät toimeentulonsa. Tästä huolimatta veljet pysyivät aktiivisina hengellisissä toimissa. Samuel, jonka koti tuhoutui täysin, sanoi: ”Tästä äärimmäisen vaikeasta tilanteesta huolimatta vaimoni ja minä emme lakanneet käymästä kokouksissa ja saarnaamasta. Uskon, että nämä tottumukset estivät meitä joutumasta epätoivon valtaan.” Monien muiden tavoin he jättivät onnettomuuden taakseen ja menivät eteenpäin Jehovan palveluksessa.

13 Syyskuussa 2009 yli 80 prosenttia Filippiineillä sijaitsevasta Manilan kaupungista jäi kaatosateiden vuoksi tulvan valtaan. Eräs suuria menetyksiä kokenut varakas mies sanoi: ”Tulva saattoi ihmiset samalle viivalle, sillä se aiheutti vaikeuksia ja kärsimyksiä niin rikkaille kuin köyhillekin.” Tämä tuo mieleen Jeesuksen viisaan neuvon: ”Kerätkää – – itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste syö ja missä varkaat eivät murtaudu sisään eivätkä varasta.” (Matt. 6:20.) Aineellinen omaisuus voi kadota nopeasti, joten sen paneminen ensi sijalle elämässä johtaa usein pettymykseen. On paljon järkevämpää asettaa etusijalle suhteemme Jehovaan, koska voimme pysyä hänen ystävinään huolimatta siitä, mitä ympärillämme tapahtuu. (Lue Heprealaiskirjeen 13:5, 6.)

SYITÄ ROHKEUTEEN

14. Mitä syitä meillä on rohkeuteen?

14 Jeesus kertoi, että hänen läsnäolonsa aikaan syntyisi ongelmia, mutta hän kehotti opetuslapsiaan: ”Älkää kauhistuko.” (Luuk. 21:9.) Koska hän on Kuninkaamme ja koska kaikkeuden Luoja  tukee meitä, meillä on kaikki syyt luottavaisuuteen. Paavali rohkaisi Timoteusta sanomalla: ”Jumala ei antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja tervemielisyyden hengen.” (2. Tim. 1:7.)

15. Miten jotkut Jumalan palvelijat ovat ilmaisseet luottavansa häneen? Millä tavoin me voimme saada samanlaista rohkeutta?

15 Monien Jumalan palvelijoiden sanoista heijastuu luja luottamus häneen. Daavid lausui: ”Jehova on voimani ja kilpeni. Häneen on sydämeni luottanut. Ja minua on autettu, niin että sydämeni riemuitsee.” (Ps. 28:7.) Paavali ilmaisi horjumatonta luottamusta kirjoittaessaan: ”Kaikesta tästä me selviydymme täysin voittoisina hänen välityksellään, joka on rakastanut meitä.” (Room. 8:37.) Kun Jeesus oli vaarassa, hän ei jättänyt kuulijoilleen epäselväksi, että hänellä oli läheinen suhde Jumalaan. Hän sanoi: ”En ole yksin, sillä Isä on minun kanssani.” (Joh. 16:32.) Mitä opimme näistä raamatunkohdista? Jos mekin luotamme täysin Jumalaan, voimme saada rohkeutta minkä tahansa vastoinkäymisen kohtaamiseen. (Lue psalmi 46:1–3.)

APUKEINOJA ROHKEUDEN SÄILYTTÄMISEKSI

16. Miksi Jumalan sanan tutkiminen on meille tärkeää?

16 Kristittyjen rohkeus ei perustu itsevarmuuteen. Se on pikemminkin tulos siitä, että he oppivat tuntemaan Jumalan ja luottavat häneen. Tässä auttaa hänen kirjoitetun Sanansa, Raamatun, tutkiminen. Eräs masennuksesta kärsivä sisar selittää, mistä hän saa apua: ”Luen erityisen lohduttavia raamatunkohtia yhä uudelleen.” Entä olemmeko noudattaneet ohjetta omistaa tietty aika perheen yhteiseen palvontaan? Jumalan sanan tutkiminen voi saada meidät tuntemaan samoin kuin psalmista, joka sanoi: ”Kuinka rakastankaan sinun lakiasi! Se on kiinnostukseni kohde kaiken päivää.” (Ps. 119:97.)

17. a) Minkä välityksellä Jehova antaa meille lisää rohkeutta? b) Kerro esimerkki siitä, miten jokin julkaisuissamme ilmestynyt elämäkerta on auttanut sinua.

17 Meillä on myös Raamattuun perustuvia julkaisuja, joiden aineisto vahvistaa luottamustamme Jehovaan. Monet ovat havainneet lehdissämme ilmestyneet elämäkerrat erityisen hyödyllisiksi. Eräs kaksisuuntaista mielialahäiriötä poteva aasialainen sisar rohkaistui lukiessaan kertomusta entisestä lähetystyöntekijäveljestä, joka oli taistellut menestyksellisesti samaa sairautta vastaan. Sisar kirjoitti: ”Se auttoi minua ymmärtämään omaa ongelmaani ja antoi minulle toivoa.”

Käytä vastoinkäymisissä hyödyksesi Jehovan antamia apukeinoja.

18. Miksi meidän tulisi hyödyntää mahdollisuutta rukoilla?

18 Rukouksesta on apua kaikenlaisissa  tilanteissa. Apostoli Paavali kiinnitti huomiota tämän järjestelyn arvoon, kun hän sanoi: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan antakaa anomustenne tulla kaikessa rukouksen ja nöyrän pyynnön avulla kiitoksen ohella Jumalalle tunnetuiksi, niin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ajatuksen, varjelee teidän sydämenne ja mielenne Kristuksen Jeesuksen välityksellä.” (Fil. 4:6, 7.) Käytämmekö täysin hyödyksi tätä keinoa saada voimaa vastoinkäymisten keskellä? Alex, Britanniassa asuva veli, joka on kärsinyt pitkään masennuksesta, sanoo: ”Jehovalle puhuminen rukouksessa ja hänen kuuntelemisensa Raamattua lukemalla on ollut minulle elinehto.”

19. Miten meidän pitäisi suhtautua seurakunnan kokouksissa käymiseen?

19 Lisäksi Jehova auttaa meitä kokousten välityksellä. Psalmista kirjoitti: ”Sieluni on ikävöinyt ja myös kaihonnut Jehovan esipihoja.” (Ps. 84:2.) Tuntuuko meistä samalta? Aiemmin mainittu Lani kertoo, mitä hän ajattelee toisten kristittyjen seurasta: ”Kokouksissa käyminen ei ollut valinnanvarainen asia. Tiesin, että minun piti olla niissä, jos odotin Jehovan auttavan minua selviytymään.”

20. Miten saarnaamistyöhön osallistuminen auttaa meitä?

20 Saamme rohkeutta myös pysymällä toimeliaina Valtakunnan saarnaamistyössä (1. Tim. 4:16). Eräs Australiassa asuva sisar, jolla on ollut monia ongelmia, sanoo: ”Saarnaaminen tuntui minusta vihonviimeiseltä työltä, mutta eräs vanhin pyysi minua mukaansa. Niinpä menin. Jehova varmasti tuki minua, sillä aina kun osallistuin sananpalvelukseen, tunsin itseni hyvin onnelliseksi.” (Sananl. 16:20.) Monet ovat havainneet, että auttamalla toisia kehittämään uskoa Jehovaan he lujittavat omaa uskoaan. Opettaessaan muita he lakkaavat pohtimasta omia ongelmiaan ja keskittyvät ajattelemaan tärkeämpiä asioita (Fil. 1:10, 11).

21. Mistä voimme olla varmoja, vaikka kohtaammekin vaikeuksia?

21 Jehova on antanut runsaasti keinoja, joiden avulla voimme kestää nykyisiä vastoinkäymisiä rohkeasti. Käyttämällä niitä kaikkia hyväksemme sekä miettimällä ja jäljittelemällä Jumalan rohkeiden palvelijoiden erinomaista esimerkkiä pystymme aivan varmasti selviytymään eteemme tulevista vaikeuksista. Vaikka tämän järjestelmän lähestyessä loppuaan saattaa vielä tapahtua monenlaista ikävää, voimme sanoa Paavalin tavoin: ”Olemme maahan syöstyjä, mutta emme tuhottuja. – – me emme lannistu.” (2. Kor. 4:9, 16.) Jehovan avulla onnistumme kohtaamaan nykyiset vastoinkäymiset rohkeasti. (Lue 2. Korinttilaiskirjeen 4:17, 18.)

^ kpl 8 Jotkin nimet on muutettu.