Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

VARTIOTORNI (TUTKITTAVA) LOKAKUU 2012

He tarjoutuivat palvelemaan Brasiliassa

He tarjoutuivat palvelemaan Brasiliassa

JOITAKIN vuosia sitten Rúbia, nyt noin 30-vuotias sisar, meni tapaamaan Sandraa, joka palveli tienraivaajana pienessä seurakunnassa Etelä-Brasiliassa. Eräs vierailun aikainen kokemus teki Rúbiaan niin syvän vaikutuksen, että koko hänen elämänsä muuttui. Millainen se oli? Annetaanpa Rúbian itsensä kertoa.

”EN OLLUT USKOA KORVIANI”

”Sandra vei minut mukanaan tapaamaan erästä raamatuntutkisteluoppilastaan. Tutkistelun aikana tuo nainen sanoi ohimennen Sandralle: ’Työpaikallani on kolme tyttöä, jotka haluaisivat tutkia Raamattua, mutta minä neuvoin heitä odottamaan vuoroaan. Tiedän, että kalenterisi on täynnä tämän vuoden osalta.’ En ollut  uskoa korviani. Ihmiset halusivat saada tietoa Jehovasta, mutta heidät täytyi panna odotuslistalle! Kotiseurakunnassani minun oli vaikea löytää edes yhtä tutkistelua. Sillä hetkellä, tämän tutkisteluoppilaan kotona, minussa syttyi syvä halu auttaa ihmisiä tuossa pikkukaupungissa. Pian lähdin suuresta kaupungista, jossa olin asunut, ja muutin sinne, missä Sandra toimi tienraivaajana.”

Miten Rúbia onnistui? Hän kertoo: ”Kahden kuukauden kuluttua tänne muutostani johdin 15:tä raamatuntutkistelua. Uskokaa tai älkää, mutta ennen pitkää minullakin oli Sandran tavoin odotuslista!”

HÄN ARVIOI UUDELLEEN PALVELUSTAAN

Nyt vähän yli 20-vuotias veli, Diego, vieraili joidenkin tienraivaajien luona Prudentópolisin pikkukaupungissa Brasilian eteläosassa. Käynti teki häneen lähtemättömän vaikutuksen; se sai hänet arvioimaan uudelleen omaa palvelustaan. Hän selittää: ”Roikuin seurakuntani mukana ja olin joka kuukausi muutaman tunnin kentällä. Mutta kun kävin noiden tienraivaajien luona ja kuuntelin heidän kokemuksiaan, tulin pakostakin verranneeksi heidän iloista suhtautumistaan siihen, miten vähän intoa itselläni oli palvelukseen. Nähdessäni, kuinka onnellisia ja innostuneita he olivat, halusin omankin elämäni tulevan yhtä mielekkääksi.” Tuon vierailun jälkeen Diego aloitti tienraivauksen.

Oletko sinä Diegon tavoin nuori todistaja, joka osallistuu saarnaamistyöhön ja käy kristillisissä kokouksissa mutta tuntee kenttäpalveluksen muuttuneen hieman rutiininomaiseksi ja innottomaksi? Jos olet, pystyisitkö tekemään elämässäsi muutoksia saadaksesi iloa palvelemisesta siellä, missä Valtakunnan julistajia kaivataan kipeästi? Ajatus siitä, että luopuisit mukavasta elämäntavasta, saattaa ymmärrettävästikin tuntua sinusta pelottavalta. Monet nuoret ovat kuitenkin päättäneet toimia juuri näin. Heillä on ollut rohkeutta tarkistaa tavoitteitaan ja toiveitaan voidakseen palvella Jehovaa täydemmin. Yksi esimerkki tästä on Bruno.

MAESTRO VAI EVANKELISTA?

Muutama vuosi sitten Bruno, joka on nyt 28-vuotias, opiskeli maineikkaassa musiikkioppilaitoksessa  tavoitteenaan tulla orkesterinjohtajaksi. Hän edistyikin opinnoissaan niin hyvin, että häntä pyydettiin monesti johtamaan sinfoniaorkesteria. Edessä oli lupaava ura. Bruno sanoo: ”Elämästäni tuntui kuitenkin puuttuvan jotain. Olin vihkiytynyt Jehovalle, mutta tiesin, etten antanut hänelle parastani, ja se vaivasi minua. Kerroin Jehovalle tunteistani rukouksessa ja keskustelin seurakuntani kokeneiden veljien kanssa. Harkittuani asiaa vakavasti päätin asettaa sananpalveluksen musiikkiurani edelle, lähdin pois musiikkioppilaitoksesta ja tartuin haasteeseen palvella alueella, jolla oli todellinen tarve Valtakunnan julistajista.” Mitä tästä ratkaisusta seurasi?

Bruno muutti noin 7 000 asukkaan Guapiaraan, joka sijaitsee suunnilleen 260 kilometrin päässä São Paulosta. Se oli suuri muutos. Hän kertoo: ”Menin asumaan pieneen taloon, jossa ei ollut jääkaappia, televisiota eikä internetyhteyttä. Taloon kuului kuitenkin jotain sellaista, mikä oli minulle aivan uutta: kasvimaa ja puutarha.” Bruno palveli erään pienen seurakunnan yhteydessä. Kerran viikossa hän pakkasi laukkuunsa ruokaa, vettä ja kirjallisuutta ja lähti sitten moottoripyörällään maaseudulle saarnaamaan. Tuolla alueella monet eivät olleet koskaan ennen kuulleet hyvää uutista. Hän kertoo: ”Johdin jopa 18:aa raamatuntutkistelua. Sain paljon iloa nähdessäni, miten nämä oppilaat tekivät muutoksia elämässään.” Hän lisää: ”Silloin tajusin löytäneeni sen, mitä elämästäni oli puuttunut – syvän tyydytyksen tunteen, joka tulee Valtakunnan etujen asettamisesta ensimmäiseksi. En olisi koskaan saanut nauttia siitä, jos olisin pyrkinyt materialistisiin tavoitteisiin.” Entä miten Bruno hankki elatuksensa Guapiarassa? Hän sanoo hymyssä suin: ”Antamalla kitaratunteja.” Bruno oli edelleen eräänlainen maestro.

”MINUN OLI AIVAN PAKKO JÄÄDÄ”

Mariana, joka on nyt lähes 30-vuotias, oli samankaltaisessa tilanteessa kuin Bruno. Hän toimi asianajajana mutta ei hyvätuloisesta ammatistaan huolimatta ollut kovin tyytyväinen elämäänsä. Hän sanoo: ”Minusta tuntui kuin olisin tavoitellut tuulta.” (Saarn. 1:17.) Useat veljet ja sisaret kannustivat häntä harkitsemaan tienraivausta. Ajateltuaan asiaa Mariana  päätti yhdessä ystäviensä Biancan, Carolinen ja Julianan kanssa mennä auttamaan erästä seurakuntaa syrjäiseen Barra do Bugresin kaupunkiin lähelle Bolivian rajaa, tuhansien kilometrien päähän kotoaan. Mitä sitten tapahtui?

Mariana sanoo: ”Aikomuksenani oli viipyä siellä kolme kuukautta. Mutta niiden päättyessä johdin 15:tä raamatuntutkistelua! Nuo oppilaat tarvitsivat tietysti vielä paljon apua edistyäkseen totuudessa. Niinpä minulla ei yksinkertaisesti ollut rohkeutta kertoa heille, että lähtisin pois. Minun oli aivan pakko jäädä.” Kaikki neljä sisarta tekivät saman päätöksen. Johtiko Marianan uusi ura mielekkäämpään elämään? Hän selittää: ”Tuntuu hyvältä, että Jehova auttaa minun välitykselläni ihmisiä kohentamaan elämäänsä. Minusta on suuri siunaus käyttää aikani ja energiani sellaiseen, millä on todellista arvoa.” Kaikilla neljällä sisarella on samanlaisia tunteita kuin Carolinella, joka sanoo: ”Mennessäni illalla nukkumaan olen hyvin tyytyväinen, koska olen kuluttanut itseäni Valtakunnan etujen vuoksi. Elämäni keskittyy tutkisteluoppilaideni auttamiseen. On suurenmoista nähdä heidän edistyvän. Koen parhaillaan, miten hyvin pitävät paikkansa sanat: ’Maistakaa ja nähkää, että Jehova on hyvä.’ ” (Ps. 34:8.)

Jehova on epäilemättä hyvin onnellinen tarkkaillessaan alati kasvavaa joukkoa nuoria veljiä ja sisaria, jotka eri puolilla maailmaa ”tarjoutuvat halukkaasti” saarnaamaan hänen Valtakuntansa hyvää uutista kaukaisilla alueilla (Ps. 110:3; Sananl. 27:11). Kaikki nämä alttiit työntekijät saavat vuorostaan kokea Jehovan runsaan siunauksen (Sananl. 10:22).

Aiheesta lisää

Miten tienraivaajia koulutetaan?

Mitä erikoiskoulutusta järjestetään tienraivaajille, jotka omistautuvat kokoaikaisesti saarnaamistyöhön?