Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

VARTIOTORNI (TUTKITTAVA) ELOKUU 2006

”Verrataan raamatunkohtia toisiinsa”

”Verrataan raamatunkohtia toisiinsa”

OLLESSAAN New Yorkiin menevässä junassa muuan mies löysi junavaunun lattialta uskonnollisen kirjasen. Siinä sanottiin, että ihmissielu on kuolevainen. Mies oli pastori, ja hän alkoi uteliaana lukea kirjasta. Hän oli ihmeissään, sillä hän ei ollut koskaan epäillyt oppia sielun kuolemattomuudesta. Hän ei tuolloin tiennyt, kuka kirjasen oli kirjoittanut, mutta hän havaitsi, että todistelu oli vakuuttavaa ja perustui Raamattuun ja että aineisto ansaitsi vakavaa huomiota.

Pastori oli nimeltään George Storrs. Tapaus sattui vuonna 1837, samana vuonna, jona Charles Darwin alkoi tehdä muistiinpanoja ajatuksista, joista kehittyi myöhemmin hänen evoluutioteoriansa. Maailma oli vielä tuolloin uskonnollinen, ja useimmat ihmiset uskoivat Jumalaan. Monet lukivat Raamattua ja pitivät sitä arvovaltaisena teoksena.

Storrs sai myöhemmin selville, että kirjasen oli kirjoittanut Philadelphiassa Pennsylvaniassa asuva Henry Grew. Grew piti lujasti kiinni periaatteesta, jonka mukaan ”Raamattu – – on itse itsensä paras tulkitsija”. Hän ja hänen toverinsa olivat tutkineet Raamattua voidakseen mukauttaa elämänsä ja toimintansa sen neuvoihin. Heidän tutkimuksensa paljastivat joitakin suurenmoisia Raamatun totuuksia.

Grew’n kirjoitusten innoittamana Storrs otti huolellisesti selvää, mitä Raamatulla on sanottavana sielusta, ja keskusteli asiasta joidenkin virkaveljiensä kanssa. Tutkittuaan aihetta syvällisesti viisi vuotta Storrs päätti lopulta tehdä tunnetuksi sen kallisarvoisen raamatullisen totuuden, jonka hän oli löytänyt. Aluksi hän valmisti yhden saarnan, joka oli määrä pitää eräänä sunnuntaina vuonna 1842. Hänestä kuitenkin tuntui, että hänen oli pidettävä muutama saarna lisää tehdäkseen aiheelle oikeutta. Lopulta hän piti ihmissielun kuolevaisuudesta kuusi saarnaa, jotka hän julkaisi kirjassaan Six Sermons. Storrs vertasi raamatunkohtia toisiinsa saadakseen esiin kauniin totuuden, joka oli jäänyt Jumalaa häpäisevien kristikunnan oppien varjoon.

Opettaako Raamattu sielun kuolemattomuutta?

Raamattu sanoo Jeesuksen voidelluista seuraajista, että he saavat kuolemattomuuden palkaksi uskollisuudestaan (1. Korinttilaisille 15:50–56). Storrs päätteli, että jos kuolemattomuus on uskollisille annettava palkka, jumalattomien sielu ei voi olla kuolematon. Spekuloinnin sijasta hän kääntyi Raamatun puoleen. Hän tarkasteli Matteuksen 10:28:aa, jossa sanotaan Kuningas Jaakon käännöksen mukaan: ”Pelätkää häntä, joka voi tuhota sekä sielun että ruumiin helvetissä.” Sielu voi siis tuhoutua. Hän kohdisti huomion myös Hesekielin 18:4:ään, jossa sanotaan: ”Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava.” (Vuoden  1938 kirkkoraamattu.) Kun tarkastelun kohteeksi otettiin koko Raamattu, totuus paljastui kaikessa kauneudessaan. Storrs kirjoitti: ”Jos näkemykseni tästä asiasta on oikea, monet Raamatun osuudet, jotka ovat olleet yleisen opin vuoksi hämäriä, muuttuvat selviksi, kauniiksi, merkityksellisiksi ja ilmaisuvoimaisiksi.”

Entä sellaiset raamatunkohdat kuin Juudaan kirjeen 7. jae? Siinä sanotaan: ”Samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.” (KR-38.) Jotkut saattaisivat päätellä tästä jakeesta, että Sodomassa ja Gomorrassa tapettujen sieluja kidutetaan ikuisesti tulessa. ”Verrataan raamatunkohtia toisiinsa”, kirjoitti Storrs. Sitten hän lainasi 2. Pietarin kirjeen 2:5, 6:ta: ”Eikä hän säästänyt muinaista maailmaa, vaikka varjelikin Nooan, – – vaan antoi vedenpaisumuksen tulla jumalattomain maailman päälle. Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät.” (KR-38.) Sodoma ja Gomorra tosiaan poltettiin poroksi; ne tuhottiin asukkaineen ikuisiksi ajoiksi.

”Pietarin kirje luo valoa Juudaan kirjeeseen”, selitti Storrs. ”Ne osoittavat yhdessä hyvin selvästi, millaista tyytymättömyyttä Jumala on osoittanut syntisiä kohtaan. – – Tuolle muinaiselle maailmalle, Sodomalle ja Gomorralle, toteutetut tuomiot ovat ainaisena ja jatkuvana eli ’iankaikkisena’ muistutuksena, varoituksena ja ’esimerkkinä’ kaikille ihmisille maailman loppuun saakka.” Juuda tarkoittaa siis sitä, että sen tulen vaikutus, joka tuhosi Sodoman ja Gomorran, on iankaikkinen. Tämä ei siis suinkaan merkitse sitä, että sielu olisi kuolematon.

Storrs ei yhdistänyt toisiinsa vain sellaisia raamatunkohtia, jotka tukivat hänen näkemystään, ja sivuuttanut muita kohtia. Hän otti huomioon kunkin kohdan tekstiyhteyden ja koko Raamatun pääajatukset. Jos jokin jae näytti olevan ristiriidassa toisten raamatunkohtien kanssa, hän otti selvää, mitä asiasta muualla Raamatussa sanotaan, löytääkseen johdonmukaisen selityksen.

Russellin tutkielmat Raamatusta

George Storrsiin tutustui muiden muassa eräs nuori mies, joka muodosti parhaillaan raamatuntutkisteluryhmää Pittsburghiin Pennsylvaniaan. Hänen nimensä oli Charles Taze Russell. Yksi hänen ensimmäisistä raamatullisista kirjoituksistaan julkaistiin vuonna 1876 Storrsin toimittamassa lehdessä Bible Examiner (Raamatun tutkija). Russell tunnustaa, että häntä edeltäneet raamatuntutkijat vaikuttivat häneen. Toimittaessaan myöhemmin lehteä Zion’s Watch Tower (Siionin Vartiotorni) hän arvosti sitä suurta apua, jota Storrs antoi hänelle suullisesti ja kirjallisesti.

Russell perusti 18-vuotiaana Raamattua tutkivan ryhmän ja vakiinnutti tietynlaisen tavan tutkia Raamattua. Raamatuntutkija ja Russellin seuralainen A. H. Macmillan kuvailee tätä menetelmää: ”Joku teki kysymyksen, josta keskusteltiin yhdessä. Kaikki asiaan liittyvät raamatunkohdat katsottiin, ja kun he olivat yksimielisiä näiden kohtien sopusoinnusta, he esittivät yhteenvedon ja kirjoittivat asiasta selostuksen.”

Russell oli vakuuttunut siitä, että kun Raamattua tarkastellaan kokonaisuutena, siitä täytyy käydä ilmi sanoma, joka on sopusoinnussa itsensä ja Raamatun jumalallisen Tekijän luonteen kanssa. Aina kun jokin Raamatun osa vaikutti vaikealta ymmärtää, Russell ajatteli, että sitä tulee selventää ja tulkita Raamatun muiden osien avulla.

1800-luvun raamatuntutkijoita, jotka antoivat Raamatun selittää itse itseään: George Storrs, Henry Grew, Charles Taze Russell, A. H. Macmillan

Raamatullinen tapa

Russell, Storrs ja Grew eivät kuitenkaan olleet ensimmäisiä, jotka antoivat Raamatun tulkita itse itseään. Tämä tapa on saanut alkunsa kristillisyyden perustajasta, Jeesuksesta Kristuksesta. Hän teki selväksi  raamatunkohdan oikean merkityksen toisten raamatunkohtien avulla. Esimerkiksi kun fariseukset arvostelivat hänen opetuslapsiaan tähkäpäiden nyhtämisestä sapattina, hän osoitti 1. Samuelin kirjan 21:6:n avulla, miten sapattilakia tulee soveltaa. Uskonnolliset johtajat tunsivat hyvin tämän tapauksen, jossa Daavid söi miehineen esillepanoleivät. Seuraavaksi Jeesus viittasi siihen lainkohtaan, jonka mukaan näkyleipiä saivat syödä vain Aaronin suvun papit (2. Mooseksen kirja 29:32, 33; 3. Mooseksen kirja 24:9). Silti Daavidille annettiin lupa syödä noita leipiä. Jeesus päätti vakuuttavan todistelunsa lainaamalla Hoosean kirjaa: ”Jos kuitenkin olisitte ymmärtäneet, mitä tarkoittaa: ’Armoa minä tahdon enkä teurasuhria’, niin ette olisi langettaneet tuomiota syyttömille.” (Matteus 12:1–8.) Tämä on erinomainen esimerkki siitä, että asia ymmärretään oikein, kun raamatunkohtaa verrataan toisiin raamatunkohtiin.

Apostoli Paavali todisteli asiaansa viittaamalla raamatunkohtiin

Jeesuksen seuraajat pitivät kiinni tavasta selittää raamatunkohtia toisten raamatunkohtien avulla. Kun apostoli Paavali opetti ihmisiä Tessalonikassa, ”hän puhui perustellen heidän kanssaan Raamatun kirjoitusten pohjalta ja selitti ja todisti viittauksin, että Kristuksen täytyi kärsiä ja nousta kuolleista” (Apostolien teot 17:2, 3). Paavali antoi myös henkeytetyissä kirjeissään Raamatun tulkita itse itseään. Kun hän esimerkiksi kirjoitti heprealaisille, hän lainasi raamatunkohtaa toisensa jälkeen osoittaakseen, että Laki on tulevan hyvän varjo (Heprealaisille 10:1–18).

1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella eläneet vilpittömät raamatuntutkijat tosiaan vain ottivat uudestaan käyttöön kristillisen tavan verrata raamatunkohtia toisiinsa, ja tätä tapaa jatketaan Vartiotorni-lehdessä (2. Tessalonikalaisille 2:15). Jehovan todistajat noudattavat samaa periaatetta eritellessään raamatunkohtia.

Ota huomioon tekstiyhteys

Miten voimme Raamattua lukiessamme jäljitellä Jeesuksen ja hänen uskollisten seuraajiensa erinomaista esimerkkiä? Voimme aluksi pohtia tarkasteltavana olevan raamatunkohdan lähijakeita. Miten merkitys voi avautua tekstiyhteyden avulla? Valaistaan asiaa Matteuksen 16:28:aan muistiin merkityillä Jeesuksen sanoilla: ”Totisesti minä sanon teille, että tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät lainkaan maista kuolemaa, ennen kuin he ensin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakunnassaan.” Jotkut voivat ajatella, että nämä sanat eivät täyttyneet, koska kaikki ne Jeesuksen opetuslapset, jotka olivat paikalla Jeesuksen lausuessa nämä sanat, kuolivat ennen kuin Jumalan valtakunta perustettiin taivaassa. Raamatunselitysteoksessa The Interpreter’s Bible jopa sanotaan: ”Ennustus ei täyttynyt. Myöhemmin kristityt näkivät tarpeelliseksi selittää, että se oli vertauskuvallinen.”

Jakeen todellinen merkitys aukeaa tekstiyhteyden ja Markuksen ja Luukkaan rinnakkaiskertomusten avulla. Mitä Matteus kertoi heti edellä lainattujen sanojen jälkeen? Hän kirjoitti: ”Kuusi päivää myöhemmin Jeesus otti mukaansa Pietarin ja Jaakobin ja hänen veljensä Johanneksen ja vei heidät erilleen ylös korkealle vuorelle. Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään.” (Matteus 17:1, 2.) Lisäksi sekä Markus että Luukas yhdistävät Valtakuntaa koskevat Jeesuksen sanat muodonmuutosta koskevaan kertomukseen (Markus 9:1–8; Luukas 9:27–36). Jeesuksen tulemista Valtakunnan vallassa havainnollistettiin sillä, että hänen muotonsa muuttui eli hän näyttäytyi kirkkaudessa kolmen apostolin ollessa läsnä. Pietari vahvistaa, että tämä on oikea näkemys asiasta. Hän puhuu ”Herramme Jeesuksen Kristuksen voimasta ja läsnäolosta” ja yhdistää nämä sanat siihen, että hän näki Jeesuksen muodonmuutoksen (2. Pietarin kirje 1:16–18).

Annatko sinä Raamatun tulkita itse itseään?

Entä jollet voi ymmärtää jotain raamatunkohtaa senkään jälkeen, kun olet tarkastellut  sen tekstiyhteyttä? Sinulle voisi olla apua siitä, että vertaat kohtaa muihin kohtiin ja pidät mielessäsi Raamatun pääajatukset. Yksi erinomainen apuväline on Pyhän Raamatun Uuden maailman käännös, joka on saatavilla kokonaan tai osittain 57 kielellä. Monissa sen laitoksissa on nimittäin kunkin sivun keskipalstalla rinnakkaispaikkaviitteitä. Niitä on yhteensä 125000. Tämän Raamatun englanninkielisen viitelaitoksen johdannossa selitetään: ”Rinnakkaispaikkaviitteiden huolellinen vertailu ja niihin liittyvien alaviitteiden tutkiminen paljastavat Raamatun 66 kirjan keskinäisen sopusoinnun, mikä osaltaan todistaa niiden muodostavan yhden, Jumalan henkeyttämän kirjan.”

Tarkastellaanpa, miten rinnakkaispaikkaviitteet voivat auttaa ymmärtämään raamatunkohtia. Otetaan esimerkki Abramin eli Abrahamin historiasta. Kun Abram ja hänen perheensä lähtivät Urista, kenen johdolla lähtö tapahtui? 1. Mooseksen kirjan 11:31 sanoo: ”Terah otti poikansa Abramin ja pojanpoikansa Lootin – – ja miniänsä Saarain, – – ja he lähtivät hänen kanssaan Kaldean Urista mennäkseen Kanaanin maahan. Aikanaan he tulivat Haraniin ja asettuivat sinne asumaan.” Pelkästään tämän jakeen perusteella voisi päätellä, että lähtö tapahtui Abramin isän Terahin johdolla. Tähän jakeeseen on Uuden maailman käännöksessä yksitoista rinnakkaispaikkaviitettä. Viimeinen niistä on Apostolien tekojen 7:2, jossa Stefanos sanoo ensimmäisen vuosisadan juutalaisille: ”Kirkkauden Jumala näyttäytyi esi-isällemme Abrahamille tämän ollessa Mesopotamiassa, ennen kuin hän asettui asumaan Haraniin, ja sanoi hänelle: ’Lähde maastasi ja sukulaistesi luota ja tule siihen maahan, jonka minä osoitan sinulle.’” (Apostolien teot 7:2, 3.) Sekoittiko Stefanos Urista lähdön Haranista lähtöön? Ilmeisesti ei, sillä hänen sanansa ovat osa Jumalan henkeyttämää sanaa. (1. Mooseksen kirja 12:1–3.)

Miksi sitten 1. Mooseksen kirjan 11:31:ssä sanotaan, että ”Terah otti poikansa Abramin” ja muut perheensä jäsenet ja lähti Urista? Terah oli edelleen patriarkaalinen päämies. Hän suostui lähtemään Abramin kanssa, ja siksi hänen sanotaan vieneen perheensä Haraniin. Kun vertaamme näitä kohtia toisiinsa ja sovitamme ne yhteen, voimme ymmärtää, mitä tarkkaan sanoen tapahtui. Abram puhui kunnioittavasti isälleen ja sai hänet vakuuttumaan siitä, että Urista piti lähteä Jumalan käskyn mukaisesti.

Raamattua lukiessa tulee ottaa huomioon tekstiyhteys ja Raamatun pääajatukset. Kristittyjä kehotetaan: ”Me emme saaneet maailman henkeä, vaan sen hengen, joka on Jumalasta, jotta tuntisimme sen, mitä Jumala on huomaavaisesti meille antanut. Sitä me myös puhumme, emme ihmisviisauden opettamin sanoin, vaan hengen opettamin, yhdistäessämme hengelliset asiat hengellisiin sanoihin.” (1. Korinttilaisille 2:11–13.) Meidän on tosiaan pyydettävä Jehovalta apua ymmärtääksemme hänen Sanaansa sekä pyrittävä ”yhdistämään hengelliset asiat hengellisiin sanoihin” katsomalla, mitä kyseisen raamatunkohdan tekstiyhteydessä sanotaan, ja etsimällä muut asiaan liittyvät raamatunkohdat. Kaivakaamme edelleenkin esiin kallisarvoisia totuuksia Jumalan sanaa tutkimalla.