Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

VARTIOTORNI (TUTKITTAVA) TAMMIKUU 2017

Tiesitkö?

Tiesitkö?

Miten tulta kuljetettiin muinaisina aikoina?

RAAMATTU kertoo 1. Mooseksen kirjan 22:6:ssa, että kun Abraham valmistautui uhraamaan uhrin kaukaisessa paikassa, hän ”otti polttouhripuut ja pani ne poikansa Iisakin selkään ja otti käteensä tulen sekä teurastusveitsen, ja he kulkivat molemmat eteenpäin yhdessä”.

Raamatussa ei ole mitään mainintaa siitä, millä tavalla tuli muinoin sytytettiin. Erään raamatunselittäjän mukaan liekkiä ”tuskin olisi pidetty palamassa koko pitkää matkaa”, jonka Abraham ja Iisak tekivät. Kertomuksessa ”tulella” saatettiin siis tarkoittaa tulentekovälineitä.

Jotkut kuitenkin sanovat, ettei tulen sytyttäminen ollut muinaisina aikoina helppoa. Sen sijaan, että ihmiset olisivat yrittäneet sytyttää tulen itse, he hakivat mieluummin naapurista hehkuvan hiilen, jos mahdollista. Monet oppineet ovatkin sitä mieltä, että Abraham kantoi astiaa, ehkä jonkinlaista ketjusta riippuvaa ruukkua, jossa oli edellisen illan tulesta jääneitä kyteviä hiiliä (Jes. 30:14). Mukana kuljetettavien hehkuvien hiilten ja sytykkeiden avulla oli helppo sytyttää tuli missä tahansa matkan varrella.