Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

VARTIOTORNI (TUTKITTAVA) KESÄKUU 2016

Arvostamme Jehovaa, Savenvalajaamme

Arvostamme Jehovaa, Savenvalajaamme

”Oi Jehova, – – sinä olet Valajamme, ja me kaikki olemme sinun kätesi tekoa.” (JES. 64:8)

LAULUT: 89, 26

1. Miksi Jehova on suurin Savenvalaja?

MARRASKUUSSA 2010 Lontoossa tehtiin 50 miljoonan euron tarjous kiinalaisesta posliiniastiasta, joka oli valmistettu 1700-luvulla. Savenvalaja voi selvästikin muuttaa jotakin niin halpaa ja tavanomaista kuin savi kauniiksi ja arvokkaaksi mestariteokseksi. Yksikään ihminen ei voi kuitenkaan vetää vertoja Jehovalle saven muovailemisessa. Kuudennen luomispäivän lopussa Jumala muodosti ”maan tomusta” eli savesta täydellisen ihmisen ja antoi hänelle kyvyn heijastaa Tekijänsä ominaisuuksia (1. Moos. 2:7; alav.). Tätä maasta tehtyä täydellistä ihmistä, Aadamia, kutsuttiin hyvästä syystä ”Jumalan pojaksi” (Luuk. 3:38).

2, 3. Miten voimme jäljitellä katuvien israelilaisten asennetta?

2 Aadam kuitenkin menetti asemansa Jumalan poikana, kun hän kapinoi Tekijäänsä vastaan. Sukupolvien mittaan ”suuri pilvi” Aadamin jälkeläisiä on silti päättänyt kannattaa Jumalan suvereeniutta (Hepr. 12:1). Alistumalla nöyrästi Luojansa valtaan he ovat ilmaisseet, että he haluavat Isäkseen ja Savenvalajakseen hänet, eivät Saatanaa (Joh. 8:44). Heidän uskollisuutensa Jumalaa kohtaan tuo mieleen Jesajan sanat katuvista israelilaisista: ”Oi Jehova, sinä olet meidän Isämme. Me olemme savi, ja sinä olet Valajamme, ja me kaikki olemme sinun kätesi tekoa.” (Jes. 64:8.)

 3 Nykyään kaikki, jotka palvovat Jehovaa hengessä ja totuudessa, pyrkivät ilmaisemaan samaa nöyryyttä ja tottelevaisuutta. He pitävät kunniana, että Jehova on heidän Isänsä ja Savenvalajansa. Oletko sinä mielestäsi pehmeää savea Jumalan käsissä, ja haluatko muovautua astiaksi, joka on kallisarvoinen hänen silmissään? Näetkö samoin jokaisen hengellisen veljesi ja sisaresi keskeneräisenä teoksena, jota Jumala edelleen muovaa? Meidän on nyt hyödyllistä tarkastella kolmea piirrettä Jehovan työstä Savenvalajanamme: Miten hän valitsee ne, joita hän muovaa? Minkä vuoksi hän muovaa heitä? Entä miten hän tekee sen?

JEHOVA VALITSEE NE, JOITA HÄN MUOVAA

4. Miten Jehova valitsee ne, jotka hän vetää lähelleen? Kerro esimerkkejä.

4 Tarkkaillessaan ihmisiä Jehova ei kiinnitä huomiota ainoastaan ulkoiseen olemukseen. Sen sijaan hän tutkii ihmisen sydämen eli sisimmän. (Lue 1. Samuelin kirjan 16:7b.) Tämä kävi hyvin ilmeiseksi, kun Jumala muodosti kristillisen seurakunnan. Hän veti itsensä ja Poikansa luo monia, jotka saattoivat inhimilliseltä näkökannalta katsottuna näyttää ei-toivotuilta (Joh. 6:44). Yksi heistä oli fariseus nimeltä Saul – ”rienaaja ja vainooja ja röyhkeä mies” (1. Tim. 1:13). ”Sydänten tutkija” ei kuitenkaan pitänyt Saulia käyttökelvottomana savena (Sananl. 17:3). Sen sijaan Jumala näki, että hänestä voitiin muovata arvokas astia, ”valittu astia” antamaan todistusta ”kansakunnille samoin kuin kuninkaille ja Israelin pojille” (Apt. 9:15). Niiden joukossa, jotka Jumala näki mahdollisina ”astioina kunnialliseen käyttöön”, oli entisiä juoppoja, moraalittomuuden harjoittajia ja varkaita (Room. 9:21; 1. Kor. 6:9–11). Kun he saivat täsmällistä tietoa Jumalan sanasta, heidän uskonsa vahvistui ja he alistuivat Jehovan muovailtaviksi.

5, 6. Miten luottamuksemme Jehovaan Savenvalajanamme tulisi vaikuttaa siihen, millä tavoin suhtaudumme a) alueemme ihmisiin? b) veljiimme ja sisariimme?

5 Miten tarkastelemamme asiat voivat auttaa meitä? Koska uskomme Jehovan kykyyn lukea sydämemme ja vetää lähelleen ne, jotka hän valitsee, emme halua tuomita toisia alueellamme tai seurakunnassamme. Ajatellaanpa esimerkiksi miestä nimeltä Michael. Hän muistelee: ”Kun Jehovan todistajat tulivat luokseni, suljin oven heidän edestään niin kuin heitä ei olisi ollut olemassakaan. Olin todella töykeä! Sitten tapasin eri yhteydessä perheen, jota ihailin heidän hyvän käytöksensä vuoksi. Eräänä päivänä sain järkytyksekseni tietää, että he olivat Jehovan todistajia! Heidän käytöksensä sai minut miettimään, mitä ennakkoluulojeni taustalla oli. Pian tajusin, että asenteeni perustui tietämättömyyteen ja kuulopuheisiin, ei tosiasioihin.” Saadakseen selville tosiasiat Michael otti vastaan raamatuntutkistelun. Myöhemmin hän omaksui totuuden ja aloitti kokoaikaisen palveluksen.

6 Se että tunnustamme Jehovan Savenvalajaksemme, voi vaikuttaa myös asenteeseemme uskonveljiämme kohtaan. Näetkö veljesi ja sisaresi niin kuin Jumala heidät näkee – ei valmiina teoksina vaan vielä muokkauksen alla olevina tuotoksina? Hän voi nähdä heidän sisimpänsä samoin kuin sen, millaisia heistä voi tulla hänen taitavissa käsissään. Niinpä Jehova suhtautuu ihmisiin myönteisesti eikä keskity heidän tämänhetkiseen epätäydellisyyteensä (Ps. 130:3). Voimme jäljitellä häntä, kun pyrimme näkemään hänen palvelijansa myönteisessä valossa. Toimimme yhteistyössä Savenvalajamme kanssa tukemalla veljiämme ja sisariamme, kun he ponnistelevat edistyäkseen hengellisesti (1. Tess. 5:14, 15). Vanhinten, jotka ovat ”lahjoja ihmisinä”, tulisi ottaa tässä johto (Ef. 4:8, 11–13).

 MIKSI JEHOVA MUOVAA MEITÄ?

7. Miksi arvostat Jehovalta tulevaa kuria?

7 Olet ehkä kuullut jonkun sanovan, että hän ei osannut arvostaa vanhemmiltaan saamaansa kuria ennen kuin hän sai omia lapsia. Sitä mukaa kuin meille karttuu lisää elämänkokemusta, näemme kenties kurin uudessa valossa ja ymmärrämme Jehovan tavoin sen olevan rakkauden ilmaus. (Lue Heprealaiskirjeen 12:5, 6, 11.) Rakkaudesta lapsiaan kohtaan Jehova tosiaankin muovaa meitä kärsivällisesti. Hän haluaa meidän olevan viisaita ja onnellisia ja osoittavan häntä kohtaan vastarakkautta (Sananl. 23:15). Hän ei saa mielihyvää kärsimyksistämme. Hän ei myöskään halua, että kuolemme Aadamilta saamamme perinnön vuoksi ”vihastuksen lapsina” (Ef. 2:2, 3).

8, 9. Miten Jehova opettaa meitä nykyään, ja miten tämä opetus jatkuu tulevaisuudessa?

8 ”Vihastuksen lapsina” meillä oli aikaisemmin monia Jumalalle vastenmielisiä luonteenpiirteitä, ehkä jopa joitakin petomaisia ominaisuuksia! Jehovan muovailun ansiosta olemme kuitenkin muuttuneet ja muistutamme nyt pikemminkin lampaita. (Jes. 11:6–8; Kol. 3:9, 10.) Siksi ympäristöä, jossa Jehova nykyään muovaa meitä, voidaan pitää hengellisenä paratiisina. Tunnemme olomme turvalliseksi, vaikka meitä ympäröi paha maailma. Keskuudessamme ne, jotka ovat kasvaneet rakkaudettomissa ja rikkinäisissä perheissä, saavat lopultakin osakseen aitoa rakkautta (Joh. 13:35). Lisäksi olemme oppineet osoittamaan rakkautta toisia kohtaan. Ennen kaikkea olemme tulleet tuntemaan Jehovan ja saamme nyt kokea hänen isällisen rakkautensa (Jaak. 4:8).

9 Uudessa maailmassa hyödymme täysin määrin hengellisen paratiisin siunauksista. Silloin hengellisen paratiisimme rinnalla on Jumalan valtakunnan hallinnon alaisuudessa oleva kirjaimellinen paratiisi. Tuona maailmanlaajuisen ennallistamisen aikana Jehova muovaa edelleen maan asukkaita antamalla heille niin syvällistä opetusta, että meidän on nykyään vaikea edes kuvitella sitä (Jes. 11:9). Jumala myös tekee mielestämme ja ruumiistamme täydelliset, niin että pystymme omaksumaan häneltä tulevan opetuksen ja tekemään hänen tahtonsa virheettömästi. Olemme siksi päättäneet edelleen alistua Jehovan vallan alaisuuteen ja osoittaa hänelle, että näemme hänen muovailunsa ilmauksena hänen rakkaudestaan meitä kohtaan (Sananl. 3:11, 12).

MITEN JEHOVA MUOVAA MEITÄ?

10. Miten Jeesus oli Suuren Savenvalajan tavoin kärsivällinen ja taitava?

10 Taitavan savenvalajan tavoin Jehova tietää, millaista hänen edessään oleva ”savi” on, ja ottaa sen huomioon muovailussaan. (Lue psalmi 103:10–14.) Hän kohtelee meitä jokaista yksilönä ja muistaa, millaisia heikkouksia ja rajoituksia meillä on ja miten pitkälle olemme edistyneet hengellisesti. Hänen asenteensa epätäydellisiä palvelijoitaan kohtaan näkyi siinä, miten hänen Poikansa toimi. Palauta mieleesi, miten Jeesus suhtautui apostoliensa puutteisiin, varsinkin heidän taipumukseensa kiistellä siitä, kuka heistä oli suurin. Jos olisit ollut todistamassa apostolien kiihkeitä kiistoja, olisitko pitänyt näitä miehiä sävyisinä ja mukautuvaisina? Jeesus ei silti omaksunut kielteistä näkemystä. Hän tiesi, että ystävälliset ja kärsivälliset neuvot sekä hänen oma esimerkkinsä nöyryyden osoittamisesta voisivat muovailla hänen uskollisia apostolejaan. (Mark. 9:33–37; 10:37, 41–45; Luuk. 22:24–27.) Kun Jeesus oli herätetty kuolleista ja pyhä henki oli vuodatettu, apostolit eivät enää pitäneet tärkeänä huomattavaa asemaa vaan työtä, jonka hän oli heille uskonut (Apt. 5:42).

11. Millä tavoin Daavid osoittautui pehmeäksi saveksi, ja miten voimme jäljitellä häntä?

 11 Nykyään Jehova muovailee palvelijoitaan pääasiassa Sanansa, pyhän henkensä ja kristillisen seurakunnan välityksellä. Jumalan sana voi muovata meitä, kun luemme sitä määrätietoisesti, mietiskelemme sitä ja pyydämme Jehovalta apua sen soveltamiseen. Daavid kirjoitti: ”Kun olen muistanut sinut leposijallani, minä mietiskelen sinua yövartioiden kuluessa.” (Ps. 63:6.) Hän kertoi myös: ”Minä siunaan Jehovaa, joka on antanut minulle neuvoja. Niin, munuaiseni ovat oikaisseet minua öisin.” (Ps. 16:7.) Daavid antoi Jumalalta tulevien neuvojen tunkeutua sisimpäänsä ja muovailla syvimpiä ajatuksiaan ja tunteitaan, silloinkin kun nämä neuvot tekivät kipeää (2. Sam. 12:1–13). Miten erinomaista esimerkkiä nöyryydestä ja alistuvaisuudesta Daavid näyttikään meille! Mietiskelemmekö me Jumalan sanaa ja annammeko sen tunkeutua sisimpäämme? Olisiko meillä tässä vielä parantamisen varaa? (Ps. 1:2, 3.)

12, 13. Miten Jehova muovailee meitä pyhän hengen ja kristillisen seurakunnan välityksellä?

12 Pyhä henki pystyy muovaamaan meitä monin tavoin. Se voi esimerkiksi auttaa meitä kehittämään kristillistä persoonallisuutta, jolle on ominaista Jumalan hengen hedelmä (Gal. 5:22, 23). Yksi tämän hedelmän piirre on rakkaus. Koska rakastamme Jumalaa, emme pidä hänen käskyjään rasittavina vaan haluamme totella häntä ja olla hänen muovattavinaan. Pyhä henki voi myös antaa meille voimaa vastustaa maailmaa ja sen huonoa henkeä, jotka pyrkivät muovaamaan meitä (Ef. 2:2). Apostoli Paavali, johon oli nuorena miehenä vaikuttanut syvästi juutalaisten uskonnollisten johtajien ylpeä henki, kirjoitti myöhemmin: ”Kaikkeen minulla on voimaa hänen välityksellään, joka voimistaa minua.” (Fil. 4:13.) Haluamme Paavalin tavoin pyytää jatkuvasti pyhää henkeä. Jehova ei jätä huomiotta sävyisien ihmisten vilpittömiä anomuksia (Ps. 10:17).

Jehova muovaa meitä kristittyjen vanhinten välityksellä, mutta meidän täytyy tehdä oma osamme. (Ks. kpl:t 12, 13.)

13 Jehova muovailee meitä yksilöinä kristillisen seurakunnan ja sen valvojien  välityksellä. Jos vanhimmat esimerkiksi huomaavat, että meillä on hengellisiä ongelmia, he yrittävät auttaa meitä – mutta eivät ihmisviisauteen turvautuen (Gal. 6:1). He pyytävät sen sijaan nöyrästi ymmärtäväisyyttä ja viisautta Jumalalta. He toimivat rukoustensa mukaan etsimällä Jumalan sanasta ja kristillisistä julkaisuistamme tietoja, joista on hyötyä tilanteessamme. Näin heidän on mahdollista antaa juuri meidän tarpeisiimme sopivaa apua. Jos he tulevat ystävällisesti tarjoamaan sinulle neuvoja, jotka voivat koskea esimerkiksi pukeutumistyyliäsi, otatko ne vastaan ilmauksena Jumalan rakkaudesta sinua kohtaan? Niin toimimalla osoitat, että olet ikään kuin pehmeää savea Jehovan käsissä ja valmis hänen muovailtavakseen omaksi hyödyksesi.

14. Vaikka Jehovalla on valtaa saveen nähden, miten hän kunnioittaa tahdonvapauttamme?

14 Sen ymmärtäminen, miten Jumala voi muovata meitä, auttaa meitä kehittämään hyviä suhteita uskonveljiimme ja suhtautumaan oikein alueemme ihmisiin, myös tutkisteluoppilaisiimme. Raamatun aikoina savenvalaja ei vain kaivanut maasta savikimpaletta ja alkanut heti muotoilla sitä. Ensin hän valmisteli savea poistamalla siitä kivet ja muut ei-toivottavat ainekset. Hengellisessä mielessä Jumala auttaa ihmisiä niin, että he ovat valmiita hänen muovattavikseen. Hän ei pakota heitä muuttumaan, vaan hän paljastaa vanhurskaat norminsa, niin että he voivat puhdistaa elämänsä ja tehdä muutoksia omasta vapaasta tahdostaan.

15, 16. Miten tutkisteluoppilaat osoittavat, että he haluavat Jehovan muovaavan heitä? Kerro esimerkki.

15 Hyvä esimerkki on Tessie-niminen sisar Australiasta. Sisar, joka tutki hänen kanssaan, sanoi: ”Tessie oppi suhteellisen vaivattomasti ymmärtämään Raamatun totuuden. Hän ei silti juurikaan edistynyt hengellisesti – ei edes alkanut käydä seurakunnan kokouksissa! Niinpä kun olin miettinyt asiaa huolellisesti ja rukoillen, päätin lopettaa tutkistelun. Mutta sitten tapahtui jotakin ihmeellistä! Siinä raamatuntutkistelussa, jonka ajattelin olevan viimeinen, Tessie avasi minulle sydämensä. Hän tunsi olevansa ulkokultainen, koska hän piti rahapeleistä. Nyt hän oli kuitenkin päättänyt luopua niiden pelaamisesta.”

16 Vähän myöhemmin Tessie alkoi käydä kokouksissa ja ilmaista kristillisiä ominaisuuksia, vaikka hänen toverinsa pilkkasivat häntä. Sisar lisäsi: ”Aikanaan Tessie kastettiin, ja myöhemmin hän palveli vakituisena tienraivaajana siitä huolimatta, että hänellä oli pieniä lapsia.” Kun tutkisteluoppilaat alkavat puhdistaa elämäänsä miellyttääkseen Jumalaa, hän lähestyy heitä ja muovaa heistä hyvin kallisarvoisia astioita.

17. a) Mikä siinä, että Jehova muovailee meitä, vetoaa sinuun? b) Mitä seuraavassa kirjoituksessa tarkastellaan?

17 Vielä nykyäänkin savenvalajat valmistavat joitakin saviastioita muotoilemalla savea huolellisesti omin käsin. Samalla tavoin Suuri Savenvalajamme muovaa meitä huolellisesti ja kärsivällisesti antamalla meille neuvoja ja tarkkailemalla suhtautumistamme niihin. (Lue psalmi 32:8.) Tunnetko, että Jehova on henkilökohtaisesti kiinnostunut sinusta? Näetkö, miten hän hellästi muovaa sinua? Jos vastaat myöntävästi, haluat epäilemättä tietää, mitkä ominaisuudet auttavat meitä pysymään pehmeänä ja helposti muovailtavana savena Jehovan edessä. Entä mitä ominaisuuksia meidän tulisi välttää, jottemme olisi kovia tai joustamattomia? Ja miten vanhemmat voivat toimia yhteistyössä Jehovan kanssa muovatessaan lapsiaan? Näitä asioita tarkastellaan seuraavassa kirjoituksessa.