Siirry sisältöön

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Jehovan todistajat

suomi

VARTIOTORNI NRO 6 2016

 ELÄMÄKERTA

Pidän kiinni Raamatun totuudesta vaikkei minulla ole käsiä

Pidän kiinni Raamatun totuudesta vaikkei minulla ole käsiä

Ihmiset tarttuvat luonnostaan johonkin tuntiessaan olonsa epävarmaksi. Minä en voi tehdä niin, koska minulla ei ole käsiä. Kun olin seitsemänvuotias, käteni täytyi amputoida henkeni pelastamiseksi.

Synnyin vuonna 1960 äitini ollessa 17-vuotias. Isäni oli jättänyt meidät ennen syntymääni. Asuimme äitini kanssa isovanhempieni luona Burgissa, pienessä kaupungissa entisessä Saksan demokraattisessa tasavallassa eli Itä-Saksassa. Monet siellä, perheemme mukaan lukien, olivat ateisteja. Jumala ei merkinnyt meille mitään.

Lapsuudessani isoisä vietti paljon aikaa kanssani. Hän otti minut mukaansa moniin töihin. Sain esimerkiksi kiivetä puihin sahaamaan oksia. Tällaiset tehtävät olivat pikkupojalle todellisia seikkailuja. Elämäni oli huoletonta ja onnellista.

VAKAVA ONNETTOMUUS MUUTTAA ELÄMÄN

Eräänä päivänä ollessani seitsemänvuotias tapahtui jotain kauheaa. Olin juuri mennyt toiselle luokalle koulussa. Kotimatkalla koulusta kiipesin sähköpylvääseen. Kahdeksan metrin korkeudessa syntyi valokaari ja sain voimakkaan sähköiskun. Kun myöhemmin palasin tajuihini sairaalassa, en tuntenut enää käsivarsiani. Käsiini oli tullut niin vakavat palovammat, että verenmyrkytyksen estämiseksi ne molemmat oli jouduttu amputoimaan. Kuten kuvitella saattaa, äiti ja isovanhemmat olivat järkyttyneitä. Koska olin lapsi, en pystynyt itse täysin ymmärtämään, miten käsien menetys tulisi lopulta vaikuttamaan elämääni.

Päästyäni sairaalasta menin takaisin kouluun. Toiset lapset kiusasivat ja pompottivat minua sekä heittelivät esineitä minua kohti, koska en pystynyt puolustautumaan. Heidän julmat ja halveksivat kommenttinsa loukkasivat minua syvästi. Lopulta minut lähetettiin erääseen Birkenwerderissä sijaitsevaan sisäoppilaitoksen kaltaiseen kouluun, joka oli tarkoitettu fyysisesti vammaisille lapsille. Koulu oli kaukana kodistamme, eikä äidillä ja isovanhemmilla ollut varaa käydä luonani, joten näin heitä ainoastaan lomillani. Seuraavat kymmenen vuotta vartuin ilman äitiä ja isovanhempia.

KASVU AIKUISEKSI ILMAN KÄSIÄ

Opin suoriutumaan monista tehtävistä käyttäen jalkojani. Voisitko kuvitella pitäväsi kiinni haarukasta tai lusikasta varpaillasi? Jotenkin onnistuin opettelemaan tällaisen tavan syödä. Opin myös harjaamaan hampaani ja kampaamaan hiukseni  jalkojeni avulla. Aloin jopa elehtiä jaloillani, kun puhuin toisten kanssa. Jaloistani tuli uudet käteni!

Teini-ikäisenä pidin kovasti tieteiskirjallisuudesta. Haaveilinkin joskus huipputeknisistä käsivarsista, joiden avulla pystyisin mihin tahansa. 14-vuotiaana aloin tupakoida. Tunsin saavani siitä itseluottamusta; olin niin kuin kaikki muut. Ajattelin mielessäni: ”Minäkin pystyn tähän. Ne jotka polttavat, ovat aikuisia – olipa heillä kädet tai ei.”

Pidin itseni kiireisenä ja osallistuin yhteiskunnalliseen toimintaan. Minusta tuli valtion tukeman Saksan vapaa nuoriso -nimisen sosialistisen nuorisojärjestön jäsen. Toimin sihteerinä, mikä oli vastuuasema järjestön paikallisessa toiminnassa. Lisäksi liityin laulukerhoon ja harrastin runonlausuntaa sekä vammaisurheilua. Opin ammatin työn ohessa ja sain työpaikan eräästä kaupunkimme yrityksestä. Mitä vanhemmaksi tulin, sitä useammin käytin proteesia, koska halusin olla normaali mies.

RAAMATUN TOTUUDEN OMAKSUMINEN

Kerran kun odotin junaa työmatkalla, eräs mies tuli luokseni. Hän kysyi minulta, voisinko kuvitella Jumalan antavan minulle molemmat käteni takaisin. Olin ihmeissäni. Halusin tietenkin käteni takaisin, mutta ajatus kuulosti kaukaa haetulta ja mahdottomalta. Ateistina olin vakuuttunut siitä, ettei Jumalaa ollut olemassa. Tapaamisestamme lähtien karttelin kyseistä miestä.

Vähän tämän jälkeen työkaverini kutsui minut kylään perheensä luokse. Kahvipöydässä hänen vanhempansa alkoivat puhua Jumalasta – Jehova Jumalasta. Ensimmäistä kertaa kuulin, että Jumalalla on nimi (Psalmit 83:18). Mietin kuitenkin mielessäni, ettei Jumalaa voinut olla olemassa, olipa hänen nimensä mikä tahansa. Halusin todistaa noiden ihmisten olevan väärässä. Koska olin varma näkemyksistäni, suostuin keskustelemaan heidän kanssaan Raamatusta. Yllätyksekseni en kuitenkaan pystynyt kumoamaan Jumalan olemassaoloa.

Tutkiessamme Raamatun ennustuksia ateistinen ajattelutapani vähitellen mureni. Monet Jumalan ennustukset ovat toteutuneet, vaikka ne on kirjoitettu muistiin satoja tai jopa tuhansia vuosia etukäteen. Erään keskustelun aikana vertasimme nykymaailman olosuhteita ennustuksiin, jotka ovat Matteuksen luvussa 24, Luukkaan luvussa 21 ja 2. Timoteuksen kirjeen luvussa 3. Aivan kuten potilaan useat samanaikaiset oireet auttavat lääkäriä tekemään oikean diagnoosin, noiden monien ennustusten samanaikainen toteutuminen auttoi minua tajuamaan, että elämme aikaa, jota Raamattu kutsuu ”viimeisiksi päiviksi”. * Olin todella vaikuttunut. Nuo ennustukset täyttyivät silmieni edessä.

Olin vakuuttunut siitä, että oppimani asiat olivat totta. Aloin rukoilla Jehova Jumalaa ja lopetin tupakoinnin, vaikka olin ollut kova polttamaan yli kymmenen vuotta. Tutkin Raamattua suunnilleen vuoden ajan, ja 27. huhtikuuta 1986 minut kastettiin.  Kaste tapahtui salaa kylpyammeessa, koska Jehovan todistajien työ oli kielletty Itä-Saksassa tuohon aikaan.

TYÖSKENTELY TOISTEN HYVÄKSI

Kiellon vuoksi kokoonnuimme pieninä ryhminä yksityiskodeissa ja tunsin vain muutaman Jehovan todistajan. Odottamatta valtion viranomaiset myönsivät minulle luvan matkustaa Länsi-Saksaan, missä työtämme ei ollut kielletty. Ensimmäistä kertaa elämässäni saatoin osallistua todistajien konventtiin ja nähdä tuhansia veljiäni ja sisariani. Se oli ainutlaatuinen kokemus.

Sen jälkeen kun Berliinin muuri murtui, Jehovan todistajien työlle asetettu kielto poistettiin. Lopultakin saimme palvoa Jehova Jumalaa vapaasti. Halusin osallistua enemmän saarnaamistyöhön, mutta pelkäsin vieraiden ihmisten kohtaamista. Tunsin alemmuutta, koska minulla ei ollut käsiä ja koska olin viettänyt suurimman osan lapsuudestani vammaisille tarkoitetussa laitoksessa. Kuitenkin vuonna 1992 kokeilin olla yhdessä kuussa 60 tuntia saarnaamistyössä. Onnistuin siinä ja sain paljon iloa. Päätin toimia samoin joka kuukausi ja pystyinkin siihen noin kolmen vuoden ajan.

Pidän aina mielessäni Raamatun sanat: ”Kuka on heikko minun olematta heikko?” (2. Korinttilaisille 11:29.) Vammastani huolimatta älyni ja puhekykyni ovat yhä tallella, joten yritän parhaani mukaan auttaa toisia. Koska minulla ei ole käsiä, voin täysin eläytyä niiden asemaan, joilla on rajoituksia. Tiedän, miltä tuntuu, kun haluaisi kovasti tehdä jotain sellaista, mihin ei pysty. Yritän rohkaista niitä, jotka tuntevat näin. Avun antaminen toisille tällä tavoin tekee minut onnelliseksi.

Hyvän uutisen vieminen toisille tekee minut onnelliseksi.

JEHOVA AUTTAA JOKA PÄIVÄ

On kuitenkin myönnettävä, että joskus olen alamaissa. Haluaisin yksinkertaisesti olla tavallinen, terve mies. Selviydyn monista arkiaskareista omin avuin, mutta ne vaativat paljon tavallista enemmän aikaa, energiaa ja vaivannäköä. Mottoni jokaiselle päivälle on: ”Kaikkeen minulla on voimaa hänen välityksellään, joka voimistaa minua.” (Filippiläisille 4:13.) Jehova antaa minulle joka päivä sen voiman, jonka tarvitsen ”normaaleista” toimista suoriutumiseen. Hän ei tosiaankaan ole luovuttanut minun suhteeni. Siksi minäkään en koskaan halua luopua hänen palvelemisestaan.

Jehova on siunannut minua perheellä. Juuri sitä kaipasin lapsuudessani ja nuoruudessani. Minulla on ihastuttava vaimo, Elke, joka on rakastava ja empaattinen. Lisäksi Jehovan todistajien keskuudessa minulla on miljoonia hengellisiä veljiä ja sisaria. Todellinen maailmanlaajuinen perhe!

Yhdessä rakastavan vaimoni Elken kanssa

Minua lohduttaa myös Jumalan lupaus paratiisista, jossa saan käteni takaisin. Tuolloin hän tekee ”kaiken uudeksi” (Ilmestys 21:5). Ymmärrän tämän lupauksen selvemmin, kun mietiskelen sitä, mitä Jeesus teki maan päällä ollessaan. Hän paransi hetkessä ihmisten toimintakyvyttömiä raajoja ja jopa miehen, jolta oli leikattu korva irti (Matteus 12:13; Luukas 22:50, 51). Jehovan lupausten ja Jeesuksen tekemien ihmeiden ansiosta olen varma siitä, että pian olen terve mies.

Suurin siunaus on kuitenkin se, että olen oppinut tuntemaan Jehova Jumalan. Hänestä on tullut isäni ja ystäväni, voimani ja lohduttajani. Tunnen samoin kuin kuningas Daavid, joka kirjoitti: ”Jehova on voimani – –. Ja minua on autettu, niin että sydämeni riemuitsee.” (Psalmit 28:7.) Tästä uskomattoman hienosta totuudesta en halua koskaan päästää irti. Vaikkei minulla olekaan käsiä, pidän siitä tiukasti kiinni.

^ kpl 17 Viimeisten päivien tunnusmerkkiä käsitellään tarkemmin kirjan Mitä Raamattu todella opettaa? luvussa 9, ”Elämmekö ’viimeisiä päiviä’?”; julk. Jehovan todistajat. Luettavissa ja ladattavissa verkko-osoitteessa www.jw.org /fi.

 

Aiheesta lisää

HERÄTKÄÄ!

Elämä ilman kärsimyksiä – luotettava lupaus

Raamattu lupaa, että kaikki onnettomuudet ja murhenäytelmät ovat pian pysyvästi poissa.