Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

VARTIOTORNI NRO 3 2016

 JÄLJITTELE HEIDÄN USKOAAN | REBEKKA

Hän oli valmis lähtemään

Hän oli valmis lähtemään

PÄIVÄN kallistuessa iltaan Rebekka katseli edessään levittäytyvää rosoista maisemaa. Taitettuaan viikkojen ajan matkaa korkealla kamelin selässä hän alkoi viimein tottua tuon eläimen keinahtelevaan käyntiin. Lapsuudenkoti, joka sijaitsi satojen kilometrien päässä koillisessa Haranin kaupungissa, oli jäänyt taakse, eikä hän ehkä näkisi perhettään enää koskaan. Hänen mielessään risteili varmasti monia tulevaisuutta koskevia kysymyksiä, etenkin nyt, kun matka alkoi lähestyä loppuaan.

Suuri osa Kanaanin maasta oli jo takanapäin, ja karavaani taivalsi pitkin karumpaa Negevin aluetta (1. Mooseksen kirja 24:62). Rebekka näki luultavasti lampaita, sillä seutu soveltui hyvin laidunmaaksi, vaikka olikin mahdollisesti liian kuivaa ja hedelmätöntä laajamittaiseen viljelyyn. Hänen iäkäs oppaansa tunsi nuo seudut hyvin. Tämä oli pakahtumaisillaan innosta päästä kertomaan hyvät uutiset isännälleen: Rebekasta tulisi Iisakin vaimo! Rebekka taas epäilemättä pohti, millaista hänen elämänsä tässä maassa tulisi olemaan. Millainen hänen sulhasensa Iisak olisi? He eivät olleet koskaan edes tavanneet! Ilahtuisiko Iisak hänen näkemisestään? Entä mitä hän tuntisi nähdessään Iisakin?

Monissa osissa maailmaa ajatus järjestetystä avioliitosta voi nykyään tuntua oudolta, kun taas joillakin alueilla tällaiset avioliitot ovat yleisiä. Joka tapauksessa Rebekka oli menossa kohti tuntematonta. Hän osoitti todellisuudessa huomattavaa rohkeutta ja uskoa. Mekin tarvitsemme juuri näitä ominaisuuksia, kun elämässämme tapahtuu muutoksia. Rebekan uskoon liittyy muitakin hienoja ja harvinaislaatuisia ominaisuuksia.

”MINÄ AMMENNAN VETTÄ MYÖS KAMELEILLESI”

Rebekan elämän suuri muutos sai alkunsa tapahtumista, jotka ovat saattaneet vaikuttaa hänestä varsin tavanomaisilta. Hän varttui Mesopotamiassa sijainneessa Haranin kaupungissa tai sen lähistöllä. Hänen vanhempansa olivat erilaisia kuin useimmat tuon kaupungin asukkaat. He eivät palvoneet kuunjumala Siniä. Heidän Jumalansa oli Jehova (1. Mooseksen kirja 24:50).

Rebekasta tuli hyvin kaunis nuori nainen, mutta hän ei ollut mikään saamaton, turhamainen kaunotar. Hän oli tarmokas, ja hän pysyi moraalisesti puhtaana. Vaikka perheellä oli varaa palvelijoihin, Rebekkaa ei hemmoteltu eikä kohdeltu kuin prinsessaa, vaan hänet opetettiin tekemään kovasti työtä. Monien muiden tuon ajan naisten tavoin Rebekka huolehti joistakin raskaista kotiaskareista, kuten veden noutamisesta perheelle. Aina illansuussa hän nosti vesiastian olkapäälleen ja suuntasi kulkunsa lähteelle. (1. Mooseksen kirja 24:11, 15, 16.)

Eräänä iltana Rebekan täytettyä vesiastiansa hänen luokseen juoksi iäkäs mies. Tämä sanoi Rebekalle: ”Antaisitko minulle siemauksen vettä ruukustasi.” Miten vaatimaton ja kohteliaasti esitetty pyyntö. Rebekka saattoi nähdä, että mies oli tullut kaukaa. Kiireesti hän heilautti astian olkapäältään ja antoi miehen juoda – enemmänkin kuin siemauksen. Tämä sai sammuttaa janonsa raikkaalla, kylmällä vedellä. Rebekka huomasi, että miehen kymmenen kamelia olivat polvistuneena lähistöllä ja että kaukaloa ei ollut vielä täytetty vedellä niitä varten. Miehen ystävälliset silmät seurasivat häntä tarkkaan, ja hän halusi olla mahdollisimman antelias. Niinpä hän sanoi: ”Minä ammennan vettä myös kameleillesi, kunnes ne ovat juoneet kyllikseen.” (1. Mooseksen kirja 24:17–19.)

On huomionarvoista, että Rebekka ei tarjoutunut antamaan kameleille vettä vain hieman vaan niin paljon kuin ne tarvitsivat. Hyvin janoinen kameli voi juoda vettä yli 90 litraa! Jos kaikki kymmenen  kamelia olisivat olleet näin janoisia, se olisi tiennyt Rebekalle tuntikausien urakkaa. Nähtävästi kamelit eivät loppujen lopuksi juoneet niin paljoa. * Rebekka ei kuitenkaan tiennyt tätä tarjoutuessaan juottamaan ne. Hän oli halukas ja jopa innokas tekemään tarvittaessa kovastikin työtä osoittaakseen vieraanvaraisuutta tälle iäkkäälle muukalaiselle. Mies otti tarjouksen vastaan. Sitten hän katseli tarkkaavaisesti Rebekkaa tämän juostessa yhä uudelleen kaivolle täyttämään ruukkunsa ja takaisin kaukalolle tyhjentämään sen (1. Mooseksen kirja 24:20, 21).

Rebekka oli ahkera ja vieraanvarainen.

Rebekan esimerkki on paljonpuhuva. Elämme aikaa, jolloin itsekkyys näyttää olevan vallitseva ominaisuus. Kuten on ennustettu, ihmiset ovat nykyään ”itserakkaita”, haluttomia tekemään mitään toisten hyväksi itseään säästämättä (2. Timoteukselle 3:1–5). Kristittyjen, jotka pyrkivät taistelemaan tätä suuntausta vastaan, on hyvä pohtia Raamatun kertomusta tästä kauan sitten eläneestä nuoresta naisesta, joka juoksi yhä uudelleen kaivolle ja takaisin.

Rebekka varmasti huomasi miehen tarkkailevan katseen. Katseessa ei ollut mitään sopimatonta; siitä heijastui hämmästys, ihmetys ja ilo. Kun Rebekka viimein sai työn tehdyksi, mies antoi hänelle lahjoja – kallisarvoisia koruja! Sitten mies kysyi: ”Kenen tytär sinä olet? Kerrohan minulle. Onko isäsi talossa meille tilaa ollaksemme yötä?” Kun Rebekka kertoi miehelle perheestään, tämä tuli entistä iloisemmaksi. Kenties innostuksen vallassa Rebekka lisäsi: ”Meillä on sekä olkia että paljon rehua, yöpymispaikka myös.” Tämä oli huomattava tarjous, sillä mies ei tehnyt matkaa yksin. Sitten Rebekka juoksi hänen edellään kertomaan äidilleen, mitä oli tapahtunut. (1. Mooseksen kirja 24:22–28, 32.)

Rebekkaa oli selvästikin opetettu olemaan vieraanvarainen. Tämä ominaisuus, joka myös on nykyään katoamassa, antaa lisäsyyn jäljitellä tuon hyväsydämisen nuoren naisen uskoa. Uskon Jumalaan tulisi saada meidät olemaan vieraanvaraisia. Jehova on vieraanvarainen, sillä hän on antelias kaikille, ja hän haluaa palvojiensa toimivan samoin. Kun olemme vieraanvaraisia jopa niitä  kohtaan, joilta emme ehkä koskaan saa mitään vastineeksi, miellytämme taivaallista Isäämme. (Matteus 5:44–46; 1. Pietarin kirje 4:9.)

”SINUN ON OTETTAVA POJALLENI VAIMO”

Kuka oli kaivolle tullut iäkäs mies? Hän oli Rebekan isoisän veljen, Abrahamin, palvelija. Hän oli siksi tervetullut Rebekan isän Betuelin kotiin. Palvelija oli ilmeisesti nimeltään Elieser. * Isäntäväki tarjosi hänelle syötävää, mutta hän kieltäytyi aterioimasta ennen kuin oli kertonut vierailunsa syyn (1. Mooseksen kirja 24:31–33). Hän puhui varmasti hyvin innostuneesti, olihan hän juuri nähnyt voimakkaan todisteen siitä, että hänen Jumalansa, Jehova, siunasi häntä hänen erittäin tärkeässä tehtävässään. Kuinka niin?

Kuvittele, miten Elieser kertoi tarinaansa Rebekan isän Betuelin ja Rebekan veljen Labanin kuunnellessa keskittyneesti. Hän kertoi, että Jehova oli siunannut Abrahamia suuresti Kanaanissa ja että Abrahamilla ja Saaralla oli poika nimeltä Iisak, jonka oli määrä periä koko omaisuus. Abraham oli antanut palvelijalleen tärkeän tehtävän: hänen oli etsittävä Iisakille vaimo Abrahamin sukulaisten keskuudesta Haranista. (1. Mooseksen kirja 24:34–38.)

Abraham oli vannottanut Elieseriä, että tämä ei valitsisi Iisakille vaimoa kanaanilaisnaisista. Syynä oli se, että kanaanilaiset eivät kunnioittaneet eivätkä palvoneet Jehova Jumalaa. Abraham tiesi, että omana aikanaan Jehova rankaisisi noita ihmisiä heidän harjoittamansa pahuuden vuoksi. Abraham ei halunnut, että hänen rakas poikansa Iisak olisi sidoksissa heihin ja sekaantuisi heidän moraalittomuuteensa. Hän myös tiesi, että Iisakilla olisi hyvin merkittävä osa Jumalan lupausten toteutumisessa. (1. Mooseksen kirja 15:16; 17:19; 24:2–4.)

Sitten Elieser kertoi isäntäväelle, että tultuaan Haranin lähistöllä olevalle kaivolle hän oli rukoillut Jehova Jumalaa. Oikeastaan hän oli pyytänyt Jehovaa valitsemaan nuoren naisen, joka Iisakin tulisi ottaa vaimokseen. Hän oli pyytänyt Jumalaa järjestämään niin, että kaivolle tulisi juuri oikea tyttö. Kun hän pyytäisi juotavaa, tytön tulisi paitsi antaa juotavaa hänelle myös tarjoutua juottamaan hänen kamelinsa. (1. Mooseksen kirja 24:12–14.) Kuka olikaan tullut ja tehnyt juuri näin? Rebekka! Kuvittele, miltä Rebekasta tuntui, jos hän sattui kuulemaan, kun Elieser kertoi tästä hänen perheelleen!

Elieserin kertomus kosketti Betuelia ja Labania. He sanoivat: ”Tämä asia on Jehovasta lähtöisin.” Kuten tapana oli, he sopivat avioliitosta ja kihlasivat Rebekan Iisakille. (1. Mooseksen kirja 24:50–54.) Merkitseekö tämä sitä, ettei Rebekalla ollut asiassa mitään sananvaltaa?

Juuri tästä Elieser oli keskustellut Abrahamin kanssa viikkoja aiemmin. Hän oli kysynyt: ”Entä jos nainen ei tule kanssani?” Abraham oli vastannut: ”Silloin olet vapautuva minulle vannomasi valan velvoituksesta.” (1. Mooseksen kirja 24:39, 41.) Nuoren naisen mielipiteellä oli merkitystä myös Betuelin talossa. Elieser oli niin innoissaan tehtävänsä onnistumisesta, että jo seuraavana aamuna hän pyysi päästä palaamaan Kanaaniin Rebekan kanssa. Perhe kuitenkin halusi tytön viipyvän luonaan vielä ainakin kymmenen päivää. Lopulta he sanoivat: ”Kutsutaan nuori nainen ja tiedustellaan sitä häneltä itseltään.” (1. Mooseksen kirja 24:57.)

Rebekalla oli edessään tärkeä ratkaisu. Mitä hän sanoisi? Vetoaisiko hän isänsä ja veljensä myötätuntoon ja anoisi, ettei hänen tarvitsisi lähteä matkalle kohti tuntematonta? Vai pitäisikö hän etuoikeutena olla mukana tapahtumissa, joista ilmeni selvästi Jehovan ohjaus? Hänen vastauksensa osoitti, mitä hän ajatteli tästä äkillisestä, kenties pelottavastakin, muutoksesta elämässään. Kun häneltä kysyttiin, halusiko hän lähteä Elieserin mukaan, hän vastasi yksinkertaisesti: ”Haluan.” (1. Mooseksen kirja 24:58.)

Rebekka ilmaisi erinomaista henkeä! Avioliittoon liittyvät tavat saattavat nykyään olla varsin toisenlaisia, mutta voimme silti oppia Rebekalta paljon. Hänelle ei ollut tärkeintä se, mitä hän itse halusi, vaan se, mikä oli hänen Jumalansa Jehovan tahto. Vielä nykyäänkin Jumalan sana tarjoaa parasta mahdollista opastusta, kun on kyse sopivan puolison valinnasta ja siitä, miten olla hyvä aviomies tai vaimo (2. Korinttilaisille 6:14, 15; Efesolaisille 5: 28–33). Meidän on viisasta noudattaa Rebekan esimerkkiä ja pyrkiä tekemään asiat Jumalan tavalla.

”KUKA ON TUO MIES?”

Betuelin perhe siunasi rakkaan Rebekkansa. Sitten Rebekka lähti lapsuudenaikaisen imettäjänsä Deboran ja muutamien palvelustyttöjen kanssa Elieserin ja hänen miestensä mukaan. (1. Mooseksen kirja 24:59–61; 35:8.) Pian Haran oli jäänyt kauas taakse. Matka oli pitkä, noin 800 kilometriä. Matkanteko, joka kesti ehkä kolme viikkoa, ei todennäköisesti ollut kovin miellyttävää. Rebekka oli nähnyt elämänsä aikana paljon kameleita, mutta hänellä tuskin oli paljon kokemusta kamelilla ratsastamisesta. Raamattu kuvailee hänen perheensä lampaankasvattajiksi, ei kamelikaravaaneja ajaviksi kauppiaiksi (1. Mooseksen kirja 29:10). Kamelikyyti on kokemattomasta ratsastajasta usein epämukavaa, vaikka matka olisi lyhytkin.

Kaikesta huolimatta Rebekka keskittyi siihen, mitä oli edessä, ja epäilemättä kyseli Elieseriltä mahdollisimman paljon Iisakista ja tämän perheestä. Kuvittele tuota vanhaa miestä kertomassa hänelle illalla leiritulen äärellä lupauksesta, jonka Jehova oli esittänyt ystävälleen Abrahamille. Jumala tuottaisi Abrahamin sukuhaarasta jälkeläisen, joka toisi siunauksia koko ihmiskunnalle. Rebekan sydämen täytti varmasti kunnioittava pelko, kun hän tajusi, että Jehovan lupaus täyttyisi hänen tulevan miehensä Iisakin välityksellä – ja siten myös hänen välityksellään! (1. Mooseksen kirja 22:15–18.)

Rebekka osoitti nöyryyttä, joka on harvinainen ja arvokas ominaisuus.

Lopulta koitti päivä, jota kuvailtiin kirjoituksen alussa. Kamelikaravaani taittoi matkaa Negevin alueella. Hämärän alkaessa laskeutua Rebekka näki miehen kävelemässä kedolla. Tämä näytti mietteliäältä. Raamattu kertoo, että Rebekka ”pudottautui kamelin selästä”, kenties edes odottamatta, että kameli polvistuisi, ja kysyi Elieseriltä: ”Kuka on tuo mies, joka kävelee kedolla meitä vastaan?” Saatuaan kuulla, että mies oli Iisak, hän peitti päänsä hunnullaan. (1. Mooseksen kirja 24:62–65.) Miksi? Ele oli ilmeisesti merkki hänen kunnioituksestaan tulevaa aviomiestään kohtaan. Tällainen alistuvaisuus voi tuntua joistakuista nykyään vanhanaikaiselta. Todellisuudessa sekä miehet että naiset voivat kuitenkin ottaa oppia Rebekan nöyryydestä, sillä kukapa meistä ilmaisisi tuota kaunista ominaisuutta täydellisesti?

Noin 40-vuotias Iisak suri yhä äitiään Saaraa, joka oli kuollut kolmisen vuotta aiemmin. Hänen voidaan siksi päätellä olleen lämmin, tunteellinen mies. Iisakille oli varmasti suuri siunaus saada itselleen vaimo, joka oli ahkera, vieraanvarainen ja nöyrä. Tulivatko nuo kaksi toimeen keskenään? Raamattu sanoo yksinkertaisesti: ”Iisak rakastui häneen.” (1. Mooseksen kirja 24:67; 26:8.)

Myös meidän, jotka elämme 3 900 vuotta myöhemmin, on helppo tuntea rakkautta Rebekkaa kohtaan. Emme voi kuin ihailla hänen rohkeuttaan, ahkeruuttaan, vieraanvaraisuuttaan ja nöyryyttään. Meidän kaikkien – nuorten ja vanhojen, miesten ja naisten, naimisissa olevien ja naimattomien – on hyvä jäljitellä hänen uskoaan.

^ kpl 10 Tuolloin oli jo ilta. Kertomuksessa ei ole viitteitä siitä, että Rebekka olisi viipynyt kaivolla useita tunteja. Mikään ei anna ymmärtää, että hänen perheensä olisi ollut jo vuoteessa hänen lopetettuaan työnsä tai että kukaan olisi tullut katsomaan, miksi vedenhakumatka venyi.

^ kpl 15 Kertomuksessa ei mainita palvelijan nimeä, mutta todennäköisesti hän oli Elieser. Abraham suunnitteli jättävänsä koko omaisuutensa perinnöksi Elieserille, mikäli hän ei saisi luonnollista perillistä, joten Elieser oli epäilemättä Abrahamin palvelijoista vanhin ja luotetuin. Juuri tällaiseksi kertomuksen palvelija kuvaillaan. (1. Mooseksen kirja 15:2; 24:2–4.)

Aiheesta lisää

Onko meidän mahdollista miellyttää Jumalaa?

Vakavia virheitä tehneiden Jobin, Lootin ja Daavidin esimerkki antaa vastauksen.