Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

HERÄTKÄÄ! LOKAKUU 2015

Itchan Kalan muureja Hivan kaupungissa

 MAITA JA KANSOJA

Katsaus Uzbekistaniin

Katsaus Uzbekistaniin

TRANSOKSANIA, Tataria, Turkestan, ”maa jokien välissä”. Alueesta, johon nykyinen Uzbekistan kuuluu, on käytetty monia nimiä. Uzbekistanin eli ’uzbekkien maan’ kaupungit olivat jo 1400-luvulla hyviä välietappeja kauppiaille, jotka kulkivat silkkitietä. Tuo kauppareittien verkosto kulki aikoinaan Kiinasta aina Välimerelle asti. Nykyään uzbekkien tekstiilimarkkinoita hallitsee puuvilla. Maassa myydään kauniita mattoja, joita tehdään puuvillasta, villasta ja silkistä.

Uzbekkien kulttuuri on saanut historian varrella vaikutteita monilta kansoilta. Kuuluisat valloittajat ja heidän mahtavat armeijansa ovat aikanaan marssineet yli Uzbekistanin vuorten ja aavikoiden. Näihin valloittajiin kuuluvat esimerkiksi Aleksanteri Suuri, joka tapasi täällä rakkaan vaimonsa Roksanen, Mongolian Tšingis-kaani ja alueelta kotoisin ollut Timur Lenk (tunnetaan myös nimellä Tamerlan), joka hallitsi erästä historian laajimpiin kuulunutta valtakuntaa.

Perinteisiä asuja

 Modernia uzbekistanilaista kaupunkikuvaa värittävät mahtavat sinisillä laatoilla päällystetyt rakennukset. Monet niistä toimivat kouluina.

Silkkitie. Silkkitie oli olemassa jo ennen ajanlaskun alkua ja kukoisti aina siihen asti, kun Intiaan alettiin kulkea meritse 1400-luvun loppupuolella. Tämä kauppateiden verkosto, joka kulki osittain nykyisen Uzbekistanin alueella, oli hyvin tärkeä silloiselle kauppamaailmalle.

Silkkimattojen valmistusta

Araljärvi. Tämä aiemmin maailman neljänneksi suurin järvi uhkaa kadota, koska vettä on ohjattu kastelutarkoituksiin. Uzbekistan ja muut Keski-Aasian valtiot tekevät yhteistyötä tilanteen korjaamiseksi.

Muuttuvat aakkoset. Uzbekistanissa on puhuttu useita kieliä. Arabien 700-luvun valloitusretkien jälkeen maassa alettiin puhua arabiaa. Kun maasta tuli osa Neuvostoliittoa, käyttöön otettiin aluksi latinalaiset aakkoset, mutta 1930-luvun lopulla niiden tilalle tulivat kyrilliset kirjaimet. Vuonna 1993 alettiin uuden lain myötä käyttää uutta uzbekin kielen aakkostoa, joka perustuu latinalaiseen kirjaimistoon.

Kuivattujen hedelmien myyntipöytä torilla