Siirry sisältöön

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Jehovan todistajat

suomi

Herätkää!  |  Toukokuu 2015

”Jumala auttaa meitä toipumaan”

”Jumala auttaa meitä toipumaan”

NATALJA ja hänen 9-vuotias Aslan-poikansa istuivat toisiinsa käpertyneinä lähellä Zarinaa ja tämän 12-vuotiasta tytärtä Anželikaa. Lähellä istui yli tuhat muuta lasta ja aikuista. Heitä vartioivat raskaasti aseistautuneet hyökkääjät.

Aiemmin tuona päivänä, keskiviikkona 1. syyskuuta 2004, pienessä Beslanin kaupungissa Pohjois-Ossetia–Alaniassa Venäjällä lapset ja vanhemmat olivat olleet koulun pihalla ja valmistautuneet viettämään kouluvuoden avajaisia. Yhtäkkiä joukko aseistautuneita hyökkääjiä ja itsemurhapommittajia ryntäsi heidän joukkoonsa ampuen ilmaan ja huutaen. Nuo yli 30 hyökkääjää ajoivat kauhistuneen väkijoukon koulun voimistelusaliin ja asettivat räjähteitä ympäri salia.

Panttivankitilanne ja sekasorto

Näin sai alkunsa hermoja raastava kolmipäiväinen panttivankitilanne. Turvajoukot piirittivät hyökkääjien valtaamaa koulua. ”En ole koskaan rukoillut niin paljon”, muistelee Natalja, joka tutki tuolloin Raamattua Jehovan todistajien kanssa.

Elettiin loppukesää, ja voimistelusalissa oli tukahduttavan kuuma. Toisen päivän aamuna panttivangeilla ei ollut ruokaa eikä vettä. Kolmantena päivänä, joka oli perjantai, joidenkin vankien oli pakko juoda virtsaansa ja syödä kukkia, joita lapset olivat tuoneet opettajilleen. ”Muuan lähellämme istuva poika pani käteeni kukan lehden”, Natalja kertoo. ”Revin sen kahtia ja annoin toisen puolikkaan Anželikalle ja toisen Aslanille.”

Myöhemmin kolmantena päivänä puhkesi sekasorto. ”Räjähdykset kaatoivat minut maahan”, sanoo Natalja. ”Ilma oli savusta sakeana, ja alkoi ammuskelu.” Sotilaiden ja terroristien ristitulessa Natalja ja Aslan ryömivät pois. Eräs Alan-niminen  paikallinen auttoi heidät turvaan. Monet eivät onnistuneet pakenemaan.

Jälkiseuraukset

Anželika kuoli hyökkäyksessä.

Sadat lapset ja aikuiset menettivät henkensä, Anželika mukaan lukien. Beslanissa kuultiin itkua ja vaikerointia viikkojen ajan. Nataljan asunnosta on näköala koululle. Aslan ei pystynyt menemään kouluun – ei edes sen jälkeen kun lähistölle oli rakennettu uusi koulu. Hän ei mennyt edes ulos leikkimään. ”Anoimme Jehovalta, että hän auttaisi poikaa voittamaan pelkonsa”, Natalja sanoo. Aikanaan Aslan sai kerätyksi rohkeutta niin että saattoi palata kouluun.

Nataljaa koetteli valtakunnansalissa pidettäviin seurakunnan kokouksiin meneminen. ”Aina kun olin pienessä tilassa, jossa oli paljon ihmisiä, minusta tuntui, että pian rakennukseen hyökättäisiin”, hän muistelee. ”Rukoilin, että mitään ei tapahtuisi. Jonkin ajan kuluttua lakkasin käymästä kokouksissa. Lisäksi minua piinasi tieto siitä, että vaikka me selvisimme hengissä, monet muut saivat surmansa.”

Toipuminen

”Olen kiitollinen niille seurakuntaan kuuluville, jotka auttoivat minua jatkuvasti”, sanoo Natalja. ”Eräs Tatjana-niminen todistaja kävi luonani säännöllisesti kolmen päivän välein. Myöhemmin hän tuli erään toisen todistajan, Uljanan, kanssa. Tämä ystävällinen, tahdikas ja pehmeä-ääninen nainen tunsi Raamatun hyvin. Hän antoi minulle kiitosta ponnisteluistani ja todella kuunteli minua.”

”Pystyn vihdoin puhumaan tuosta päivästä ilman katkeruutta tai pelkoa.”

”Uljana luki minulle 2. Korinttilaiskirjeen 1:9:ssä olevat apostoli Paavalin sanat, jotka hän lausui erään Aasiassa sattuneen koettelemuksen jälkeen: ’Meistä tuntuikin sisimmässämme, että olimme saaneet kuolemantuomion.’ Uljana luki minulle myös Jesajan 40:31:n, jossa sanotaan: ’Jehovaan toivonsa panevat saavat uutta voimaa. He kohoavat siivilleen kuin kotkat.’ Tällaiset raamatunkohdat samoin kuin Uljanan ja muiden jatkuva henkinen tuki rohkaisivat minua käymään jälleen kokouksissa lasteni kanssa. Tunnen silti edelleen oloni salissa tukalaksi.”

Alussa mainitusta Zarinasta tuli myöhemmin Jehovan todistaja. Hän odottaa ylösnousemuksen aikaa, jolloin voi toivottaa Anželikan tervetulleeksi kauniiseen ja rauhalliseen maailmaan Jumalan valtakunnan alaisuudessa (Matteus 6:9, 10; Apostolien teot 24:15). Natalja lapsineen kävi kasteella vuonna 2009. He asuvat edelleen tuhoutuneen voimistelusalin lähistöllä mutta ovat jättäneet nuo kauhun hetket taakseen. Natalja sanoo: ”Pystyn vihdoin puhumaan tuosta päivästä ilman katkeruutta tai pelkoa. Jumala auttaa meitä toipumaan.”