Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

HERÄTKÄÄ! HUHTIKUU 2015

 KANSIAIHE

Vanhempien auktoriteetti – mitä sille on tapahtunut?

Vanhempien auktoriteetti – mitä sille on tapahtunut?

Perhe-elämä on muuttunut länsimaissa dramaattisesti viime vuosikymmeninä. Aiemmin vanhemmat laativat säännöt ja lapset tottelivat niitä, mutta nyt joissakin kodeissa osat näyttävät vaihtuneen. Seuraavassa on muutama esimerkki varsin tyypillisistä tilanteista.

  • Äiti on kaupassa nelivuotiaan poikansa kanssa. Poika tavoittelee hyllyltä lelua. Äiti yrittää estellä: ”Sinullahan on jo tarpeeksi leluja, vai mitä?” Liian myöhään hän tajuaa, että oli virhe esittää asia kysymysmuodossa. ”Mutta minä haluan sen!” poika mankuu. Pelätessään, että poika järjestää kohtauksen – mikä on hänen tavallinen taktiikkansa – äiti antaa periksi.

  • Viisivuotias tyttö keskeyttää isänsä tämän jutellessa toisen aikuisen kanssa. ”Minulla on tylsää”, tyttö ilmoittaa. ”Haluan kotiin!” Kesken lauseen isä kumartuu tytön puoleen ja sanoo tyynnyttelevällä äänellä: ”Vielä pari minuuttia, kulta pieni, sopiiko?”

  • 12-vuotiasta Jamesia syytetään jälleen kerran opettajalle huutamisesta. Jamesin isä on suutuksissa – ei kuitenkaan pojalleen vaan opettajalle. ”Hän on ottanut sinut silmätikukseen”, isä sanoo Jamesille. ”Ilmoitan hänestä koululautakunnalle!”

Edellä mainitut tilanteet ovat kuviteltuja, mutta tuskin kaukaa haettuja. Ne kuvaavat todellisia ongelmia, joita kodeissa kohdataan silloin kun vanhemmat suvaitsevat lastensa töykeää käytöstä, taipuvat heidän vaatimuksiinsa ja ”pelastavat” heidät väärän toiminnan seurauksilta. ”Yhä useammin näkee vanhempien luopuvan auktoriteetistaan ja antavan sen lapsilleen”, sanotaan kirjassa The Narcissism Epidemic. ”Vielä jokin aika sitten lapset tiesivät, kenellä perheessä oli määräysvalta, eikä se ollut heillä.”

 Monet vanhemmat tietenkin pyrkivät opettamaan lapsilleen oikeita arvoja paitsi omalla esimerkillään myös antamalla tarvittaessa rakastavaa ojennusta. Vanhemmat, jotka pitävät näitä asioita tärkeinä, kuitenkin ”uivat valtavirtaa vastaan”, kuten edellä mainitussa kirjassa todetaan.

Miten tällaiseen tilanteeseen on tultu? Mitä vanhempien auktoriteetille on tapahtunut?

Vanhempien auktoriteetti heikkenee

Jotkut sanovat, että vanhempien auktoriteetti alkoi heiketä 1960-luvulla, jolloin niin kutsutut asiantuntijat kehottivat vanhempia suhtautumaan lapsiinsa rennommin. He neuvoivat heitä olemaan lapsensa ystäviä, ei auktoriteetteja. Heidän mukaansa oli parempi kiittää kuin nuhdella, keskittyä ennemmin hänen hyviin tekoihinsa kuin oikaista väärinteon vuoksi. Sen sijaan että olisi pyritty löytämään kiitoksen ja oikaisun välinen kultainen keskitie, asiantuntijat antoivat ymmärtää, että lapsen nuhteleminen vahingoittaisi hänen herkkiä tunteitaan ja saisi hänet myöhemmin katkeroitumaan vanhemmilleen.

Ennen pitkää asiantuntijat alkoivat julistaa myös vahvan itsetunnon tärkeyttä. Ikään kuin yhtäkkiä olisi löydetty hyvän vanhemmuuden yksinkertainen resepti: auta lastasi olemaan tyytyväinen itseensä. Lapsen itsetunnon vahvistaminen on tietenkin tärkeää. Itsetuntoa korostava suuntaus meni kuitenkin äärimmäisyyksiin. Asiantuntijat neuvoivat, että vanhempien ei pitäisi käyttää kielteisiä sanoja, kuten ”ei” ja ”väärin”. Lasta tulisi lisäksi muistuttaa jatkuvasti siitä, että hän on jotenkin erityinen ja että hänestä voi tulla mitä tahansa, mitä hän haluaa. Oli siis tärkeämpää tuntea olevansa hyvä kuin olla hyvä.

Itsetuntoa korostava suuntaus on johtanut lähinnä siihen, että lapset katsovat olevansa erityisasemassa.

Jotkut sanovat myös, että itsetuntoa korostava suuntaus on johtanut lähinnä siihen, että lapset katsovat olevansa erityisasemassa, aivan kuin maailma olisi velkaa heille. Kirjassa Generation Me todetaan lisäksi, että monet nuoret ovat ”huonosti valmistautuneita kritiikkiin ja epäonnistumisiin,  joita he tulevat väistämättä elämässä kohtaamaan”. Muuan isä, jota kirjassa lainataan, sanoo: ”Työelämässä ei yritetä pönkittää itsetuntoa. – – Jos annat esimiehellesi huonon raportin, hän ei kehu valitsemasi paperin väriä. Tällainen kasvatus on lapselle todellinen karhunpalvelus.”

Vaihtuvat mielipiteet

Vuosikymmenten varrella vanhempien toiminta on heijastanut ihmisten alinomaa vaihtuvia mielipiteitä. ”Kasvatusmenetelmät muuttuvat kaiken aikaa”, kirjoittaa kouluttaja Ronald G. Morrish. ”Ne kuvastavat muutoksia yhteiskunnassa.” * Hyvin helposti vanhemmat ”heittelehtivät kuin aaltojen ajamina” ja ovat sellaisia, ”joita jokainen opetuksen tuuli kuljettaa sinne tänne”, kuten Raamattu sanoo (Efesolaisille 4:14).

Höllän kurin aikakausi ei selvästikään ole tuottanut hyviä tuloksia. Se on paitsi heikentänyt vanhempien auktoriteettia myös jättänyt lapset vaille sitä ohjausta, jota he tarvitsevat tehdäkseen hyviä valintoja ja rakentaakseen terveen itseluottamuksen.

Onko olemassa parempi tapa kasvattaa lapsia?

^ kpl 15 Kirjasta Secrets of Discipline: 12 Keys for Raising Responsible Children; kursivointi meidän.

Aiheesta lisää

Miten lapsia tulisi kurittaa?

Raamatussa kuvaillaan kolmea oikeanlaiseen kuriin liittyvää piirrettä.

Miten saada nuori noudattamaan sääntöjä?

Kuri merkitsee opettamista. Raamatun periaatteet auttavat opettamaan nuorelle tottelevaisuutta.

Miten perheet voivat olla onnellisia?

Jehova, onnellinen Jumala, haluaa perheiden olevan onnellisia. Raamatussa on käytännöllisiä neuvoja aviomiehille, vaimoille, vanhemmille ja lapsille.