Siirry sisältöön

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Jehovan todistajat

suomi

Herätkää!  |  Maaliskuu 2015

 TARKKAILEMME MAAILMAA

Valokeilassa Afrikka

Valokeilassa Afrikka

Monet järjestöt ja yksityishenkilöt jatkavat ponnistelujaan elämänlaadun parantamiseksi Afrikassa. Silti tuota maanosaa vitsaavat edelleen ylipääsemättömiltä vaikuttavat ongelmat.

Sarvikuonojen salametsästys

Vuonna 2013 Etelä-Afrikassa kaadettiin laittomasti yhteensä 1 004 sarvikuonoa, kun vuonna 2007 vastaava luku oli vain 13. Huolimatta siitä, että sarvikuonon sarvia on tarjolla enemmän, kysyntä on niin suurta, että sarvien kilohinta voi olla korkeampi kuin kullan. Yksittäisestä sarvesta voi saada jopa puoli miljoonaa dollaria.

KYSYMYS MIETITTÄVÄKSI: Pystyvätkö hallitukset koskaan tekemään loppua lain rikkomisesta? (Jeremia 10:23.)

Lahjonta

Korruptionvastaisen järjestön Transparency Internationalin mukaan Itä-Afrikan maat kuuluvat maihin, joissa esiintyy eniten lahjontaa. Silti noin 90 prosenttia ihmisistä, jotka joutuvat tekemisiin lahjonnan kanssa, eivät ilmoita siitä. Järjestön Kenian-paikallisosaston edustaja toteaa: ”Kansalaiset eivät näytä luottavan siihen, että heidän hallituksensa reagoivat ilmoituksiin korruptiosta.”

MITÄ RAAMATTU SANOO: ”Lahjus sokaisee näkevät.” (2. Mooseksen kirja 23:8.)

Afrikkalaiset internetissä

Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) arvion mukaan vuoden 2014 lopussa lähes 20 prosentilla afrikkalaisista olisi käytössään internetyhteys. Mobiilidataliittymien määrän kasvu Afrikassa on kaksinkertainen verrattuna maailmanlaajuiseen keskiarvoon.