Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

HERÄTKÄÄ! TOUKOKUU 2014

Euroopan noitavainot

Euroopan noitavainot

JOITAKIN vuosisatoja sitten noituuden pelko johti Euroopassa noitavainoihin ja teloituksiin. Nämä olivat yleisiä erityisesti Pohjois-Italiassa, Ranskassa, Saksassa ja Sveitsissä sekä Alankomaissa, joka käsitti tuohon aikaan nykyiset Alankomaat, Belgian ja Luxemburgin. * ”Euroopassa ja eurooppalaisissa siirtokunnissa kuoli kymmeniätuhansia ihmisiä. Miljoonia muita kidutettiin, vangittiin, kuulusteltiin, vihattiin tai syytettiin, tai he joutuivat elämään pelossa”, sanotaan kirjassa Witch Hunts in the Western World. * Miten tällainen vainoharhaisuus sai alkunsa? Mikä sitä ruokki?

Inkvisitio ja ”Noitavasara”

Merkittävä osa noitavainojen historiassa oli inkvisitiolla. Kirjan Der Hexenwahn mukaan katolinen kirkko oli perustanut sen 1200-luvulla ”käännyttämään luopiot ja estämään muita luopumasta”. Inkvisitio toimi kirkon poliisivoimina.

Paavi Innocentius VIII julkaisi 5. joulukuuta 1484 bullan eli virkakirjelmän, jossa tuomittiin noituus. Lisäksi hän valtuutti kaksi inkvisiittoria – Jakob Sprengerin ja Heinrich Kramerin (latinalaiselta nimeltään Henricus Institoris) – taistelemaan noituutta vastaan. He laativat kirjan Malleus Maleficarum eli ”Noitavasara”. Sekä katolilaiset että protestantit pitivät sitä auktoriteettina noituutta koskevissa kysymyksissä. Teos sisälsi kansanperinteeseen perustuvia, mielikuvituksellisia tarinoita noidista. Se esitti teologisia ja juridisia perusteluita noituutta vastaan sekä ohjeita noitien tunnistamisesta ja tuhoamisesta. ”Noitavasaraa” on kuvailtu ”maailmankirjallisuuden raaimmaksi ja – – vahingollisimmaksi kirjaksi”.

”Noitavasaraa” on kuvailtu ”maailmankirjallisuuden raaimmaksi ja – – vahingollisimmaksi kirjaksi”.

 Noituutta koskevien syytösten perusteeksi ei tarvittu mitään todisteita. Noitaoikeudenkäyntien ”ainoa tarkoitus oli saada syytetty esittämään tunnustus, ja tässä käytettiin taivuttelua, painostamista tai voimakeinoja”, sanotaan kirjassa Hexen und Hexenprozesse. Kidutus oli yleistä.

”Noitavasara” ja Innocentius VIII:n bulla käynnistivät laajamittaiset noitavainot Euroopassa. Avuksi tuli uusi tekniikka – painokone – joka sai vainoharhaisuuden leviämään jopa Atlantin yli Amerikkaan.

Keitä syytettiin?

Yli 70 prosenttia syytetyistä oli naisia, etenkin leskiä, joilla ei useinkaan ollut ketään puolustamassa heitä. Uhreiksi joutuivat esimerkiksi köyhät, iäkkäät ja yrttilääkkeitä valmistavat naiset, varsinkin jos näiden lääkkeet eivät tehonneet. Kukaan ei kuitenkaan ollut täysin turvassa, olipa sitten rikas tai köyhä, mies tai nainen, alhainen tai huomattava.

Niitä, joiden ajateltiin olevan noitia, syytettiin kaikenlaisesta pahasta. Väitettiin, että he ”aiheuttivat hallaa sekä etana- ja toukkavitsauksia tuhotakseen maan siemenet ja hedelmät”, sanotaan saksalaisessa Damals-lehdessä. Jos raemyrsky turmeli sadon, lehmästä ei herunut maitoa tai mies oli impotentti tai nainen hedelmätön, noidat saivat varmasti syyn niskoilleen!

Jotkut epäilyksenalaiset punnittiin, koska ajateltiin, että noidat painoivat vain vähän tai eivät mitään.

Miten noidat tunnistettiin? Jotkut noituudesta epäillyt sidottiin ja pantiin ”siunattuun” kylmään veteen. Jos he upposivat, heidät katsottiin syyttömiksi ja vedettiin ylös. Jos he pysyivät pinnalla, heitä pidettiin noitina ja heidät joko teloitettiin saman tien tai luovutettiin tuomioistuimelle. Toiset epäilyksenalaiset punnittiin, koska ajateltiin, että noidat painoivat vain vähän tai eivät mitään.

Yksi tapa testata noituudesta epäiltyjä oli etsiä heistä ”paholaisen merkkiä”. Kirjan Witch Hunts in the Western World mukaan se oli ”paholaisen jättämä näkyvä merkki, joka kertoi hänen ja noidan välisestä sopimuksesta”. Viranomaiset etsivät merkkiä ”ajelemalla syytetyn kaikki karvat ja tutkimalla kehon läpikotaisin” – kaiken kansan nähden! Sitten he pistelivät neulalla jokaista löytämäänsä läiskää, kuten luomea, syylää ja arpea. Mikäli pisto ei sattunut eikä verta vuotanut, läiskää pidettiin Saatanan merkkinä.

Noitavainoja edistivät sekä katoliset että protestanttiset viranomaiset, ja joillakin alueilla protestanttiset vallanpitäjät olivat katolisia virkaveljiään ankarampia. Ajan mittaan järki alkoi kuitenkin päästä voitolle. Esimerkiksi vuonna 1631 jesuiittapappi Friedrich Spee, joka oli saattanut monta noidaksi tuomittua polttoroviolle, kirjoitti, että hänen mielestään kukaan heistä ei ollut syyllinen. Hän varoitti, että jos noitien ajojahti jatkuu ennallaan, koko Saksa tyhjenee. Samoihin aikoihin lääkärit alkoivat ymmärtää, että esimerkiksi erilaiset kohtaukset saattoivat liittyä terveydentilaan eivätkä siihen, että demonit riivasivat ihmistä. Niinpä noitaoikeudenkäyntien määrä väheni jyrkästi 1600-luvulla, ja vuosisadan päättyessä ne olivat loppuneet kokonaan.

Mitä tästä synkästä aikakaudesta voidaan oppia? Eräs tärkeä opetus on se, että kun kristityiksi tunnustautuvat alkoivat korvata Jeesuksen Kristuksen puhtaita opetuksia uskonnollisilla valheilla ja taikauskoisilla käsityksillä, he avasivat oven hirvittävälle pahuudelle. Raamattu varoitti etukäteen, että sen häpeän takia, jota tällaiset petolliset ihmiset toisivat kristillisyydelle, ”totuuden tietä tultaisiin herjaamaan” (2. Pietarin kirje 2:1, 2).

^ kpl 2 Noitavainoja oli myös Skandinaviassa.

^ kpl 2 Eurooppalaisten siirtomaavalta ulottui Amerikkaan.