Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

HERÄTKÄÄ! MAALISKUU 2014

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

Espanja

Ryhmä geologeja uskoo, että ihmisten toiminnalla oli vaikutusta Lorcassa Etelä-Espanjassa vuonna 2011 sattuneeseen maanjäristykseen, jossa kuoli yhdeksän ihmistä ja loukkaantui toistasataa. Geologit havaitsivat, että alueella, jolla tuhoisa maanjäristys sattui, oli eri paikoista otettu valtavat määrät pohjavettä keinokasteluun.

Kiina

Kiinalaiset käyttivät vuonna 2012 ulkomaanmatkoihin lähes 80 miljardia euroa. YK:n alaisen Maailman matkailujärjestön tilastojen mukaan kiinalaiset kuluttivat ulkomaanmatkailuun ensimmäistä kertaa enemmän rahaa kuin muut kansat. Näin Kiina ohitti Saksan ja Yhdysvallat, joissa kummassakin vastaava summa oli noin 65 miljardia euroa.

Japani

Brittiläisessä BMJ-lääkärilehdessä kerrottiin tutkimuksesta, jossa seurattiin lähes 68 000:ta japanilaista keskimäärin 23 vuoden ajan. Tutkimuksen tekijät havaitsivat, että vuosina 1920–45 syntyneet naiset, jotka olivat alkaneet tupakoida alle 20-vuotiaina, elivät keskimäärin 10 vuotta vähemmän kuin ne, jotka eivät olleet koskaan tupakoineet. Vastaavasti miesten elinikää tupakointi lyhensi 8 vuotta.

Mauritania

Mauritania on kieltänyt muovikassien tuonnin, valmistuksen ja käytön. Näin halutaan suojella maa- ja merieläimiä, jotka voivat kuolla nieltyään niitä. Viranomaiset suosittelevat käyttämään luonnossa hajoavista materiaaleista valmistettuja vaihtoehtoja.

Koko maailma

Vakuutusyhtiöt joutuvat vuosittain maksamaan korvauksia lähes 40 miljardia euroa säähän liittyvien katastrofien vuoksi. Kun otetaan huomioon inflaatio, summa on 1980-luvulta lähtien enemmän kuin kaksinkertaistunut aina kymmenessä vuodessa.