Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

HERÄTKÄÄ! TAMMIKUU 2014

 HAASTATTELU | FENG-LING YANG

Mikrobiologi kertoo uskostaan

Mikrobiologi kertoo uskostaan

Feng-Ling Yang toimii vanhempana tutkijana Taipein tutkimusakatemiassa Taiwanissa. Hänen tutkimuksiaan on julkaistu tiedelehdissä. Aiemmin hän uskoi evoluutioteoriaan, mutta hänen käsityksensä on muuttunut. Herätkää!-lehti kysyi hänen työstään ja uskostaan.

Kertoisitko taustastasi.

Vanhempani olivat hyvin köyhiä, eikä äiti ollut oppinut lukemaan. Kasvatimme sikoja ja viljelimme vihanneksia tulva-alttiilla alueella lähellä Taipeita. Vanhempani opettivat minua arvostamaan kovaa työtä ja auttamaan toisia.

Oliko perheesi uskonnollinen?

Perheemme harjoitti taolaisuutta. Uhrasimme ”taivaan jumalalle”, mutta emme tienneet hänestä mitään. Mietin usein, miksi on niin paljon kärsimystä ja miksi ihmiset ovat itsekkäitä. Luin taolaisuutta ja buddhalaisuutta käsitteleviä kirjoja sekä Idän ja Lännen historiaa. Kävin jopa joissakin kirkoissa. En kuitenkaan saanut vastauksia kysymyksiini.

Miksi opiskelit luonnontieteitä?

Pidin matematiikasta, ja minua kiehtoivat luonnon rakenteita hallitsevat fysiikan ja kemian lait. Kaikessa elollisessa ja elottomassa – valtavasta maailmankaikkeudesta pienen pieniin mikrobeihin – on jonkinlainen rakenne, jota säätelevät lait. Halusin ymmärtää noita lakeja.

Miksi uskoit evoluutioteoriaan?

Minulle ei opetettu vastakkaisia näkemyksiä. Peruskoulusta yliopistoon saakka evoluutio oli ainoa selitys, jonka kuulin. Sitä paitsi biotieteiden tutkijana minun odotettiin hyväksyvän evoluutio.

Biotieteiden tutkijana minun odotettiin hyväksyvän evoluutio.

Miksi aloit lukea Raamattua?

Muutin vuonna 1996 Saksaan jatkaakseni siellä opintojani. Seuraavana vuonna tapasin Simone-nimisen naisen,  joka oli Jehovan todistaja. Hän tarjoutui näyttämään minulle Raamatusta vastauksia kysymyksiini. Uteliaisuuteni heräsi, kun hän selitti Raamatun kertovan, mikä on elämän tarkoitus. Otin tavakseni nousta aamuisin puoli viideltä ja lukea Raamattua puoli tuntia. Sitten lähdin kävelylenkille mietiskelemään. Seuraavana vuonna luin Raamatun läpi. Olin hämmästynyt sen ennustusten tarkkuudesta, ja vähitellen vakuutuin siitä, että Raamattu on lähtöisin Jumalalta.

Millaisia ajatuksia sinulla oli elämän alkuperästä?

Samoihin aikoihin kun 1990-luvun loppupuolella rupesin pohdiskelemaan näitä asioita vakavasti, molekyylibiologeille alkoi valjeta, että elämän kemia on paljon monimutkaisempaa kuin oli aiemmin uskottu. Tiedemiehet olivat toki pitkään tienneet, että elävien solujen proteiinit ovat kemiallisesti kaikkein monimutkaisimpia molekyylejä, joita on olemassa. Tuolloin heille kuitenkin selvisi, että kokonaiset proteiinijoukot ovat järjestäytyneet hienoiksi koneiksi, joissa on liikkuvia osia. Yksi molekyylikone voi koostua yli 50 proteiinista. Yksinkertaisinkin solu tarvitsee joukon erilaisia koneita esimerkiksi tuottamaan energiaa, kopioimaan informaatiota ja valvomaan aineiden siirtymistä solukalvojen läpi.

Mihin tulokseen tulit?

Mietin, miten noista proteiinikoneista saattoi tulla niin toimivia. Se että solukemia osoittautui yllättävän monimutkaiseksi, sai useat tiedemiehet pohtimaan samaa asiaa. Muuan Yhdysvalloissa toimiva biokemian professori julkaisi kirjan, jossa hän totesi, että elävien solujen molekyylikoneet ovat niin monimutkaisia, etteivät ne ole voineet muodostua sattumalta. Olin samaa mieltä. Elämä on pakostakin luotu.

Mietin, miten noista proteiinikoneista saattoi tulla niin toimivia.

Miksi sinusta tuli Jehovan todistaja?

Minuun teki vaikutuksen se, että vaikka Simonella oli terveysongelmia, hän tuli joka viikko yli 50 kilometrin päästä opettamaan minulle Raamattua. Sain tietää, että natsi-Saksassa Jehovan todistajia suljettiin keskitysleireille poliittisen puolueettomuutensa vuoksi. Heidän rohkeutensa kosketti minua. Todistajien rakkaus Jumalaan herätti minussa halun olla samanlainen kuin he.

Onko usko Jumalaan hyödyttänyt sinua?

Kollegani sanovat, että olen nykyään onnellisempi. Tunsin ennen huonommuutta köyhän taustani vuoksi, enkä siksi kertonut kenellekään, missä kasvoin, enkä puhunut koskaan vanhemmistani. Olen kuitenkin oppinut Raamatusta, että Jumala ei ole kiinnostunut ihmisen yhteiskunnallisesta asemasta. Jeesuskin kasvoi perheessä, joka oli ehkä yhtä köyhä kuin minun perheeni. Nykyään huolehdin vanhemmistani ja esittelen heidät mielelläni ystävilleni.