Siirry sisältöön

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Jehovan todistajat

suomi

Herätkää!  |  Lokakuu 2013

 SUUNNITTELUN TULOS?

Hepokatin hämmästyttävä kuuloaisti

Hepokatin hämmästyttävä kuuloaisti

ERÄÄN Etelä-Amerikassa elävän hepokatin (Copiphora gorgonensis) kuuloelimet ovat alle millimetrin mittaiset, mutta ne toimivat pitkälti samaan tapaan kuin ihmisen korvat. Tämä hyönteinen voi erottaa monia eri taajuuksia pitkienkin matkojen päästä. Se pystyy esimerkiksi erottamaan toisistaan lajitoverinsa äänen ja metsästävän lepakon lähettämän ultraäänen.

HEPOKATIN KUULOELIN

Mieti: Hepokatin kuuloelimet sijaitsevat sen kahdessa etujalassa. Ihmiskorvan tavoin ne kokoavat ääniaaltoja ja muuntavat ja erittelevät ne. Tutkijat ovat kuitenkin havainneet, että hepokatin kuuloelimen sisällä on ainutlaatuinen elin, pitkulaista ilmapalloa muistuttava nesteen täyttämä paineinen ontelo. Sitä kutsutaan kuulorakkulaksi, ja se toimii samaan tapaan kuin nisäkkäiden korvan simpukka mutta on paljon pienempi. Hepokatin hämmästyttävä kuuloaisti on kuulorakkulan ansiota.

Professori Daniel Robert, joka työskentelee Britanniassa Bristolin yliopiston biotieteellisessä tiedekunnassa, sanoo, että havainto auttaa tutkijoita heidän kehittäessään entistä pienempiä ja tarkempia luonnon inspiroimia kuulolaitteita. Tutkijat uskovat tästä olevan hyötyä myös kehiteltäessä uuden sukupolven ultraäänilaitteita esimerkiksi sairaaloihin.

Mitä ajattelet? Onko hepokatin kuuloaisti evoluution vai suunnittelun tulos?