Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

HERÄTKÄÄ! TOUKOKUU 2013

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

Yhdysvallat

Yhdysvaltojen sisäisen turvallisuuden ministeriön mukaan lentokenttien turvatarkastuksissa on viimeisten kymmenen vuoden aikana takavarikoitu noin 50 miljoonaa kiellettyä esinettä. Pelkästään vuonna 2011 haaviin jäi yli 1 200 tuliasetta. Suurin osa aseiden omistajista sanoi yksinkertaisesti unohtaneensa, että heillä oli ase mukanaan.

Brasilia

Kouluviranomaiset ovat alkaneet asentaa koulupukuihin mikrosiruja pinnaamisen vähentämiseksi. Oppilaiden vanhemmat saavat tekstiviestin, kun heidän lapsensa saapuu kouluun. He saavat viestin myös silloin, kun lapsi on yli 20 minuuttia myöhässä.

Norja

Evankelisluterilainen kirkko ei ole enää Norjan valtionkirkko. Norjan parlamentti hyväksyi ensimmäistä kertaa perustuslain muutoksen, joka koski kirkon ja valtion välisten siteiden löysentämistä.

Tšekin tasavalta

Eräs tutkimus paljasti, että kaksi kolmasosaa tšekkiläisistä työntekijöistä tuntee velvollisuudekseen vastata työhön liittyviin puheluihin, sähköposteihin ja tekstiviesteihin työajan ulkopuolella. Yli kolmanneksen mielestä on epäkohteliasta olla vastaamatta niihin heti.

Intia

Vaikka Intian ruokatuotanto on viimeisten 20 vuoden aikana tehostunut lähes 50 prosenttia ja varastoissa on 71 miljoonaa tonnia riisiä ja vehnää, ruoka ei riitä koko väestölle. Vain noin 40 prosenttia varastoidusta viljasta päätyy kotitalouksien käyttöön. Osasyynä ongelmaan ovat korruptio ja ruoan haaskaaminen.