Siirry sisältöön

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Jehovan todistajat

suomi

Herätkää!  |  Joulukuu 2012

Raamattu – täsmällisten ennustusten kirja, osa 8

”Tulkoon sinun valtakuntasi”

Raamattu – täsmällisten ennustusten kirja, osa 8

Tämä on viimeinen osa ”Herätkää!”-lehden kahdeksanosaisesta kirjoitussarjasta, jossa tarkastellaan erästä Raamatun huomattavaa piirrettä: profetioita eli ennustuksia. Kirjoitussarja auttaa saamaan vastauksen siihen, ovatko Raamatun ennustukset vain älykkäiden ihmisten sepitelmiä vai ilmeneekö niistä Jumalan hengen vaikutus. Kannustamme sinua puntaroimaan todisteita.

KRISTITYIKSI tunnustautuvat ovat jo parintuhannen vuoden ajan rukoilleet Jumalan valtakunnan tulemista. Tämä johtuu siitä, että Jeesus opetti opetuslapsiaan rukoilemaan: ”Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.” (Matteus 6:10.)

Mikä on se Valtakunta, jota monet rukoilevat? Se on Jumalan taivaallinen hallitus, joka tulee korvaamaan kaikki muut hallitukset. Sen kuninkaaksi on nimitetty Jeesus Kristus, joka toteuttaa Jumalan tahdon taivaassa ja maan päällä. (Daniel 2:44; 7:13, 14.) Omana määräaikanaan Jumala vastaa Valtakuntaa koskevaan rukoukseen poistamalla pahuuden ja kärsimyksen sekä pelastamalla lukemattoman ”suuren joukon” uskollisia palvojiaan (Ilmestys 7:9, 10, 13–17). Silloin ”vanhurskaat saavat omistaa maan, ja he asuvat siinä ikuisesti” (Psalmit 37:29).

Onko mahdollista tietää, millaista elämä Kristuksen hallinnon alaisuudessa tulee olemaan? On tosiaankin! Maan päällä ollessaan Jeesus osoitti, että hänellä on sekä halu että kyky ratkaista ihmiskunnan ongelmat. Tarkastelemme nyt neljää Raamatun ennustusta sekä sitä, millaisia ennakkovälähdyksiä Jeesus antoi siitä, mitä hän tekee kautta maapallon Jumalan taivaallisen valtakunnan kuninkaana.

 1. ennustus:

”Hän [Jehova] lopettaa sodat maan ääreen saakka. Hän särkee jousen ja taittaa keihään, polttaa sotavankkurit tulessa.” (Psalmit 46:8, 9.)

Täyttymys: Jeesus Kristus, ”Rauhaisa Ruhtinas”, tuo maapallolle pysyvän rauhan. Rauhaa edistävän koulutuksen ja maailmanlaajuisen aseidenriisunnan välityksellä Jumalan valtakunta yhdistää koko ihmiskunnan aidoksi, kansainväliseksi perheeksi. (Jesaja 2:2–4; 9:6, 7, alaviite; 11:9.)

Mitä historia osoittaa?

Jeesus ei kannustanut seuraajiaan tarttumaan aseisiin vaan opetti heitä elämään rauhassa toisten kanssa. Kun yksi hänen opetuslapsistaan yritti puolustaa häntä asein, hän sanoi: ”Pistä miekkasi takaisin paikalleen, sillä kaikki, jotka miekan ottavat, ne miekkaan tuhoutuvat.” (Matteus 26:51, 52.) Jeesus sanoi, että aidot kristityt tunnistettaisiin keskuudessaan vallitsevasta rakkaudesta (Johannes 13:34, 35).

2. ennustus:

”Maassa tulee olemaan yltäkylläisesti viljaa, vuorten huipulla on runsaus.” (Psalmit 72:16.)

Täyttymys: Jumalan valtakunta poistaa aliravitsemuksen, elintarvikepulan ja nälänhädän. Kaikilla tulee olemaan runsaasti hyvää ruokaa.

Mitä historia osoittaa?

Jeesuksen vilpitön myötätunto nälkäisiä kohtaan oli ilmeinen, ja hänellä oli hämmästyttävä kyky ruokkia ihmeen avulla suuria ihmisjoukkoja. Muuan silminnäkijä kertoi: ”Hän [Jeesus] käski ihmisjoukkojen asettua pitkälleen ruohikolle ja otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja esitti siunauksen, ja taitettuaan leivät hän jakeli ne opetuslapsille, ja opetuslapset vuorostaan jakelivat ihmisjoukoille. Niin kaikki söivät ja tulivat kylläisiksi, ja he keräsivät tähteeksi jääneet palaset, kaksitoista täyttä korillista. Silti syöjiä oli noin viisituhatta miestä naisten ja pienten lasten lisäksi.” (Matteus 14:14, 19–21.)

3. ennustus:

”Yksikään siellä asuva ei sano: ’Minä olen sairas.’ ” (Jesaja 33:24.) ”Silloin avautuvat sokeiden silmät ja kuurojen korvat aukenevat. Silloin rampa kiipeää kuin jalohirvi ja mykän kieli huutaa ilosta.” (Jesaja 35:5, 6.)

Täyttymys: Jumalan valtakunta poistaa kaikenlaiset sairaudet ja vajavuudet. Sokeat saavat näkönsä, ja kuurot pystyvät kuulemaan ja  puhumaan. Kukaan ei enää koskaan tarvitse lääkkeitä, sairaaloita eikä lääkäreitä.

Mitä historia osoittaa?

Kun Jeesus kertoi ihmisille Jumalan valtakunnasta, hän paransi auliisti kaikki heidän sairautensa ja vammansa. Näin hän osoitti pienessä mittakaavassa, mitä hän tekee kautta maailman Jumalan taivaallisen valtakunnan kuninkaana. (Luukas 7:22; 9:11.)

4. ennustus:

”Hän [Jumala] nielee kuoleman iäksi.” (Jesaja 25:8.)

Täyttymys: Kun Kristus toimii Jumalan valtakunnan kuninkaana, ”muistohaudoissa olevat” herätetään kuolleista paratiisimaan päälle (Johannes 5:28, 29). Jeesus kukistaa ihmisen säälimättömän vihollisen, kuoleman, minkä ansiosta voimme elää ikuisesti (Psalmit 37:29).

Mitä historia osoittaa?

Jeesus todisti voimansa ainakin kolmessa eri tilanteessa herättämällä kuolleen ihmisen eloon (Luukas 7:11–15; 8:41–55; Johannes 11:38–44). Jeesuksen oman kuoleman jälkeen viitisensataa silminnäkijää todisti, että hänet oli herätetty kuolleista (1. Korinttilaisille 15:3–8).

Tässä kahdeksanosaisessa kirjoitussarjassa on tarkasteltu lukuisia toteen käyneitä Raamatun ennustuksia. Ne ja monet muut ennustukset osoittavat, että Raamattu ei ole vain älykkäiden ihmisten sepittämä kirja. Siitä ilmenee Jumalan hengen vaikutus. Ei ole epäilystäkään siitä, että ”kaikki Raamatussa on Jumalan sanaa” (2. Timoteukselle 3:16, Contemporary English Version).

Koska Raamattu on erehtymättömien ennustusten kirja, meillä on kaikki syyt uskoa siihen, mitä sanotaan psalmissa 37:10, 11: ”Vain hetkinen vielä, niin jumalatonta ei enää ole, ja sinä luot katseesi hänen paikkaansa, eikä häntä ole. Mutta sävyisät saavat omistaa maan, ja he iloitsevat suuresti rauhan runsaudesta.”