Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

HERÄTKÄÄ! MARRASKUU 2012

Juurruta hyviä moraaliarvoja

Juurruta hyviä moraaliarvoja

Viisaat vanhemmat opettavat lapsilleen Raamatun terveitä arvoja.

”Aikaisemmin en elänyt Raamatun normien mukaan ja minun oli vaikea opettaa lapsiani. Nyt kun Raamattu on oppaanani, se on paljon helpompaa.” (ELIZABETH, ETELÄ-AFRIKKA)

Haaste.

Koulutovereiden aiheuttama paine ja maailman lisääntyvä moraalittomuus vaikuttavat perheisiin voimakkaasti. Vastustaakseen tällaista kielteistä vaikutusta lapset tarvitsevat terveitä arvoja. Muutoin heistä ei kovinkaan todennäköisesti kasva vastuuntuntoisia, periaatteistaan kiinni pitäviä ja hyvin käyttäytyviä aikuisia.

Ehdotuksia.

Monet yksinhuoltajat, tässä kirjoitussarjassa lainatut mukaan lukien, etsivät opastusta Raamatusta, sillä he ovat havainneet sen sisältävän Jumalan ylivertaista viisautta. Ajatellaan esimerkiksi sitä, mitä Raamattu sanoo kaikkein tärkeimmästä periaatteesta – aidon rakkauden ilmaisemisesta.

”Rakkaus on pitkämielinen ja huomaavainen. Rakkaus ei ole mustasukkainen, se ei kerskaile, ei pöyhisty, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omia etujaan, ei ärsyynny. Se ei pidä kirjaa pahasta. Se ei iloitse epävanhurskaudesta, vaan iloitsee totuudesta. Kaikki se peittää, – – kaikki se toivoo, kaikki se kestää. Rakkaus ei koskaan häviä.” (1. Korinttilaisille 13:4–8.)

Kun vanhemmat ilmaisevat tällaista rakkautta, heidän lapsensa kukoistavat. Edellä mainittu Colette kirjoittaa: ”Vakuutin lapsilleni toistuvasti rakastavani heitä. Sanoin myös, että he ovat lahjoja Jumalalta, minkä vuoksi heistä oli huolehdittava hyvin. Heidän oli puolestaan oltava kohteliaita ja kunnioittavia minua ja isäänsä kohtaan [joka ei ollut heidän huoltajansa].” Colette kertoo, että nämä periaatteet ovat auttaneet luomaan heidän kotiinsa ”luottamuksen ja kunnioituksen ilmapiirin”. (Psalmit 127:3.)

Puolalainen Anna kertoo: ”Kun lapsillani on erimielisyyksiä, muistutan heitä Jeesuksen neuvosta tehdä toisille sitä, mitä tahdomme heidän tekevän meille.” (Matteus 7:12.) Edellä mainittu Roberto on kohdannut monille yksinhuoltajille tutun tilanteen. Hän sanoo: ”Lapset törmäävät kahdenlaisiin arvoihin: sinun ja toisen vanhemman. Tiedän, että Raamatun arvoista kiinni pitäminen ei tee minusta päivän tai viikon suosikkivanhempaa.” Hän jatkaa: ”Toinen vanhempi voi antaa lapsille lahjoja päästäkseen näiden suosikiksi. Tällaisia paineita on vaikea kestää, mutta hyvä viestintä lasten kanssa on avuksi.”

Raamatun normien noudattaminen ei ole aina helppoa, mutta tulokset ovat vaivan arvoisia! Eteläafrikkalainen yksinhuoltaja Sarah sanoo: ”Olen iloinen siitä, että lapseni on kasvatettu Jehovan ohjauksessa. Meillä on toki ollut omat haasteemme, mutta Jumala on aina auttanut meitä.”