Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

HERÄTKÄÄ! SYYSKUU 2012

Keskiajan taitavat lääkärit

Keskiajan taitavat lääkärit

MODERNISSA lääketieteessä on paljon sellaista, mikä ei olekaan aivan niin modernia kuin voisi luulla. Monia nykyään yleisiä menetelmiä ja käytäntöjä sovellettiin joissakin maissa jo satoja vuosia sitten. Tästä on hyvänä esimerkkinä Lähi-idässä keskiajalla harjoitettu lääketiede.

Vuonna 805 KALIFI HARUN AL-RASHID perusti pääkaupunkiinsa Bagdadiin sairaalan. Sen jälkeen aina 1200-luvulle saakka toiset hallitsijat rakensivat ja ylläpitivät sairaaloita kaikkialla imperiumissaan Espanjasta Intiaan asti.

Näissä sairaaloissa otettiin vastaan niin rikkaita kuin köyhiäkin, kuuluivatpa he mihin uskontoon tahansa. Koulutetut lääkärit tekivät sairaanhoidon ohella myös tutkimustyötä ja valmensivat uusia lääkäreitä. Sisätaudit, silmäsairaudet, ortopediset ja kirurgiset ongelmat, tartuntataudit ja psyykkiset sairaudet hoidettiin kaikki omilla osastoillaan. Lääkärit kävivät oppilaat vanavedessään joka aamu tarkastamassa potilaiden voinnin ja määräämässä näille lääkkeitä ja sopivaa ravintoa, ja lääkkeiden jaon hoitivat sairaalan omat farmaseutit. Toiset taas pitivät yllä arkistoa, valvoivat kuluja ja aterioiden valmistamista sekä huolehtivat muista hallinnollisista tehtävistä – aivan kuten nykypäivän sairaaloissa.

Historiantutkijat pitävät noita sairaaloita ”yhtenä keskiajan islamilaisen yhteiskunnan suurista saavutuksista”. Historioitsija Howard R. Turnerin mukaan ”sairaalaa kehitettiin instituutiona niin mullistavilla tavoilla, että se muovasi terveystieteiden ja terveydenhuollon kehittymistä aina nykyaikaan asti”.

800-luvun puolivälin jälkeen muinaisessa Rayyin kaupungissa (nyk. Teheranin esikaupunki) syntynyt RHAZES (AL-RAZI) oli tiedemies, jota pidetään ”islamilaisen maailman ja koko keskiajan suurimpana lääkärinä”. Hän kirjoitti toisten lääkärien hyödyksi muistiin, millaisia menetelmiä hän kokeili eri sairaustiloihin, mitä välineitä niissä käytettiin ja mitkä olivat tulokset. Hän myös kannusti kaikkia lääkäreitä pysymään alansa uusimpien edistysaskelien tasalla.

Rhazes sai paljon aikaan. Esimerkiksi hänen lääketieteellisistä kirjoituksistaan koottiin 23-osainen teos al-Hawi, jota pidetään yhtenä lääketieteen perusteoksista ja josta synnytysopin, gynekologian ja silmäkirurgian väitetään juontavan juurensa. Hänen 56 lääketieteellisen teoksensa joukossa ovat muun muassa vanhimmat luotettavat kuvaukset isorokosta ja tuhkarokosta. Hän myös oivalsi, että kuume on elimistön puolustusmekanismi.

Tämän tutkimus- ja kirjoitustyön ohella Rhazes johti sairaaloita Rayyissa ja Bagdadissa, ja sen työn johdosta, jota hän teki niissä henkisesti sairaiden potilaiden hyväksi, hän on saanut psykologian ja psykoterapian isän kunnianimen. Lääketieteen lisäksi hän ehti kirjoittaa kirjoja myös kemiasta, tähtitieteestä, matematiikasta, filosofiasta ja teologiasta.

Tärkeä hahmo lääketieteessä on myös AVICENNA (IBN SINA). Tämä Buharasta nykyisen Uzbekistanin alueelta lähtöisin ollut mies oli 1000-luvun suurimpia lääkäreitä, filosofeja, tähtitieteilijöitä ja matemaatikkoja. Hän kirjoitti kokoomateoksen ”Lääketieteen kaanon”, johon sisältyi koko silloinen lääketieteellinen tietämys.

Tuossa teoksessa Avicenna sanoi, että tuberkuloosi on tarttuva tauti, sairaudet voivat levitä veden tai maaperän välityksellä, tunteet  vaikuttavat fyysiseen hyvinvointiin ja hermot välittävät sekä kipuaistimuksia että lihassupistukseen johtavia impulsseja. Hän kuvaili noin 760:tä lääkevalmistetta – niiden ominaisuuksia, vaikutustapaa ja käyttöaiheita – ja esitti periaatteita uusien lääkkeiden testaamiseksi. Teoksen latinannos Canon säilytti asemansa eurooppalaisten lääkärien koulutuksessa satoja vuosia.

Albucasisin kirurgisten instrumenttien piirroksia arabialaisessa käsikirjoituksessa

ALBUCASISon hänkin ohittamaton nimi lääketieteen historiassa. Tämä 900-luvulla elänyt andalusialainen uudistaja laati 30-osaisen lääketieteellisen käsikirjan ja sisällytti siihen kirurgiaa käsittelevän 300-sivuisen tutkielman, jossa hän kuvaili monia edistyksellisiä tekniikoita, kuten eläimen suolesta valmistetun langan käyttöä sisäisissä ompeleissa, virtsakivien poistoa virtsaputken kautta käytettävällä instrumentilla, kilpirauhasen poistoa ja kaihileikkausta.

Albucasis käytti ”verrattain moderneja kliinisiä menetelmiä” vaikeiden synnytysten ja olkapään sijoiltaanmenon hoidossa (Science and Islam—A History). Hän käytti ensimmäisenä puuvillasidoksia leikkauksissa ja kipsejä luunmurtumien hoidossa. Lisäksi hän kuvaili irronneen hampaan paikoilleen asettamista, tekohampaiden valmistusta, hampaiden oikaisemista ja hammaskiven poistamista.

 Kirurgian tutkielmassa kuvailtiin ensimmäisen kerran leikkauksissa käytettäviä instrumentteja. Siinä oli piirrokset noin kahdestasadasta välineestä ja ohjeet siitä, milloin ja miten niitä tuli käyttää. Jotkin noista instrumenteista eivät ole muuttuneet juuri lainkaan tuhannessa vuodessa.

Avicenna valvoo isorokon hoitoon tarkoitetun lääkkeen valmistamista.

Tieto leviää länteen

1000- ja 1100-luvuilla arabiankielisiä lääketieteen tekstejä alettiin kääntää latinaksi varsinkin Toledossa Espanjassa sekä Monte Cassinossa ja Salernossa Italiassa, jolloin lääkärit pääsivät tutkimaan niitä latinankielisen Euroopan yliopistoissa. Näin Lähi-idän lääketieteen tuntemus ”levisi seuraavina vuosisatoina kauas Eurooppaan kenties paremmin kuin minkään muun islamilaisen tieteenalan tuntemus” tiedekirjoittaja Ehsan Masoodin mukaan.

Rhazesin, Avicennan, Albucasisin ja muiden keskiajalla eläneiden lääketieteen taitajien havaintoja ja keksintöjä voidaan siis hyvällä syyllä pitää perustana, jolle moderni lääketiede muotoutui.