Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

HERÄTKÄÄ! 1993-10-08

Miten voimme suojella lapsiamme?

Miten voimme suojella lapsiamme?

”Älä kerro kellekään. Se on meidän salaisuutemme.”

”Kukaan ei uskoisi sinua.”

”Jos kerrot, vanhempasi tulevat vihaamaan sinua. He tietävät sen olleen sinun syytäsi.”

”Etkö halua enää olla hyvä ystäväni?”

”Ethän halua, että joudun vankilaan?”

”Jos kerrot, tapan vanhempasi.”

KÄYTETTYÄÄN lapsia turmeltuneitten halujensa tyydyttämiseen ja riistettyään heiltä heidän turvallisuutensa ja viattomuuden tunteensa hyväksikäyttäjät haluavat uhreiltaan vielä jotakin muuta: VAITIOLOA. Vaitiolon he varmistavat häpeäntunteella, salailulla ja jopa suoranaisella pelottelulla. Näin lapsilta riistetään heidän paras aseensa: heidän halunsa kertoa, avata suunsa ja pyytää joltakulta aikuiselta suojelusta.

On murheellista, että aikuisten maailma usein on tahtomattaan yhteistyössä hyväksikäyttäjien kanssa. Tämän se tekee kieltäytymällä tiedostamasta vaaraa, edistämällä salamyhkäistä suhtautumista tähän vaaraan ja uskomalla usein toistettuihin kuvitelmiin. Tietämättömyys, väärät tiedot ja vaitiolo suojelevat hyväksikäyttäjiä, eivät heidän uhrejaan.

Esimerkiksi Kanadan katolisen kirkon piispainkokous tuli jokin aika sitten siihen tulokseen, että ”yleinen, sovittu vaitiolo” oli mahdollistanut lasten törkeän seksuaalisen hyväksikäytön jatkumisen katolisen papiston parissa vuosikymmeniä. Myös viikkolehti Time kirjoittaessaan maanvaivaksi tulleesta insestistä mainitsi ”sovitun vaitiolon” yhtenä tekijänä, joka ”vain pitkittää murhenäytelmää” perheissä.

Time-lehden mukaan tällainen sopimus on vihdoinkin murenemassa. Syynä siihen on yhdellä sanalla ilmaistuna valistus. Aikakauslehti Asiaweek kirjoittaa näin: ”Kaikkien asiantuntijoitten mukaan paras suojautumiskeino lasten hyväksikäyttöä vastaan on se, että yleisö tiedostaa tämän ongelman.” Voidakseen suojella lapsiaan vanhempien täytyy tajuta, että vaara todella on olemassa. Kenenkään ei pidä jättäytyä tietämättömyyden valtaan niiden harhakäsitysten vaikutuksesta, jotka eivät suojele lapsia, vaan heidän hyväksikäyttäjiään (ks. s. 6 olevaa tekstiruutua).

Lasten valistaminen

Viisas kuningas Salomo sanoi pojalleen, että tieto,  viisaus ja ajattelukyky pelastaisivat tämän ”pahojen tiestä, miehestä, joka kavalasti puhuu” (Sananlaskut 2:10–12). Eikö tämä olekin juuri sitä, mitä lapset tarvitsevat? Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n julkaisemassa lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä kertovassa vihkosessa (Child Molesters: A Behavioral Analysis) sanotaan otsikon ”Ihanteellinen uhri” alla näin: ”Useille lapsille sukupuoliasiat ovat tabu, kielletty aihe, josta he eivät juuri saa luotettavaa tietoa varsinkaan vanhemmiltaan.” Sellaisen, jolla on lapsia, ei pidä sallia sitä, että heistä tulee ”ihanteellisia uhreja”. Hänen tulee antaa heille sukupuoliopetusta. * Esimerkiksi yhdenkään lapsen ei pitäisi tulla murrosikään tietämättömänä siitä, millaisia muutoksia hänen ruumiissaan tuona aikana tapahtuu. Tietämättömyys saa heidät hämmentymään ja häpeilemään – ja aikaansaa sen, että heitä on helppo vahingoittaa.

Nainen, josta käytämme nimeä Janet, joutui lapsena kokemaan seksuaalista hyväksikäyttöä, ja vuosia myöhemmin hänen kaksi omaa lastaan joutuivat hyväksikäytön uhriksi. Hän kertoo: ”Saamaamme kasvatukseen ei kuulunut se, että meille olisi kerrottu sukupuoliasioista. Seurauksena oli, että ne aiheuttivat minulle kasvaessani hämmennystä. Se oli häpeällistä. Kun sitten sain lapsia, tilanne oli samanlainen. Pystyin puhumaan toisten lasten kanssa, mutta en omieni kanssa. Minusta näin ei ole hyvä, sillä jos  lasten kanssa ei puhuta tällaisista asioista, heille voi käydä huonosti.”

Hyväksikäytön ennalta ehkäisemistä voidaan opettaa lapsille heidän ollessaan vielä aivan pieniä. Kun lapsille opetetaan sellaisten ruumiinosien nimiä kuin häpy, rinnat, peräaukko ja siitin, niin heille tulee kertoa, ettei näissä ruumiinosissa ole mitään vikaa mutta että ne häveliäisyyssyistä kuitenkin peitetään vaatetuksella. ”Muilla ihmisillä ei ole lupaa koskea niihin – ei äidillä eikä isällä – ei edes lääkärillä, paitsi siinä tapauksessa, että äiti tai isä on läsnä tai on antanut siihen luvan.” * Ihanteellista on, jos tällainen lupa on saatu molemmilta vanhemmilta tai alaikäiselle määrätyltä holhoojalta (kaikilta heiltä, jos heitä on määrätty useita).

Sherryll Kraizer toteaa, että vaikka lasten pitäisi tuntea olevansa vapaita torjumaan ahdistelijansa pyynnöt, huutamaan hänelle tai pakenemaan hänen luotaan, niin monet hyväksikäytetyt lapset selittävät jälkeenpäin, että he eivät halunneet olla ilkeitä (The Safe Child Book). Lasten täytyy siis saada tietää, että jotkut aikuiset tekevät sellaista, mikä on pahaa, ja ettei edes lapsen ole pakko totella ketään, joka käskee heitä tekemään jotakin väärää. Tällöin lapsella on aina oikeus sanoa ei, niin kuin Daniel ja hänen toverinsa sanoivat babylonialaisille aikuisille, jotka halusivat heidän syövän saastaista ruokaa (Daniel 1:4, 8; 3:16–18).

Eräs hyväksi osoittautunut opetusmenetelmä on ”entä jos” -alkuisilla kysymyksillä käytävä leikki. Lapseltaan voi kysyä esimerkiksi: ”Entä jos opettaja käskisi sinun lyödä toista lasta? Mitä tekisit?” Tai: ”Entä jos (äiti, isä, talonmies, poliisi) käskisi sinun hypätä korkeasta rakennuksesta?” Lapsen vastaus voi olla puutteellinen tai täysin väärä, mutta häntä ei pidä oikaista töykeästi. Tällaiseen opetusmenetelmään ei kuulu se, että lapsille aiheutetaan järkytyksiä tai että heitä pelotellaan. Päinvastoin asiantuntijat neuvovat, että opetuksen pitäisi olla lempeää, huomaavaista ja tosiaankin leikkimielistä.

Seuraavaksi lapset tulee opettaa torjumaan hellyydenosoituksia, jotka ovat sopimattomia tai saavat heidät tuntemaan olonsa epämiellyttäväksi. Heiltä voidaan kysyä: ”Entä jos joku äidin tai isän ystävä haluaisi suukotella sinua sillä tavoin, että se saisi sinut tuntemaan olosi omituiseksi?” * Usein on parasta kannustaa lasta näyttämään, miten hän käytännössä toimisi, ja vaihtaa opetusmenetelmä ”leikitäänpä että” -peliksi.

Lapset voidaan samalla tavoin opettaa vastustamaan myös muita hyväksikäyttäjien menetelmiä. Lapseltaan voi kysyä esimerkiksi: ”Entä jos joku sanoo: ’Tiedäthän, että pidän sinusta aivan valtavasti. Etkö haluakin olla ystäväni?’” Kun lapsi oppii vastustamaan tällaisia juonia, hänen kanssaan on hyvä keskustella myös muista hyväksikäyttäjien keinoista. Häneltä voi kysyä: ”Jos joku sanoo: ’Ethän halua loukata tunteitani?’ niin miten vastaisit?” Lapsi tulee opettaa sanomaan ei ja viestittämään sama asia selkeän päättäväisesti myös eleillään. Ei pidä unohtaa, että hyväksikäyttäjät usein kokeilevat, miten lapset suhtautuvat kavaliin ehdotuksiin. Lasta täytyy siksi opettaa tekemään päättäväisesti vastarintaa ja sanomaan: ”Minä kerron sinusta.”

Valmennuksen oltava perusteellista

Tällaisen valmennuksen antamista ei pidä jättää vain yhden keskustelun varaan. Lapsille täytyy kerrata asioita usein. Vanhempien tulee oman arvostelukykynsä avulla ratkaista, miten avointa ja suorasukaista  valmennuksen pitäisi olla. Sen tulee joka tapauksessa olla perusteellista.

Vanhempien tulee esimerkiksi estää ennakolta se, että hyväksikäyttäjä pääsisi heidän lapsensa kanssa salaiseen sopimukseen. Lasten tulee saada tietää, että ei ole koskaan oikein, että joku aikuinen pyytäisi heitä pitämään jonkin asian salassa äidiltään tai isältään. Heidät tulee saada vakuuttumaan siitä, että on aina oikein, että he kertovat vanhemmilleen – vaikka he olisivat luvanneetkin olla kertomatta (vrt. 4. Mooseksen kirja 30:13, 17). Jotkut hyväksikäyttäjät kiristävät lasta, jos he tietävät tämän rikkoneen jotakin perheen sääntöä. Heidän viestinsä on: ”Jos et kerro minusta, minäkään en kerro sinusta.” Lasten pitäisi siksi tietää, että heille ei koskaan koidu ikävyyksiä sen takia, että he kertovat – ei tällaisessakaan tapauksessa. Asioitten paljastaminen ei aiheuta heille vahinkoa.

Lapsia tulee myös valmentaa olemaan välittämättä uhkailuista. Jotkut hyväksikäyttäjät ovat tappaneet pikkueläimiä lasten nähden ja uhanneet tehdä samoin lapsen vanhemmille. Toiset ovat varoittaneet uhriaan kertomalla, että he käyvät nuorempien sisarusten kimppuun. On siis tärkeää opettaa lapsille, että heidän tulee aina antaa hyväksikäyttäjä ilmi, olipa tämä sitten uhkaillut miten pelottavilla asioilla tahansa.

Tässä suhteessa Raamattu voi olla hyödyllinen opetusväline. Koska siinä hyvin havainnollisesti tähdennetään Jehovan kaikkivoipaisuutta, voivat hyväksikäyttäjän uhkaukset sen jälkeen tuntua vähemmän pelottavilta. Lasten täytyy saada tietää, että olivatpa uhkaukset millaisia tahansa, niin Jehova kykenee auttamaan palvelijoitaan (Daniel 3:8–30). Siinäkin tapauksessa, että pahat ihmiset vahingoittavat niitä, joita Jehova rakastaa, hän kykenee aina tekemään vahingon tyhjäksi jälkeenpäin ja korjaamaan asiat entiselleen (Job, luvut 1 ja 2; 42:10–17; Jesaja 65:17). Heidät tulee saada vakuuttuneiksi siitä, että Jehova näkee kaiken, sekä ne ihmiset, jotka tekevät pahaa, että hyvät ihmiset, jotka parhaansa mukaan tekevät näille vastarintaa (vrt. Heprealaisille 4:13).

Varovaisia kuin käärmeet

Vain harvat lapseensekaantujat turvautuvat fyysisen voiman käyttöön. Useimmiten he haluavat mieluummin ensin ystävystyä lasten kanssa. Jeesuksen neuvo, että pitäisi olla ”varovaisia kuin käärmeet”, on siksi paikallaan (Matteus 10:16). Se, että rakkaudelliset vanhemmat valvovat huolellisesti lapsiaan, on parhaita suojakeinoja hyväksikäyttöä vastaan. Jotkut hyväksikäyttäjät etsivät lasta, joka on yksinään yleisellä paikalla, ja alkavat jutella lapsen kanssa saadakseen hänen uteliaisuutensa viriämään. (”Pidätkö moottoripyöristä?” ”Tule katsomaan, millaisia koiranpentuja minulla on autossani.”) Vanhemmat eivät tietenkään voi olla lastensa kanssa joka hetki. Lastenhuollon asiantuntijat sanovat olevan tärkeää, että lapset saavat tehdä jotakin myös yksinään. Viisaat vanhemmat kuitenkin varovat antamasta lapsilleen liikaa vapautta liian aikaisin.

Vanhempien tulee tutustua hyvin kaikkiin niihin aikuisiin tai varttuneempiin nuoriin, jotka ovat läheisesti tekemisissä heidän lastensa kanssa, ja olla erityisen huolellisia päättäessään, ketä he pyytävät kotiinsa huolehtimaan  lapsistaan poissa ollessaan. Tulee varoa käyttämästä sellaisia lapsenvahteja, jotka saavat lapset tuntemaan olonsa omituiseksi tai vaivautuneeksi. Samoin tulee olla varuillaan sellaisten teini-ikäisten suhteen, jotka näyttävät olevan kohtuuttoman kiinnostuneita nuoremmista lapsista ja joilla ei näytä olevan heidän itsensä ikäisiä ystäviä. Käytettävissä oleviin päiväkoteihin ja kouluihin tulee tutustua huolellisesti. On hyvä tarkastaa kaikki päiväkodin tai koulun käytössä olevat tilat, haastatella henkilökuntaa ja seurata huolellisesti sitä, millaista on sen kanssakäyminen lasten kanssa. On myös hyvä kysyä, onko henkilökunnalla mitään sitä vastaan, että jompikumpi vanhemmista joskus etukäteen ilmoittamatta poikkeaa katsomaan lapsiaan. Jos se ei käy päinsä, on parempi alkaa katsella lapsilleen jotakin toista päiväkotia tai koulua. (Ks. Herätkää!-lehteä 8.12.1987 s. 3–11.)

Murheellinen totuus kuitenkin on, että parhaatkaan vanhemmat eivät pysty valvomaan kaikkea sitä, mitä heidän lapsilleen tapahtuu (Saarnaaja 9:11, UM).

Jos vanhemmat ovat yhteistyössä, niin yhteen asiaan he kyllä pystyvät vaikuttamaan: siihen, millainen on heidän kotiympäristönsä. Koska koti on se paikka, missä lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on yleisintä, tarkastelemme sitä seuraavassa kirjoituksessa.

^ kpl 13 Ks. Herätkää!-lehtiä 22.2.1992 s. 3–11 ja 8.7.1992 s. 30.

^ kpl 15 Vanhempien tietenkin täytyy kylvettää lapsiaan ja vaihtaa nämä kuiviin näiden ollessa vielä aivan pieniä, ja tällöin he pesevät myös näiden sukupuolielimet. Lapset on kuitenkin hyvä opettaa peseytymään jo varhaisessa vaiheessa. Joidenkin lastenhoidon asiantuntijoitten suositus on, että lapset oppisivat pesemään omat sukupuolielimensä mikäli mahdollista jo kolmivuotiaina.

^ kpl 18 Jotkut asiantuntijat haluavat muistuttaa vanhempia siitä, että jos he pakottavat lapsensa suutelemaan tai halailemaan jokaista, joka pyytää tämänkaltaisia hellyydenosoituksia, he heikentävät tällaista valmennusta. Niinpä jotkut vanhemmat opettavat lapsiaan kieltäytymään kohteliaasti heille esitetyistä epämiellyttävistä vaatimuksista.