Siirry sisältöön

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Jehovan todistajat

suomi

Herätkää!  |  1993-05-22

Aborttiongelma – onko 60 miljoonan surmaaminen ratkaisu?

Aborttiongelma – onko 60 miljoonan surmaaminen ratkaisu?

VIISITOISTAVUOTIAS tyttö katselee hämmentyneenä, pelästyneenä ja itkien, kun hänen poikaystävänsä kävelee tympääntyneenä tiehensä. Poika sanoi tytön omaa tyhmyyttään saattaneen itsensä raskaaksi. Tyttö oli luullut heidän rakastavan toisiaan.

Nainen on epätoivoissaan, kun hänelle selviää, että hän odottaa jo kuudetta lastaan. Hänen miehensä on työttömänä, ja lapset panevat joka ilta nälkäisinä maata. Miten ihmeessä he pystyvät huolehtimaan vielä yhdestä lapsesta?

”Se ei olisi voinut sattua huonompaan aikaan”, selittää tyylikkäästi pukeutunut nainen lääkärilleen. Hän on vihdoinkin valmistunut insinööriksi ja on aloittamaisillaan uuden uransa. Hänen miehensä on uppoutunut täysin asianajajantyöhönsä. Mistä he löytäisivät aikaa lapselle?

Näiden ihmisten olosuhteet eroavat suuresti toisistaan, ja heidän ongelmansa ovat erilaisia, mutta silti he kaikki valitsevat niihin samanlaisen ratkaisun: abortin.

Abortti on tämän vuosikymmenen kipeimpiä aiheita, ja se on jakanut poliitikkojen, sosiaalialan ammattilaisten, lääkäreitten ja teologien mielipiteet jyrkästi kahtia. Yhdysvalloissa abortin vastustajat marssivat syntymättömien lasten oikeuksien puolesta. Abortin kannattajat taas nojautuvat lakiin, joka takaa vapauden ja naiselle oikeuden päättää, haluaako hän hankkia abortin vai ei. Abortin vastustajat ottavat mittaa abortin kannattajista vaaleissa, oikeussaleissa, kirkoissa ja jopa kaduilla.

Miljoonat ovat kuin kahden tulen välissä, kummankin osapuolen esitellessä heille intomielisiä argumenttejaan. Kahden vaiheilla olevia kosiskellaan huolella valituilla nimityksillä, abortin kannattajien sanoessa itseään ”valinnanvapauden puolustajiksi” ja abortin vastustajien ”elämän puolustajiksi”. Kukapa ei kannattaisi valinnanvapautta aikana, jolloin vapaus on korotettu suorastaan epäjumalaksi? Toisaalta kukapa ei haluaisi myös puolustaa elämää? Vapaan abortin kannattajat heiluttelevat vaateripustimia dramatisoidakseen tapauksia, joissa ahdistuneita naisia on kuollut vaarallisten, laittomasti tehtyjen aborttien jälkeen. Abortin vastustajat kanniskelevat purkkeja, joihin on pantu aborteissa poistettuja sikiöitä, ja haluavat näin synkeällä tavalla muistuttaa ihmisiä siitä, miten miljoonat ovat menettäneet henkensä jo ennen syntymäänsä.

Laurence H. Tribe on kirjassaan osuvasti luonnehtinut tätä murhenäytelmää näin: ”Monet, joiden on helppo tunnustaa sikiö ihmiseksi ja jotka pitävät sitä erittäin arvokkaana ja surevat sitä, kuitenkin harvoin näkevät naista, joka kantaa tuota sikiötä, ja hänen inhimillistä hätäänsä. – – Monet muut, joiden on helppo kuvitella mielessään nainen ja hänen ruumiinsa ja jotka äänekkäästi puolustavat hänen oikeuttaan saada päättää omasta kohtalostaan, harvoin ajattelevat tämän naisen sisässä olevaa sikiötä, eivätkä he käsitä todelliseksi sitä elämää, joka sen olisi ollut mahdollista elää.” (Abortion: The Clash of Absolutes.)

Samalla kun tämä raivokas moraalinen sota jatkuu, oikeuksien taistelukentälle tulee tänä vuonna jäämään kaatuneina 50–60 miljoonaa syntymätöntä.

Miten me itse kukin suhtaudumme tähän tunnepitoiseen aiheeseen? Miten vastaisimme seuraaviin avainkysymyksiin: Kuuluuko abortista päättäminen naisen perusoikeuksiin? Onko abortti puolustettavissa kaikenlaisissa olosuhteissa? Milloin elämä saa alkunsa? Viimeinen ja harvemmin  esitetty kysymys kuuluu: miten Luoja, jonka ansiota elämä ja lastensaaminen ovat, suhtautuu aborttien tekemiseen?

Aborteilla on pitkä historia. Muinaisessa Kreikassa ja Roomassa aborttien tekeminen oli yleinen tapa. Keski- ja renessanssiajan Euroopassa lupa abortin tekemiseen loppui siinä vaiheessa, jolloin äiti ensi kerran tunsi sikiön liikkeet kohdussaan. Kun sitten alkoi ns. seksuaalinen vallankumous, siitä oli seurauksena miljoonia ei-toivottuja raskauksia.

1960-luvulla tapahtui naisliikkeen esiinmarssi, ja ns. suvunjatkamisoikeus on sen kulmakiviä. Jotkut vaativat äänekkäästi aborttioikeutta raiskauksen tai sukurutsaisen suhteen uhreille tai sellaisille äideille, joiden terveys on vaarassa. Uusin lääketieteen menetelmin voidaan nähdä kohdun sisään ja saada selville sikiön sukupuoli samoin kuin se, onko sikiö kehityshäiriöinen. Raskauksia keskeytetään lääkärin pessimistisen ennusteen perusteella. Yli 40-vuotiaat naiset voivat pelätä sitä, että heidän lapsensa syntyy vammaisena.

Köyhissä maissa monet naiset, joilla on vain vähän mahdollisuuksia ehkäisymenetelmien käyttöön, katsovat, ettei heillä ole varaa hankkia enää useampia lapsia. Venyttämällä valinnanvapauden määritelmää sen äärirajoille asti jotkut raskaana olevat naiset haluavat vapautua sikiöstään abortin avulla siitä syystä, että heidän mielestään heidän raskaaksitulonsa on tapahtunut huonoon aikaan, tai siitä syystä, että he ovat saaneet tietää syntymättömän lapsensa sukupuolen eivätkä sen takia halua sitä.

Monet kummankin osapuolen haastavista argumenteista kiertyvät kysymykseen siitä, milloin elämä saa alkunsa. Harvat kiistävät sitä, että hedelmöitynyt munasolu on elävä. Kysymys onkin siitä, millä tavoin se on elävä. Onko se pelkkää kudosta? Vai onko kyseessä ihminen? Onko tammenterho sama kuin tammipuu? Jos on, niin onko vastaavasti sikiö ihminen? Onko sillä kansalaisoikeuksia? Sanoista voidaan kiistellä loputtomiin. Miten nurinkurista onkaan, että samassa sairaalassa lääkärit voivat kamppailla urheasti pelastaakseen ennenaikaisesti syntyneen lapsen hengen ja toisaalta ottaa toisen samanikäisen sikiön hengiltä! Laki voi antaa heille luvan lapsen tappamiseen hänen ollessaan vielä äitinsä kohdussa, mutta kyseessä on murha, jos lapsi on kohdun ulkopuolella.

Äänekkäimmin abortin laillistamista vaativat ”vapautuneet” feministit, joilla on kaikki mahdollisuudet estää koko raskaaksituleminen käyttämällä erilaisia ehkäisymenetelmiä. He penäävät intohimoisesti ns. oikeuttaan suvunjatkamiseen, kun he todellisuudessa ovat jo käyttäneet kykyään alun antamiseen uudelle ihmisyksilölle. Todellisuudessa he haluavat itselleen oikeutta tämän aikaansaannoksensa hävittämiseen. Vaatimustaan he perustelevat väittämällä: ”Kyse on minun ruumiistani!” Mutta onko asia todella näin?

Äiti: ”Kyse on minun ruumiistani!”

Lapsi: ”Ei, vaan kyse on minun ruumiistani!”

Eräässä aborttiin liittyviä ongelmia käsittelevässä kirjassa sanotaan, että ensimmäisten 12 raskausviikon aikana ”hyytelömäisessä tilassa oleva pikkuriikkinen kudosmassa on erittäin helppo poistaa”. (Abortion—A Citizens’ Guide to the Issues.) Voidaanko abortin tekoa perustellusti  pitää ”pienen kudosmöykyn poistamisena” tai ”hedelmöitymistuotteen hävittämisenä”? Vai halutaanko tällaisella asioitten kaunistelulla vain saada epämiellyttävä totuus näyttämään hyväksyttävämmältä ja rauhoittaa levotonta omaatuntoa?

Tämä ei-toivottu kudoksenpala on kasvava, kukoistava ihmisenalku, jolla on täysin oma kromosomistonsa. Etukäteen kirjoitetun elämäkerran tavoin se kertoo seikkaperäisesti, millainen tästä ainutlaatuisesta yksilöstä tulee. Nimekäs sikiöopin tuntija, professori A. W. Liley selittää: ”Biologit eivät voi yhtyä siihen käsitykseen, että sikiö olisi joissakin kehitysvaiheissaan vain äitinsä lisäke. Perinnöllisyystieteen näkökulmasta äiti ja lapsi ovat hedelmöitymisestä lähtien erillisiä yksilöitä.”

Vastuuton käyttäytyminen

Koska abortin saa nykyisin helposti, monet eivät tunne pakottavaa tarvetta suojautua ei-toivotulta raskaudelta. Tällaisen ”vahingon” sattuessa he mieluummin turvautuvat aborttiin.

Tilastojen mukaan murrosikä on alentunut tällä vuosisadalla. Lapset siis kykenevät saamaan lapsia entistä nuorempina. Onko heidät opetettu tietämään, millaisen vakavan vastuun tällainen etu tuo tullessaan? Amerikkalainen nuori hankkii ensimmäiset yhdyntäkokemuksensa keskimäärin 16 vuoden ikäisenä ja joka viides ennen 13. ikävuottaan. Joka kolmannella avioituneella miehellä ja naisella on joko parhaillaan tai on ollut rakkaussuhde avioliittonsa ohella. Abortintekijöille riittää asiakkaita niiden joukosta, jotka viettävät seksuaalisesti holtitonta elämää. Aika ajoin on vaadittu prostituution laillistamista, jotta aidsin leviäminen saataisiin pysähtymään, ja hyvin paljon sen kaltainen on ollut abortin laillistaminen, joka ehkä on tehnyt abortit lääketieteellisesti jossakin määrin turvallisemmiksi, mutta jonka vaikutus kuitenkin näkyy voimakkaimmin siinä, että se on luonut sellaisen ympäristön, jossa moraalinen sairaus pystyy kukoistamaan ja varmasti myös kukoistaa.

Entä väkivallan tai olosuhteitten uhrit?

Tutkimuksissa on paljastunut sellainen mielenkiintoinen tieto, että raiskauksesta on äärimmäisen harvoin seurauksena raskaus. Eräässä amerikkalaisessa tutkimuksessa, johon osallistui 3500 useita kertoja perätysten raiskatuksi tullutta naista, kävi ilmi, ettei yksikään heistä ollut tullut sen johdosta raskaaksi. Kun entisessä Tšekkoslovakiassa tehtiin 86000 aborttia, niistä oli vain 22 raiskauksen takia tehtyjä. Aborttia haluavista on siis vain erittäin pieni osa sellaisia, joiden raskaudentilaan on tällainen syy.

Mitä sitten on sanottava pelottavista ennusteista, joiden mukaan jotkut lapset tulevat syntymään peruuttamattomasti vammaisina ja kehityshäiriöisinä? Lääkäreitten havaittua ensi viitteitä kehityshäiriöistä jotkut heistä suosittelevat hanakasti aborttia. Voivatko he olla täysin varmoja diagnoosistaan? Monet vanhemmat voivat todistaa, että joskus tällaiset synkeät ennusteet ovat osoittautuneet vääriksi, ja todisteena heillä on tyytyväisiä, terveitä lapsia. Toiset vanhemmat, joiden lapsia pidetään vammaisina, ovat aivan yhtä onnellisia saadessaan olla isiä ja äitejä. Aborttia haluavista onkin Yhdysvalloissa vain yksi prosentti sellaisia, joille on kerrottu, että heidän lapsensa saattaa syntyä vammaisena.

Sinä aikana, joka tämän kirjoituksen lukemiseen on kulunut, ovat sadat syntymättömät lapset menettäneet henkensä. Missä sellaista tapahtuu? Entä millainen on sen vaikutus asianosaisten elämään?