Kokouksilla oli tärkeä merkitys, koska ne auttoivat uusia kasvattamaan uskoaan. Vastakastetut todistajat olivat yhtä innokkaita tarjoamaan kotiaan kokouskäyttöön kuin ne, jotka olivat oppineet totuuden jo paljon aikaisemmin. Kaikki kokoukseen tulijat otettiin lämpimästi vastaan, ja tämä osaltaan vahvisti rakkautta seurakunnassa.

Kun useat raamatuntutkisteluoppilaat olivat valmiita kastettaviksi, järjestettiin vaivihkaa erikoiskokouksia. Elokuussa 1973 veljet pitivät tällaisen kokouksen Suhumin ulkopuolella, lähellä Mustanmeren rantaa. Kasteelle aikovia oli 35, mutta heitä ei ehditty kastaa, koska poliisi keskeytti kokouksen. Joitakin veljiä ja sisaria pidätettiin, mukaan lukien Vladimir Gladjuk.

 Päästyään vapaaksi Vladimir ja muut veljet ottivat heti yhteyttä kaikkiin kasteelle aikoviin. Kahden päivän kuluttua ensimmäisestä yrityksestä kaste oli vihdoin mahdollista järjestää. Vladimir muistelee: ”Tunsimme, että Jehova oli puolellamme. Kasteen jälkeen rukoilimme yhdessä ja kiitimme Jehovaa.”

Hyvä uutinen leviää vastustuksen ansiosta

Kun kastetilaisuudesta oli kulunut kaksi päivää, Vladimir Gladjuk pidätettiin jälleen. Myöhemmin hän, Itta Sudarenko ja Natela Tšargeišvili saivat vuosien vankeustuomiot. Vaikka toiset julistajat olivat surullisia ystäviensä pidätyksestä, he jatkoivat todistustyötään – mutta aiempaa varovaisemmin.

Koska julistajat halusivat välttyä viranomaisten huomiolta, he eivät saarnanneet kotiseudullaan vaan matkustivat muihin kaupunkeihin ja kyliin. Vastustuksen ansiosta hyvä uutinen siis levisi laajemmalle alueelle.

Suurissa kaupungeissa asuvat julistajat tekivät kommunistihallinnon aikana saarnaamistyötä puistoissa ja hiljaisilla kaduilla. He tapasivat usein ihmisiä, jotka tulivat muista kaupungeista ja kylistä ostoksille tai vierailulle sukulaistensa luo. Jos joku vaikutti kiinnostuneelta, julistajat pyysivät häntä antamaan osoitteensa ja tekivät järjestelyt hänen tapaamisekseen uudelleen.

Babutsa Džedželava oli yksi niistä, jotka matkustivat pitkin ja poikin Länsi-Georgiaa. Hän kertoo: ”Koska minulla oli sukulaisia eri paikoissa, toistuvat matkani eivät herättäneet epäilyksiä. Kahden vuoden kuluttua tutkin Raamattua yli kahdenkymmenen ihmisen kanssa  Zugdidissa ja viiden muun kanssa Tšhorotskussa. He kaikki kävivät kasteella.”

Huutava pula georgiankielisestä kirjallisuudesta

Pian kävi selväksi, että georgiankielisestä kirjallisuudesta oli huutava pula. Kun julistajat tekivät uusintakäyntejä tai johtivat raamatuntutkisteluja, he tajusivat tarvitsevansa Raamattuja ja raamatullisia julkaisuja sillä kielellä, jota tutkisteluoppilaat parhaiten ymmärsivät. *

Babutsa muistelee, miten vaikeaa oli johtaa raamatuntutkistelua ilman georgiankielisiä julkaisuja. Hän kertoo: ”Minulla oli Raamattu ja muita julkaisuja vain venäjäksi, joten jouduin usein kääntämään koko tutkisteluaineiston oppilailleni.” Babutsalla oli ainoastaan sanakirja apunaan, kun hän käänsi lehtiemme kirjoituksia ja jopa koko Matteuksen evankeliumin georgian kielelle!

Rohkeat todistajat valmistivat kodeissaan julkaisuja pienillä monistuskoneilla

Kiinnostuneet arvostivat heidän äidinkielelleen käännettyjä kirjoituksia niin paljon, että he olivat valmiita jäljentämään tarvitsemansa julkaisut käsin. Koska georgiankielisiä Raamattuja oli vaikea löytää, joistakin raamatuntutkisteluoppilaista tuli Jumalan sanan ”jäljentäjiä”.

”Jäljensin tekstiä aamusta iltaan”

Georgian kielelle käännettyjä julkaisuja kierrätettiin todistajien ja kiinnostuneiden kesken, niin että jokaisella oli oma lukuvuoronsa. Kullakin oli vain muutamia päiviä tai viikkoja aikaa lukea yksi julkaisu. Niinpä  kun veljet saivat käsiinsä Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset nykygeorgiaksi, eräs perhe tarttui heti tilaisuuteen jäljentää ne.

Raul Kartšava oli vasta 13-vuotias, kun hänen isänsä pyysi häntä jäljentämään Kreikkalaiset kirjoitukset. Hän kertoo: ”Isä osti minulle kokonaisen paketin vihkoja ja kaikenlaisia mustekyniä ja lyijykyniä siinä toivossa, että se kannustaisi minua ryhtymään toimeen. Vaikka tehtävä tuntui ylivoimaiselta, otin haasteen vastaan. Jäljensin tekstiä aamusta iltaan ja pysähdyin vain hetkeksi venyttelemään käsiäni.”

Käsinkirjoitettuja Vartiotornin ja Tutkimme Raamattua päivittäin -kirjasen kopioita georgiaksi

Raulin sukulaiset olivat ikionnellisia kuullessaan, että veljet olivat päättäneet jättää tuon kovasti halutun kirjan heille vielä muutaman lisäviikon ajaksi. Näin  Raul-poika pystyisi viemään suuren urakkansa päätökseen. Vain kahdessa kuukaudessa hän jäljensi kaikki Kreikkalaisten kirjoitusten 27 kirjaa!

Vaikka jäljentäjät työskentelivät ahkerasti, raamatuntutkisteluoppilaiden kasvavan joukon hengellistä nälkää ei pystytty täysin tyydyttämään. Täyttääkseen tämän kiireellisen tarpeen rohkeat veljet ja sisaret olivat halukkaita monistamaan ja jakamaan raamatullisia julkaisuja toisille kotoaan käsin, mikä oli vaarallista työtä.

Saarnaamistyö pääsi vauhtiin Länsi-Georgiassa. Mutta entä maan itäosa? Löytyisikö pääkaupungista Tbilisistä ketään, joka pystyisi auttamaan vilpittömiä totuudenetsijöitä, kuten aiemmin mainittua Vaso Kveniašvilia?

 Totuus saavuttaa pääkaupungin

1970-luvulla neuvostoviranomaiset yrittivät nujertaa todistajat karkottamalla heidät kodeistaan paikassa toisensa jälkeen. Tämän koki myös Tbilisiin muuttanut ukrainalainen pariskunta, Oleksij ja Lidija Kurdas, jotka olivat aiemmin viettäneet monia vuosia Neuvostoliiton vankileireillä uskonsa vuoksi.

Larisa Kessaeva (myöh. Gudadze) 1970-luvulla

Oleksij ja Lidija kertoivat totuudesta Zaur ja Eteri Kessaeville, jotka olivat hyvin uskonnollisia. Kessaevien tytär Larisa oli tuolloin 15-vuotias. Hän kertoo perheensä ensitapaamisesta Kurdasin pariskunnan kanssa: ”Yritimme todistaa, että ortodoksinen kirkko oli ainoa oikea uskonto. Useiden keskustelujen jälkeen perustelumme kuivuivat kokoon, mutta Kurdasit todistelivat edelleen asioita Raamatun avulla.”

Larisa jatkaa: ”Aina kun menimme kirkkoon, minulla oli tapana lukea kymmenen käskyä, jotka oli kirjoitettu seinälle kahden ikonin väliin. Kun Oleksij eräänä iltana luki meille 2. Mooseksen kirjan 20:4, 5:n, en ollut uskoa korviani. En saanut unta seuraavana yönä, koska mielessäni pyöri kysymys: rikommeko todellisuudessa Jumalan käskyä, kun palvomme ikoneja?”

Larisa päätti selvittää asian ja juoksi paikalliseen kirkkoon aikaisin seuraavana aamuna. Hän luki siellä uudelleen käskyn: ”Et saa tehdä itsellesi veistettyä kuvaa – –. Et saa kumartaa niitä.” Ensimmäistä kertaa elämässään hän ymmärsi, mitä tämä Jumalan antama käsky tarkoitti. Larisa ja hänen vanhempansa kävivät lopulta kasteella, ja heistä tuli Tbilisin ensimmäisiä todistajia.

 Hän löysi etsimänsä

Lähes 20 vuoden kuluttua siitä, kun Vaso Kveniašvili oli saanut ensikosketuksen totuuteen, hän tapasi henkilön, joka kävi Jehovan todistajien kokouksissa Tbilisissä. Vaso oli onnellinen saadessaan jälleen yhteyden todistajiin. Hän oli odottanut sitä kauan.

Noin 24 vuoden kuluttua ensikosketuksestaan totuuteen Vaso Kveniašvilista tuli todistaja

Paikalliset todistajat olivat aluksi vastahakoisia päästämään Vasoa mukaan toimintaansa, koska hänet tunnettiin rikollisesta taustastaan. Jotkut jopa pelkäsivät, että hän oli neuvostoviranomaisten palkkaama vakooja. Siksi Vaso ei saanut käydä kokouksissa neljään vuoteen.

Kun kävi selväksi, että Vasolla oli oikeat vaikuttimet, hän sai vihdoin viimein tulla paikalliseen seurakuntaan ja käydä kasteella. Lopultakin Vason oli mahdollista kehittää läheisempi suhde ”oikeuden Jumalaan”,  jota hän oli etsinyt nuoruudestaan lähtien (Jes. 30:18, Kirkkoraamattu 1992). Hän säilytti saman päättäväisen asenteen Jehovan palveluksessa, kunnes hän kuoli vuonna 2014.

Vuoteen 1990 mennessä saarnaamistyö oli saanut lujan jalansijan sekä Itä- että Länsi-Georgiassa. Työtä teki noin 900 julistajaa, ja he johtivat 942:ta raamatuntutkistelua. Perustus oli laskettu tulevalle dramaattiselle kasvulle.

^ kpl 12 Raamatut olivat harvinaisia kommunistihallinnon aikana, vaikka jotkin raamatunosat oli käännetty georgiaksi jo 400-luvulla. (Ks. tekstiruutu ”Georgiankielinen Raamattu”.)