Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

Jehovan todistajien vuosikirja 2016

Surabayan seurakunta vuonna 1954

 INDONESIA

Gileadista saapuu lähetystyöntekijöitä

Gileadista saapuu lähetystyöntekijöitä

Heinäkuussa 1951 Jakartan pieni seurakunta kokoontui toivottamaan tervetulleeksi Indonesiaan Peter Vanderhaegenin, joka oli ensimmäinen Gileadin käynyt lähetystyöntekijä tuossa maassa. Vuoden loppuun mennessä Indonesiaan oli saapunut Alankomaista, Australiasta ja Saksasta 13 muuta lähetystyöntekijää, minkä johdosta julistajien lukumäärä lähes kaksinkertaistui.

”Kuvittelin kommunikoivani talosta taloon -työssä eleiden avulla”, muisteli hollantilainen lähetystyöntekijä Fredrika Renskers. ”Mutta koska niin monet puhuivat hollantia, saarnasin aluksi enimmäkseen sillä kielellä.” Australialainen Ronald Jacka kertoi: ”Jotkut meistä käyttivät todistuskorttia, johon oli painettu lyhyt indonesiankielinen saarna. Katsoin korttia aina ennen kuin koputin oveen ja yritin lausua sanat ulkomuistista.”

Koska lähetystyöntekijät näyttivät hyvää esimerkkiä, julistajien määrä kasvoi nopeasti vain yhdessä vuodessa 34:stä 91:een. Vartiotorni-seuran haaratoimisto perustettiin André Eliaksen kotiin Keski-Jakartaan 1. syyskuuta 1951. Haaratoimistonpalvelijaksi nimitettiin Ronald Jacka.

Uusia alueita avautuu

Marraskuussa 1951 Peter Vanderhaegen sai siirron Manadoon Pohjois-Sulawesiin, jonne Theo Ratu ja hänen vaimonsa olivat perustaneet pienen ryhmän. Useimmat paikallisista ihmisistä tunnustautuivat kristityiksi ja kunnioittivat Jumalan sanaa syvästi. Monet kutsuivat todistajia sisään ja pyysivät heitä selittämään Raamatun opetuksia. Julistajat puhuivat usein kymmenen  hengen ryhmille. Viidentoista minuutin päästä paikalla oli 50 kuuntelijaa. Tunnin kuluessa keskustelu oli siirtynyt etupihalle ja jopa 200 ihmistä oli liittynyt siihen mukaan.

Alkuvuodesta 1952 Albert ja Jean Maltby perustivat lähetyskodin Itä-Jaavan Surabayaan, joka on Indonesian toiseksi suurin kaupunki. Sinne muutti myös kuusi lähetystyöntekijäsisarta: Gertrud Ott, Fredrika Renskers, Susie ja Marian Stoove, Eveline Platte ja Mimi Harp. ”Useimmat paikalliset ihmiset olivat maltillisia muslimeja ja hyvin ystävällisiä”, sanoo Fredrika Renskers.  ”Tuntui, että monet ikään kuin odottivat totuutta, ja siksi olikin helppo aloittaa raamatuntutkisteluja. Kolmen vuoden kuluttua Surabayan seurakunnassa oli 75 julistajaa.”

Lähetystyöntekijöitä Jakartassa

Noihin aikoihin Padangissa Länsi-Sumatrassa asuva Azis-niminen muslimimies kirjoitti haaratoimistoon ja pyysi hengellistä apua. Azis oli tutkinut australialaisten tienraivaajien kanssa 1930-luvulla, mutta oli menettänyt yhteyden heihin Japanin miehittäessä maata. Sitten hän löysi sattumalta erään Jehovan todistajien julkaiseman kirjasen. Hän kirjoitti: ”Kun näin kirjasessa Jakartan osoitteen, sain uutta intoa!” Haaratoimisto lähetti nopeasti kierrosvalvoja Frans van Vlietin Padangiin. Hän sai selville, että Azis oli puhunut Nazar Risille, valtion virkamiehelle, joka tunsi hengellistä nälkää. Molemmat miehet perheineen omaksuivat totuuden. Veli Azisista tuli uskollinen vanhin. Nazar Ris määrättiin erikoistienraivaajaksi, ja useat hänen lapsistaan ovat innokkaita todistajia.

Frans van Vliet ja hänen nuorempi sisarensa Nel

Pian tämän jälkeen Frans van Vliet kävi tapaamassa toimetonta hollantilaisveljeä, joka oli jälleen­raken­tamassa sodan turmelemaa öljynjalostamoa Balikpapanissa Itä-Kalimantanissa. Frans lähti veljen kanssa palvelukseen ja kannusti tätä tutkimaan useiden kiinnostuneiden kanssa. Ennen kuin tuo hollantilaisveli palasi Alankomaihin, hän olikin perustanut pienen ryhmän Balikpapaniin.

Vastakastettu sisar Titi Koetin muutti myöhemmin Banjarmasiniin Etelä-Kalimantaniin. Titi saarnasi dajakkeihin kuuluville sukulaisilleen ja auttoi monia heistä oppimaan totuuden. Jotkut noista uusista palasivat syrjäisiin kyliinsä Kalimantaniin ja perustivat ryhmiä, jotka kasvoivat vahvoiksi seurakunniksi.

 Indonesiankielistä kirjallisuutta tuotetaan

Koska saarnaamistyö laajeni nopeasti, veljet tarvitsivat entistä enemmän indonesiankielistä kirjallisuutta. Vuonna 1951 kirja ”Olkoon Jumala totinen” käännettiin indonesiaksi. Viranomaiset kuitenkin uudistivat indonesian kielen kirjoitusjärjestelmän, joten haaratoimiston täytyi uudistaa käännöstä. * Kun kirja lopulta julkaistiin, se herätti paljon kiinnostusta indonesialaisten lukijoiden keskuudessa.

Vuonna 1953 haaratoimistossa painettiin 250 kappaletta indonesiankielistä Vartiotornia – ensimmäinen paikallinen painos 12 vuoden tauon jälkeen. Monistuskoneella tehty 12-sivuinen lehti sisälsi ensin ainoastaan tutkittavat kirjoitukset. Kolme vuotta myöhemmin sivumäärä lisääntyi 16:een ja kaupallinen yritys painoi lehteä 10 000 kappaletta kuukaudessa.

Kuukausittain ilmestyvä indonesiankielinen Herätkää!-lehti tuli saataville vuonna 1957. Sen levikki kasvoi  nopeasti 10 000 kappaleeseen. Koska maassa oli pulaa painopaperista, veljien täytyi anoa lupaa sen hankkimiseen. Valtion virkamies, joka käsitteli hakemusta, sanoi heille: ”Mielestäni Menara Pengawal (Vartiotorni) on yksi Indonesian parhaista lehdistä, ja minulle tuottaa suurta iloa auttaa teitä saamaan paperia myös uutta lehteänne varten.”

^ kpl 1 Vuodesta 1945 lähtien indonesian kielen kirjoitusjärjestelmässä on tapahtunut kaksi suurta uudistusta, joiden päätarkoitus on ollut korvata aikaisempi hollantilainen kirjoitusjärjestelmä.