Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

Jehovan todistajien vuosikirja 2014

 SIERRA LEONE JA GUINEA

1915–1947 Varhaiset vuodet (3. osa)

1915–1947 Varhaiset vuodet (3. osa)

Katseet kohti sisämaata

Palavan innokkaana totuuden puolesta Freetownin seurakunta ”alkoi ahertaa sanan parissa” (Apt. 18:5). Alfred Joseph kertoi: ”Kiinnitin usein kirjalaatikon suureen Norton-moottoripyörääni ja ajoin veli Thomas tai Sylvester Grant takasatulassa saarnaamaan maaseudulle ja pikkukaupunkeihin Freetownin lähistölle.”

Vuoteen 1927 asti julistajat saarnasivat lähinnä Freetownissa ja sen ympäristössä, mutta vuodesta 1928 lähtien seurakunta vuokrasi linja-auton aina ennen sadekautta ja lähti todistamaan maan etelä- ja itäosiin. Ne jotka eivät voineet lähteä mukaan, tukivat matkoja taloudellisesti. Retkiä veti Melbourne Garber. Todistusta annettiin kylissä ja kaupungeissa aina Kailahuniin ja Liberian rajalle saakka. Kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina palattiin huolehtimaan kiinnostuneista.

Noihin aikoihin veli Brown kävi Länsi-Intiassa ja toi  takaisin tullessaan auton, joka oli Sierra Leonen ensimmäisiä. Siihen oli asennettu tehokkaat äänentoistolaitteet julkista todistamista varten. Hän pysäköi auton jollekin yleiselle paikalle ja soitti mukaansatempaavaa musiikkia houkutellakseen yleisöä. Sitten hän piti lyhyen puheen tai soitti levyltä esitelmän ja tarjosi kuulijoille raamatullista kirjallisuutta. Tuo ”puhuva auto” oli todellinen sensaatio, ja sen ympärillä oli aina kuulijoita tungokseen asti.

Julistajat saarnaavat rohkeasti.

Seuraavaksi veli Brown käänsi huomionsa muihin Länsi-Afrikan englanninkielisiin alueisiin, joilla ei ollut saarnattu vielä lainkaan. 1920-luvun loppupuolella hän teki useita saarnamatkoja Gambiaan, Ghanaan, Liberiaan ja Nigeriaan. Jokaisessa maassa  ilmeni kiinnostusta, mutta Nigeria näytti poikkeuksellisen hedelmälliseltä. Vuonna 1930 hän muutti perheineen Freetownista Lagosiin, ja sieltä käsin hän valvoi edelleen Länsi-Afrikassa tehtävää Valtakunnan työtä.

Jehovaa palvelee Länsi-Afrikassa nykyään yli 500 000 todistajaa.

Kun veli Brown joutui terveyssyistä vuonna 1950 palaamaan Jamaikaan, hän jätti jälkeensä merkittävän hengellisen perinnön. Hän ja hänen vaimonsa olivat 27 vuoden aikana nähneet todistajien määrän kasvavan Länsi-Afrikassa 2:sta yli 11 000:een. Jesajan profetia oli tosiaan täyttynyt heidän silmiensä edessä aivan kirjaimellisesti: ”Pienestä tulee tuhat ja vähäisestä mahtava kansakunta.” (Jes. 60:22.) Nyt yli 60 vuotta myöhemmin Jehovaa palvelee tuolla alueella yli 500 000 todistajan ”mahtava kansakunta”.

Lujina kiellon alaisuudessa

Kun toinen maailmansota heitti synkän varjonsa Afrikan ylle, Jehovan kansa piti Sierra Leonessa lujasti kiinni kristillisestä puolueettomuudesta (Miika 4:3; Joh. 18:36). Brittiläiset viranomaiset leimasivat todistajat kumouksellisiksi, ja heidän toimintaansa alettiin valvoa ja kirjallisuus kiellettiin. Freetownin tullivirkailijat takavarikoivat erään kirjallisuuslähetyksen ja polttivat julkaisut. Jotkut veljet pidätettiin, koska heillä oli hallussaan kiellettyä kirjallisuutta, mutta heidät vapautettiin pian. *

Saarnaamistyö jatkui kiellosta huolimatta. Pauline Cole selitti: ”Eräs veli työskenteli laivassa, joka kävi  Sierra Leonessa säännöllisesti, ja hän toimitti meille Vartiotorni-lehtiä. Teimme niistä kirjoituskoneella jäljennöksiä kokouksia varten. Lisäksi painatimme lehtisiä raamatullisista aiheista ja levitimme niitä ihmisille. Veljet pitivät myös edelleen julkisia puheita ja soittivat veli Rutherfordin levytettyjä radioesitelmiä varsinkin syrjäisemmissä kylissä.”

Vaikka toiminta oli suhteellisen pientä, Jehova selvästikin siunasi sitä. Vuosia vanhimpana ja erikoistienraivaajana palvellut James Jarrett muisteli: ”Työskennellessäni sodan aikana kivenhakkaajana sain eräältä iäkkäältä sisarelta kirjasen Pakolaiset. Sen nimi herätti kiinnostukseni, sillä Freetowniin saapui paljon pakolaisia. Luin sen samana iltana ja tunnistin heti totuuden. Seuraavana aamuna etsin tuon sisaren käsiini ja pyysin häneltä kirjaset myös kolmelle veljelleni. Me kaikki neljä tulimme totuuteen.”

Sodan päättyessä vuonna 1945 Freetownin seurakunnassa oli 32 julistajaa. He olivat pysyneet nuhteettomina ja hengellisesti aktiivisina, ja nyt he olivat valmiita menemään innolla eteenpäin.

Yleisökokouskampanja

29. elokuuta 1945 Freetownin seurakunta keskusteli viikoittaisessa palveluskokouksessaan uudesta kampanjasta, josta oli ilmoitettu joulukuun 1944 englanninkielisessä Tiedonantajassa (nykyään Valtakunnan Palveluksemme). Kaikkien seurakuntien oli määrä mainostaa neljän julkisen kokouksen sarjaa, joka niiden tuli järjestää jokaisessa alueensa kaupungissa ja kylässä. Kussakin kokouksessa olisi tunnin puhe, jonka pitäisi vähintään 18-vuotias, teokraattisessa palveluskoulussa hyvin edistynyt veli. Kun nuo neljä kokousta olisi  pidetty, veljet perustaisivat joka alueelle raamatuntutkisteluryhmiä kiinnostuneiden avuksi.

Miten julistajat suhtautuivat uuteen ohjeeseen? Freetownin seurakunnan palveluskokouksesta laadittuun selostukseen on kirjattu seuraava keskustelu:

Puheenjohtaja: ”Miten meidän pitäisi mielestänne lähteä toteuttamaan tätä uutta kampanjaa?”

Ensimmäinen veli: ”Ei se täällä yhtä hyvin menesty kuin Amerikassa. Ihmiset ovat erilaisia.”

Toinen veli: ”Olen samaa mieltä.”

Kolmas veli: ”Pitäisikö sitä kuitenkin kokeilla?”

Neljäs veli: ”Helpommin sanottu kuin tehty.”

Viides veli: ”Mutta kyllä meidän täytyy noudattaa Jehovan järjestöltä tulevia ohjeita.”

Kuudes veli: ”Ei onnistu tässä maassa.”

Ensimmäinen sisar: ”Tiedonantajan ohje on kuitenkin päivänselvä, joten eiköhän lähdetä kokeilemaan!”

Ja niin tehtiin. Veljet järjestivät kokouksia kouluissa, toreilla ja kodeissa laajalla alueella, joka ulottui Freetownin rannikolta Bohoon kaakkoon ja Kabalaan pohjoisen ylängöille asti. Seurakunta sai uutta puhtia, ja ”Jehovan sana kasvoi ja levisi jatkuvasti” (Apt. 12:24).

Julistajat tarvitsivat kuitenkin lisää teokraattista valmennusta, ja juuri sitä Jehova antoi.

^ kpl 10 Kielto poistettiin vuonna 1948.