Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

Jehovan todistajien vuosikirja 2014

 SIERRA LEONE JA GUINEA

1915–1947 Varhaiset vuodet (1. osa)

1915–1947 Varhaiset vuodet (1. osa)

 Totuuden valo kajastaa

Hyvä uutinen rantautui Sierra Leoneen vuonna 1915, kun jotkut sierraleonelaiset palasivat Englannista mukanaan raamatullista kirjallisuutta. Heinäkuun tienoilla tuona vuonna Freetowniin saapui ensimmäinen kastettu Jehovan palvelija, 31-vuotias Alfred Joseph. Hän oli kotoisin Guyanasta Etelä-Amerikasta ja oli käynyt kasteella aiemmin samana vuonna Barbadosissa Länsi-Intian saaristossa. Alfred tuli Freetowniin veturinkuljettajaksi ja asettui Cline Towniin rautatieläisten asuinalueelle runsaan kolmen kilometrin päähän Freetownin kuuluisasta kapokkipuusta. Hän alkoi heti kertoa Raamatun sanomaa työtovereilleen.

Seuraavana vuonna Alfred sai rinnalleen entisen työtoverinsa Barbadosista, Leonard Blackmanin, jonka äidiltä Elvira Hewittilta hän oli ensi kerran kuullut totuudesta. Leonard muutti Alfredin naapuriin, ja he alkoivat yhdessä tutkia säännöllisesti Raamattua. Lisäksi he levittivät raamatullista kirjallisuutta ystävilleen ja muille kiinnostuneille.

Alfred ja Leonard huomasivat, että Freetownin pellot olivat ”vaaleita elonkorjuuta varten” (Joh. 4:35). Vuonna 1923 Alfred kirjoitti maailmankeskukseen New Yorkiin ja kertoi: ”Täällä on paljon ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita Raamatusta. Voisitteko lähettää jonkun huolehtimaan heistä ja viemään saarnaamistyötä eteenpäin Sierra Leonessa?” Vastaus kuului: ”Lähetämme sinne jonkun!”

William ja Antonia Brown

 ”Muutaman kuukauden kuluttua myöhään eräänä lauantai-iltana sain odottamattoman puhelun”, Alfred kertoi.

” ’Oletko sinä kirjoittanut Vartiotorni-seuralle ja pyytänyt saarnaajia?’ kuului langan toisesta päästä.

’Kyllä olen’, vastasin.

’Sieltä lähetettiin minut’, jymeä ääni sanoi.

Soittaja oli William Brown. Hän oli vaimonsa Antonian ja heidän pienen tyttärensä kanssa juuri saapunut maahan ja majoittunut Hotelli Gainfordiin.

Seuraavana aamuna Leonardilla ja minulla oli meneillään viikoittainen raamatuntutkistelumme, kun ovelle ilmestyi vaikuttava hahmo – William Brown. Hän oli niin innokas totuuden puolesta, että halusi pitää esitelmän heti seuraavana päivänä. Vuokrasimme viipymättä Freetownin suurimman salin, Wilberforce Memorial Hallin, ja sovimme, että seuraavana torstai-iltana pidettäisiin neljän esitelmän sarjasta ensimmäinen.

 Pieni ryhmämme ryhtyi oitis mainostamaan esitelmiä kutsujen ja sanomalehtien avulla sekä suusanallisesti. Mietimme, herättäisivätkö tilaisuudet kiinnostusta, mutta siitä ei olisi tarvinnut olla huolissaan: saliin ahtautui viitisensataa kuulijaa, joukossa monia Freetownin pappeja. Olimme haltioissamme!”

Veli Brown lainasi tunnin pituisen esitelmänsä aikana paljon raamatunkohtia ja heijasti niitä myös valkokankaalle. Samalla hän toistuvasti muistutti: ”Brown ei sano, vaan Raamattu sanoo.” Hämmästynyt yleisö puhkesi suosionosoituksiin kerta toisensa jälkeen. Heihin ei tehnyt vaikutusta niinkään veli Brownin vakuuttava esiintyminen kuin hänen painavat raamatulliset todisteensa. Muuan paikalla ollut kirkolliseen virkaan opiskeleva nuori mies totesikin: ”Brown kyllä tuntee Raamattunsa!”

1930

Veli Brownin esitelmät sytyttivät koko kaupungin, ja niitä tultiin kuuntelemaan sankoin joukoin. Seuraavana sunnuntaina toinen täysi salillinen kuuli puheen ”Helvettiin ja takaisin! Ketkä ovat siellä?” Tuona iltana esitetyt voimakkaat totuudet saivat jopa jotkut huomattavat kirkonjäsenet eroamaan kirkostaan.

Sarjan neljäs ja viimeinen puhe ”Miljoonat, jotka nyt elävät, eivät kuole koskaan” houkutteli paikalle niin suuren yleisön, että eräs freetownilainen kertoi myöhemmin: ”Kirkkojen piti peruuttaa iltajumalanpalveluksensa, kun kaikki menivät kuuntelemaan veli Brownia.”

Koska veli Brown käytti aina Raamattua ja viittasi siihen ylimpänä auktoriteettina, häntä alettiin kutsua Raamattu-Browniksi. Tällä nimellä hän tuli tunnetuksi kaikkialla Länsi-Afrikassa, ja se oli hänelle ylpeyden aihe hänen maallisen vaelluksensa loppuun saakka.