Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

Jehovan todistajien vuosikirja 2014

 SAARNAAMIS- JA OPETUSTYÖTÄ KAUTTA MAAILMAN

Amerikka

Amerikka
  • MAITA 57

  • ASUKKAITA 970 234 987

  • JULISTAJIA 3 943 337

  • RAAMATUNTUTKISTELUJA 4 341 698

He majoittivat naapuripariskunnan kotiinsa

Las Vegasissa Nevadassa muuan pariskunta halusi muuttaa asumaan rauhallisempaan paikkaan. Siksi he myivät asuntonsa ja päättivät lähteä Dominikaaniseen tasavaltaan. Heidän piti kuitenkin luovuttaa asuntonsa kymmenen päivää ennen lentoa. Heidän naapurinsa, jotka olivat Jehovan todistajia, halusivat auttaa heitä ja majoittivat heidät tuoksi ajaksi kotiinsa. Asuessaan todistajien  luona pariskunta kävi kokouksessa valtakunnansalissa. He yllättyivät, kun he kuulivat siellä puhuttavan vuodesta 1914. Tämä kiinnosti heitä, koska he tiesivät, että se oli ratkaiseva vuosi maailmanhistoriassa. Saavuttuaan Dominikaaniseen tasavaltaan he pyysivät raamatuntutkistelua ensimmäisiltä todistajilta, jotka kävivät heidän luonaan. Vuoden ja kahden kuukauden kuluttua he molemmat olivat vihkiytyneitä ja kastettuja todistajia.

Juuri sitä mitä hän tarvitsi

Vuonna 2012 Panaman pääkaupungissa Panamássa oli kansainväliset kirjamessut, ja Jehovan todistajilla oli siellä kirjallisuuden esittelypiste. Kaksi koulutyttöä tuli tutustumaan siihen. Toinen tytöistä sanoi paikalla olleelle sisarelle, että hän oli hyvin huolissaan. Hän kertoi isänsä olevan riippuvainen huumeista, eikä hän tiennyt, miten hänen pitäisi suhtautua tilanteeseen. Sisar näytti hänelle kirjan Nuoret kysyvät – käytännöllisiä vastauksia 2. osan lukua 23, jonka otsikko on ”Mitä jos vanhempani on riippuvainen huumeista tai alkoholista?” Tyttö huudahti: ”Juuri tuota minä tarvitsen!” Tytöt halasivat sisarta, ja tunnin kuluttua he tulivat takaisin kiittämään häntä. Messut kestivät viisi päivää, ja niiden aikana levitettiin 1 046 kirjaa, 1 116 lehteä ja 449 kirjasta. Lisäksi 56 ihmistä jätti osoitteensa, jotta todistajat voivat käydä heidän luonaan.

Hän saarnasi neljä vuotta yksin

Fredy, jonka äidinkieli on cabecar, asuu syrjäisessä vuoristokylässä Costa Ricassa. Ollessaan nelisen vuotta sitten työssä pääkaupungissa San Joséssa hän sai Mitä Raamattu  todella opettaa? -kirjan ja Mitä Jumala vaatii meiltä? -kirjasen. Julistaja, jolta Fredy sai julkaisut, kehotti häntä palaamaan kotikyläänsä ja saarnaamaan sen asukkaille. Niinpä hän palasi kotiin, tutki itsekseen Raamattu opettaa -kirjan ja teki muutoksia elämässään, muun muassa laillisti avioliittonsa. Sitten hän opetti totuutta cabecaria puhuville ihmisille niin hyvin kuin pystyi.

Fredy järjesti oppilaansa luokiksi. Hän jakoi heidät kuuteen eritasoiseen luokkaan sen mukaan, miten he selviytyivät kokeesta, jossa hän testasi heidän Raamatun tuntemustaan. Lisäksi hän järjesti kokouksia ja piti jopa muistonvieton, jota varten hän oli itse kirjoittanut kutsuja. Niissä sanottiin: ”Jehovan todistajat kutsuvat sinut viettämään kanssaan Kristuksen kuoleman muistojuhlaa.” Hän teki tätä kaikkea neljän vuoden ajan, vaikka hänellä ei ensi tapaamisen jälkeen ollut mitään kosketusta Jehovan todistajiin. Samaan aikaan hän rukoili, että Jehova lähettäisi todistajia auttamaan häntä.

Hiljattain Fredyn rukoukseen vastattiin. Muutamat todistajat tekivät vaivalloisen matkan hänen kyläänsä, ja he olivat hämmästyneitä siitä, mitä hän oli saanut aikaan. He kertoivat: ”Vaikka Fredy ei ole kastettu todistaja, hän elää niin kuin hän olisi.” Vain kolmen kuukauden kuluttua Fredy hyväksyttiin kastamattomaksi julistajaksi. Päästäkseen kasteelle hän tuli alas vuorelta ensimmäiseen konventtiinsa mukanaan 19 oppilasta. Nyt hän on järjestänyt kolme muuta cabecarinkielistä ryhmää, jotka toimivat vielä syrjäisemmissä paikoissa.

Costa Rica: Fredy, joka on nykyään vakituinen tienraivaaja, käy johtamassa raamatuntutkisteluja pitkien matkojen päässä.

Hän puolusti uskoaan koulussa

Yhdysvalloissa lukiota käyvä Anna joutui eräänä päivänä puolustamaan uskoaan, kun muutamat oppilaat tyrmistyivät kuullessaan, ettei hän usko kolminaisuuteen. Anna kertoo: ”He liittoutuivat minua vastaan, mutta  pysyin rauhallisena, koska en halunnut ihmisten saavan huonoa kuvaa Jehovan todistajista.” Samana iltana hän pyysi Jehovalta rohkeutta ja etsi tietoja kolminaisuusopista. Seuraavana päivänä Anna otti kouluun mukaan Raamatun. Hänen luokkakaverinsa ympäröivät hänet, ja monet heistä nauroivat ivallisesti. Hän luki heille kuitenkin rohkeasti joitakin raamatunkohtia ja perusteli niiden avulla kantaansa. Lopulta pilkkaajat menivät sanattomiksi. Pahin vastustaja, oppilasneuvostoon kuuluva tyttö, tunnusti nyt kunnioittavansa Jehovan todistajia. Hän esitti kouluvuoden aikana Annalle monia kysymyksiä tämän uskonkäsityksistä.

Kenkä hajosi oikeaan aikaan

Barbadosissa nuori nainen oli menossa eräänä sunnuntaiaamuna kävellen kirkkoon, kun hänen kenkänsä remmi hajosi. Hän meni läheiseen taloon ja pyysi hakaneulaa, jolla voisi kiinnittää remmin. Talossa asui muuan sisar ja hänen tyttärensä. Naisen korjatessa kenkäänsä  sisar puhui hänelle siitä, miten Raamatun ennustukset täyttyvät parhaillaan. Sisaren tytär pyysi naista lähtemään heidän kanssaan kokoukseen, joka pidettäisiin myöhemmin aamupäivällä valtakunnansalilla. Nainen tajusi, ettei ehtisi kirkon jumalanpalvelukseen, joten hän otti kutsun vastaan. Kokouksessa hän katsoi kaikki raamatunkohdat omasta Kuningas Jaakon käännöksestään. Opetus teki häneen suuren vaikutuksen. Hän sanoi, että hän oli väsynyt kuuntelemaan kirkossaan rumpujen pauketta ja huutamista ja että hän oli aina halunnut tutkia Raamattua rauhallisessa ilmapiirissä. Hän otti Raamattu opettaa -kirjan ja halusi, että hänen kanssaan aletaan tutkia Raamattua. Hän käy kaikissa kokouksissa ja osallistuu niissä innokkaasti.

Vain yksi voisi saada hänet lopettamaan saarnaamisen

Eräs nuori veli Guyanasta kertoo: ”Minusta on mukavaa todistaa koulussa luokkakavereilleni, mutta siellä on yksi poika, joka ei pidä siitä. Kerran hän työnsi minut seinää vasten ja käski minua lopettamaan saarnaamisen. Vastasin, että ainoa, joka voisi saada minut lopettamaan, on Jehova. Kun jatkoin saarnaamista, poika viilsi reiän selkäreppuuni. Sitten hän iski minua nyrkillä kasvoihin, niin että huuleni halkesi. Meidät molemmat kutsuttiin rehtorin kansliaan, ja rehtori kysyi, mitä sellaista olin tehnyt, mikä oli saanut pojan lyömään minua. Sanoin, että olin saarnannut hyvää uutista ja sen vuoksi poika oli käynyt minuun käsiksi. Rehtori kysyi, miksen lyönyt takaisin, ja hän jopa antoi ymmärtää, että minun olisi pitänyt tehdä niin. Kerroin oppineeni Raamatusta Roomalaiskirjeen 12:17:stä, ettei kristittyjen tulisi ’maksaa pahaa pahalla kenellekään’. Sen kuultuaan rehtori pyysi minulta anteeksi ja lupasi selvittää asian kimppuuni käyneen pojan kanssa.”

Catamarca, Argentiina