Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

Miten veri voi pelastaa elämäsi?

Sinulla on oikeus valita

Sinulla on oikeus valita

Erään nykyään käytössä olevan lääketieteellisen menettelytavan (jonka nimi on riski/hyöty-analyysi) ansiosta lääkäreiden ja potilaiden on helpompi olla yhteistyössä verta sisältävien hoitomuotojen karttamisessa. Lääkärit arvioivat esimerkiksi johonkin lääkkeeseen tai leikkaukseen liittyviä riskejä ja mahdollista hyötyä. Potilaatkin voivat osallistua tähän erittelyyn.

Ottakaamme esimerkiksi monin paikoin yleinen sairaus - krooninen nielurisatulehdus. Jos sinulla olisi tällainen ongelma, menisit todennäköisesti lääkäriin. Saattaisit jopa käydä kahden lääkärin luona, sillä terveysalan asiantuntijat suosittelevat usein toisenkin lääkärin mielipiteen hankkimista. Toinen lääkäri saattaisi suositella leikkausta. Hän hahmottelee lyhyesti, mitä se merkitsee: sairaalassaoloajan, kipujen määrän ja kulut. Riskeistä hän mainitsee sen, että runsas verenvuoto ei ole tavallista ja että sellaiseen leikkaukseen kuoleminen on hyvin harvinaista. Toisen arvion antava lääkäri kehottaa sinua kuitenkin kokeilemaan antibioottihoitoa. Hän selittää, millaista lääkettä tulisi käyttää, mitkä ovat onnistumisen mahdollisuudet ja kulut. Riskeistä hän kertoo, että kyseinen lääke aiheuttaa hengenvaarallisia reaktioita hyvin harvoille potilaille.

OIKEUDELLISTEN HUOLENAIHEIDEN VÄHENTÄMINEN

Saatat ihmetellä: ’Miksi jotkut lääkärit ja jotkin sairaalat hankkivat nopeasti oikeuden päätöksen veren antamisesta?’ Joissakin paikoissa yleinen syy on oikeudelliseen vastuuseen joutumisen pelko.

Tämä huoli on perusteeton silloin, kun Jehovan todistajat valitsevat verettömän hoidon. Lääkintäetiikka-kirjassa (Suomen Lääkäriliitto, Vaasa 1982, s. 272) todetaan: "Jos täysi-ikäinen potilas, joka on kykenevä päättämään itsestään, kieltäytyy verensiirtoa edellyttävästä toimenpiteestä, häneltä on otettava kieltäytyminen kirjallisesti todistajien läsnäollessa."

Jehovan todistajat antavat yhteistoiminnallisesti oikeudellisen vakuutuksen, etteivät lääkäri tai sairaala joudu vastuuseen pyydetyn verettömän hoidon antamisen vuoksi. Lääketieteen asiantuntijoiden suosituksen mukaisesti jokainen Jehovan todistaja pitää mukanaan Tiedotus lääkäreille -korttia. Se uusitaan vuosittain, ja henkilö itse sekä todistajat, jotka usein ovat hänen lähiomaisiaan, allekirjoittavat sen.

Ontarion korkein oikeus Kanadassa vahvisti maaliskuussa 1990 päätöksen, jossa puhuttiin hyväksyvästi tästä asiakirjasta: "Kortti on kirjallinen ilmoitus voimassa olevasta näkökannasta, jonka kortin haltija voi hyväksyttävästi omaksua esittäessään kirjallisen rajoituksen lääkärin kanssa tekemäänsä sopimukseen." Professori Daniel Andersen kirjoitti kirjassa Medicinsk Etik (1985): "Jos potilas on antanut yksiselitteisen kirjallisen ilmoituksen, jossa sanotaan, että hän on Jehovan todistaja ja ettei hän halua verta missään olosuhteissa, potilaan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen vaatii, että tätä toivomusta kunnioitetaan aivan kuin se olisi ilmaistu suullisesti." Vastaava ajatus on esitetty myös Suomen Lääkäriliiton julkaisussa Lääkärin etiikka (Forssa 1989, s. 54): "[Potilaalle] ei - - saa antaa sellaista hoitoa, josta tiedetään, että hän vakaasti kieltäytyisi siitä, jos siinä tilanteessa voisi."

Jehovan todistajat allekirjoittavat myös sairaalan suostumuslomakkeet. Eräässä Freiburgin sairaalassa Saksassa käytetyssä lomakkeessa on tila, jossa lääkäri voi kertoa, mitä tietoja hän antoi potilaalle hoidosta. Sitten tässä lomakkeessa lisätään ennen lääkärin ja potilaan allekirjoituksia: "Jehovan todistajien uskonnollisen ryhmän jäsenenä kiellän ehdottomasti vieraan veren tai vieraan veren aineosien käytön leikkaukseni aikana. Tiedän, että tähän suunniteltuun ja tarpeelliseen toimenpiteeseen liittyy tällöin suurempi riski verenvuotokomplikaatioiden vuoksi. Saatuani perusteellisen selvityksen erityisesti siitä pyydän, että tarpeellinen leikkaus tehdään käyttämättä vierasta verta tai vieraan veren aineosia." - Herz Kreislauf, elokuu 1987.

Verettömiin menetelmiin voi oikeastaan liittyä pienempi riski. Mutta ydin tässä on se, että Jehovan todistaja -potilaat vähentävät mielellään kaikkia tarpeettomia huolenaiheita, jotta lääkintähenkilökunnan jäsenet voivat tehdä sitä, mitä he ovat sitoutuneet tekemään - auttaa ihmisiä paranemaan. Tämä yhteistyö hyödyttää kaikkia, kuten tri Angelos A. Kambouris osoitti artikkelissaan "Jehovan todistajien suuret vatsaleikkaukset":

"Kirurgin tulisi pitää ennen leikkausta tehtyä sopimusta sitovana, ja siitä tulisi pitää kiinni riippumatta leikkauksen aikaisista ja jälkeisistä kehitysvaiheista. [Tämä] saa potilaat suhtautumaan myönteisesti leikkaushoitoonsa ja suuntaa kirurgin huomion oikeudellisista ja filosofisista huolenaiheista kirurgisiin ja teknisiin huolenaiheisiin, jolloin hän voi toimia mahdollisimman tehokkaasti ja palvella potilaansa etuja." - The American Surgeon, kesäkuu 1987.

Kumpikin pätevä lääkäri harkitsi todennäköisesti riskejä ja hyötyä, mutta nyt sinun on punnittava riskejä ja mahdollista hyötyä sekä muita seikkoja, jotka sinä tiedät parhaiten. (Voit itse parhaiten arvioida esimerkiksi tunneperäisiä ja hengellisiä voimavarojasi, perheen taloudellista tilannetta, vaikutusta perheeseen ja omaa etiikkaasi.) Sitten sinä teet päätöksen. Todennäköisesti annat asiasta perillä ollen suostumuksesi (informed consent) toiseen hoitomuotoon ja kieltäydyt toisesta.

Tilanne olisi samanlainen, jos lapsellanne olisi krooninen nielurisatulehdus. Teille, rakastaville vanhemmille, joihin asia suoranaisimmin vaikuttaa ja joiden vastuulla on kantaa seuraukset, kerrottaisiin lyhyesti riskit, hyöty ja hoitomuodot. Harkittuanne kaikkia seikkoja voitte tehdä asiasta perillä ollen ratkaisun tässä asiassa, joka koskee lapsenne terveyttä ja jopa hänen elämäänsä. Kenties suostutte leikkaukseen siihen liittyvine riskeineen. Toiset vanhemmat saattaisivat valita antibiootit ja niihin liittyvät riskit. Lääkärien neuvot poikkeavat toisistaan, ja samoin myös potilaiden ja vanhempien näkemykset siitä, mikä on parasta, poikkeavat toisistaan. Se on asiasta (riskeistä ja hyödyistä) perillä ollen tehtyjen ratkaisujen hyväksytty piirre.

"Lääketieteellisen tekniikan liikakäyttö on yksi suuri syy nykyisten terveydenhoitokustannusten kasvuun. - - Verensiirto on erityisen merkittävä kustannustensa ja suuren riskialttiutensa vuoksi. Niinpä American Joint Commission on Accreditation of Hospitals (Yhdysvaltain sairaaloille valtuuksia antava yhteistyöelin) luokitteli verensiirron termeillä ’paljon käytetty, suuret riskit ja altis virheille’." - Transfusion, heinä-elokuu 1989.

Entä sitten veren käyttö? Kukaan, joka objektiivisesti tarkastelee tosiasioita, ei voi kieltää sitä, että verensiirtoihin liittyy suuria riskejä. Eräässä suomalaisessa lääketieteellisessä julkaisussa taas todetaan: "Veripalveluorganisaatioiden ja verta käyttävien sairaaloiden yhteisistä ponnistuksista huolimatta ei kaikkia verensiirtoon liittyviä vaaroja ole saatu poistettua." (DUODECIM 98:822-827, 1982) Tri Charles Huggins, joka toimii veripalvelun johtajana suuressa Massachusettsin yleissairaalassa, huomautti hyvin selvästi: "Veri ei ole koskaan ollut turvallisempaa. Mutta sitä ei saa pitää täysin turvallisena. Se on vaarallisin aine, jota käytämme lääketieteessä." - The Boston Globe Magazine, 4.2.1990.

Hyvällä syyllä lääkintähenkilökuntaa neuvottiin: "On tarpeen arvioida uudelleen myös verensiirtojen hyöty/riski-suhteen riskipuoli ja etsiä vaihtoehtoja." (Kursivointi meidän.) - Leikkauksiin liittyvää punasolujen siirtoa käsittelevä julkaisu Perioperative Red Cell Transfusion, Yhdysvaltain kansallisen terveysviraston konferenssi 27.-29.6.1988.

Lääkärit voivat olla eri mieltä veren käyttöön liittyvistä hyödyistä ja riskeistä. Joku voi tehdä monia verensiirtoja ja olla vakuuttunut siitä, että ne ovat riskin arvoisia. Jonkun toisen mielestä riski voi tuntua kohtuuttomalta, koska hän on päässyt hyviin tuloksiin verettömillä menetelmillä. Loppujen lopuksi sinun on kuitenkin potilaana tai vanhempana tehtävä päätös. Miksi sinun? Koska kyseessä on sinun (tai lapsesi) elimistö, elämä, etiikka ja ensiarvoisen tärkeä suhde Jumalaan.

OIKEUTESI TUNNUSTETAAN

Potilaalla on nykyään monissa paikoissa loukkaamaton oikeus päättää, mitä hoitoa hän haluaa. "Asiasta perillä ollen annettua suostumusta koskevalla lailla on kaksi lähtökohtaa: ensinnäkin, että potilaalla on oikeus saada riittävästi tietoa tehdäkseen asiasta perillä ollen ratkaisunsa suositellusta hoidosta; ja toiseksi, että potilas voi päättää hyväksyä tai hylätä lääkärin suosituksen. - - Jollei potilailla katsota olevan oikeutta kieltäytyä yhtä hyvin kuin myöntyäkin, ja jopa myöntyä joillakin ehdoilla, suuri osa asiasta perillä ollen annetun suostumuksen perustasta putoaa pois." - Asiasta perillä ollen annetun suostumuksen oikeusopillista teoriaa ja käytännön sovellutusta sairaaloissa käsittelevä teos Informed Consent - Legal Theory and Clinical Practice, 1987.* Suomen lääkintöhallituksen yleiskirjeessä nro 1865, 20.3.1985 s. 7, sanotaan: "Verensiirto saadaan antaa ainoastaan sairaanhoidollisen tarpeen perusteella ja siitä saadaan luopua vain, jos potilaalle sopivaa verta ei ole saatavissa tai oikeustoimikelpoinen potilas perusteellisen selvityksen verensiirron välttämättömyydestä saatuaan kieltäytyy verensiirrosta."

Suomi: "Merkittävä oli eduskunnan oikeusasiamiehen v. 1973 erään kantelun johdosta tekemä päätös. Siinä hän lausui mm., ettei lainsäädäntöömme sisältynyt mitään yleistä oikeutusta henkilön itsemääräämisoikeuden rajoittamiseen pelkästään sillä perusteella, että puuttumista tämän ruumiilliseen koskemattomuuteen voidaan objektiivisesti arvostellen pitää hänen etujensa mukaisena." - Vastuu ja oikeusturva terveydenhuollossa, Lakimiesliiton koulutuskeskuksen julkaisusarja nro 36, Helsinki 1983.

Saksa: "Potilaan itsemääräämisoikeus kumoaa avun antamisen ja elämän pelastamisen periaatteen. Sen vuoksi: ei verensiirtoa vastoin potilaan tahtoa." - Herz Kreislauf, elokuu 1987.

Englanti: "Lääkärin (tai jonkun muun) on sekä moraalisesti että oikeudellisesti väärin pakottaa potilasta hoitoon - -. Hoidon pakottamisella ilmaistaan käsitys, että lääkäri tietää parhaiten ja että potilas on kiitollinen, kun hän on toipunut. Tämä on itsekäs asenne, eikä kokemus ole vahvistanut sen paikkansapitävyyttä." - Lääkintäetiikan lehti Journal of Medical Ethics, syyskuu 1981.

Joitakuita potilaita on vastustettu, kun he ovat yrittäneet pitää kiinni oikeuksistaan. Kyseessä on ehkä ollut ystävä, jolla on voimakkaita näkemyksiä nielurisan poistosta tai antibiooteista. Tai lääkäri on voinut olla vakuuttunut siitä, että hänen neuvonsa ovat oikeita. Joku sairaalaviranomainenkin on kenties ollut eri mieltä oikeudellisten tai taloudellisten näkökohtien vuoksi.

"Monet ortopedit eivät leikkaa [Jehovan todistaja] potilaita", sanoo tri Carl L. Nelson. "Me uskomme, että potilaalla on oikeus kieltäytyä mistä lääkärinhoidosta hyvänsä. Jos on teknisesti mahdollista tehdä leikkaus jättämällä pois jokin nimenomainen hoitomuoto, esimerkiksi verensiirto, niin sen pitäisi olla yksi vaihtoehto." - Luu- ja nivelleikkauksia käsittelevä lehti The Journal of Bone and Joint Surgery, maaliskuu 1986.

Huomaavainen potilas ei painosta lääkäriä käyttämään hoitoa, jota tämä ei hallitse. Kuten tri Nelson huomautti, monet antaumukselliset lääkärit voivat kuitenkin mukautua potilaan käsityksiin. Myös Suomen Lääkäriliiton julkaisussa Lääkärin etiikka (Forssa, 1989, s. 61) sanotaan, että "mitään hoitotoimenpidettä, esimerkiksi verensiirtoa, ei voi tehdä vastoin täysi-ikäisen potilaan tahtoa". Muuan saksalainen virkailija neuvoi: "Lääkäri ei voi kieltäytyä avunannosta - - järkeillen, että hänellä ei Jehovan todistajia hoitaessaan ole käytettävissään kaikkia lääketieteellisiä vaihtoehtoja. Hänen velvollisuutensa on silti antaa apua, vaikka hänen käytettävissään olevia keinoja on vähemmän." (Naistentauteja käsittelevä lehti Der Frauenarzt, touko-kesäkuu 1983) Sairaaloiden tarkoitus ei myöskään ole pelkästään ansaita rahaa vaan palvella ihmisiä syrjimättä ketään. Katolinen teologi Richard J. Devine toteaa: "Vaikka sairaalan täytyykin ryhtyä kaikkiin muihin lääketieteellisiin toimiin potilaan hengen ja terveyden pelastamiseksi, sen täytyy taata, ettei lääkärinhoito vahingoita [hänen] omaatuntoaan. Lisäksi sen täytyy karttaa kaikenlaista painostamista - potilaan houkuttelemisesta oikeuden päätöksen hankkimiseen verensiirron tekemiseksi väkisin." - Terveysalan edistymistä seuraava lehti Health Progress, kesäkuu 1989.

TUOMIOISTUINTEN SIJASTA

Monet ihmiset ovat yhtä mieltä siitä, ettei tuomioistuin ole oikea paikka henkilökohtaisten lääketieteellisten kiistakysymysten ratkaisemiseen. Miltä sinusta tuntuisi, jos valitsisit antibioottihoidon, mutta joku raahaisi sinut oikeuteen pakottaakseen sinut nielurisan poistoon. Lääkäri haluaa ehkä käyttää hoitomuotoa, jota hän pitää parhaana, mutta hänellä ei ole mitään velvollisuutta hakea oikeudellista perustetta sinun perusoikeuksiesi tallaamiseen. Ja koska Raamattu asettaa veren karttamisen moraalisesti samalle tasolle kuin haureuden karttamisen, veren pakottaminen kristitylle olisi rinnastettavissa sukupuolisuhteisiin pakottamiseen - raiskaukseen. - Apostolien teot 15:28, 29.

Kuitenkin teoksessa Informed Consent for Blood Transfusion (1989) kerrotaan, että jotkin tuomioistuimet ovat niin huolestuneita, kun joku potilas haluaa ottaa tietyn riskin uskonnollisten oikeuksiensa vuoksi, "että ne keksivät oikeusopillisia poikkeuksia - tai pikemminkin oikeusopillisia kuvitelmia - antaakseen verensiirron tapahtua". Ne saattavat yrittää puolustella sitä sanomalla, että kyseessä on raskaus tai että lapset tarvitsevat elatusta. "Ne ovat oikeusopillisia kuvitelmia", sanotaan kirjassa. "Oikeustoimikelpoisella aikuisella on oikeus kieltäytyä hoidosta."

Jotkut verensiirtojen tekemistä ehdottomasti vaativat jättävät huomiotta sen, että Jehovan todistajat eivät kieltäydy kaikista hoitomuodoista. He kieltäytyvät vain yhdestä hoitomuodosta, joka asiantuntijoidenkin mukaan on täynnä vaaroja. Lääketieteelliset ongelmat pystytään yleensä ratkaisemaan useilla eri tavoilla. Yhteen tapaan liittyy yksi riski, toiseen taas toinen. Voiko tuomioistuin tai lääkäri holhoavasti pystyä erottamaan, mikä riski on "sinun etujesi mukaista"? Sinun tehtäväsi on päättää siitä. Jehovan todistajat pitävät tiukasti kiinni siitä, että he eivät halua kenenkään toisen päättävän asioita heidän puolestaan; se on heidän henkilökohtainen vastuunsa Jumalan edessä.

Jos jokin tuomioistuin pakottaisi sinut alistumaan vastenmieliseen hoitoon, miten se vaikuttaisi omaantuntoosi ja erittäin tärkeään elämänhaluusi? Tri Konrad Drebinger kirjoitti: "Se olisi tosiaan väärää lääketieteellistä kunnianhimoa, joka johtaisi siihen, että potilas pakotettaisiin hyväksymään annettu hoito ottamatta huomioon hänen omaatuntoaan, jotta häntä hoidettaisiin fyysisesti mutta niin että hänen psyykelleen annettaisiin kuolinisku." - Käytännön lääketiedettä käsittelevä lehti Der Praktische Arzt, heinäkuu 1978.

RAKKAUDELLINEN HUOLENPITO LAPSISTA

Veren käyttöä koskeviin oikeusjuttuihin liittyvät yleensä lapset. Jotkut hoitohenkilökuntaan kuuluvat ovat hakeneet oikeudenpäätöksen veren antamisesta, kun rakastavat vanhemmat ovat pyytäneet kunnioittavasti, että käytettäisiin verettömiä menetelmiä. Kristityt kannattavat tietenkin lakeja ja oikeudellisia toimia, joiden tarkoitus on estää lasten pahoinpitely tai heitteillejättö. Olet ehkä lukenut tapauksista, joissa joku isä tai äiti on kohdellut lastaan epäinhimillisesti tai estänyt häntä saamasta mitään lääkärinhoitoa. Todella järkyttävää! On aivan selvää, että valtio voi ja sen tulee puuttua asiaan heitteille jätetyn lapsen suojelemiseksi. On kuitenkin helppo nähdä, että tilanne on aivan toinen, kun lapsestaan välittävät vanhemmat pyytävät korkeatasoista veretöntä lääkärinhoitoa.

"Olen havainnut [Jehovan todistajien] perheiden olevan läheisiä ja rakastavia", kertoo tri Lawrence S. Frankel. "Lapset ovat sivistyneitä, huolehtivaisia ja kunnioittavia. - - Näyttää jopa ilmenevän tavallista suurempaa valmiutta mukautua lääkärin määräyksiin, mikä saattaa heijastaa halua ilmaista hyväksymys niille lääkärin toimille, jotka heidän vakaumuksensa sallii." - Lastenosasto, M. D. Anderson -sairaala ja -kasvainlaitos, Houston, USA, 1985.

Näissä oikeusjutuissa on yleensä kyse sairaalassa olevasta lapsesta. Miten lapsi joutui sinne ja miksi? Lähes aina huolestuneet vanhemmat toivat lapsen saamaan tasokasta hoitoa. Jeesus oli kiinnostunut lapsista, ja samalla tavoin kristityt vanhemmat välittävät lapsistaan. Raamatussa puhutaan "imettävästä äidistä, joka vaalii omia lapsiaan". Jehovan todistajilla on tällainen syvä rakkaus lapsiinsa. - 1. Tessalonikalaisille 2:7; Matteus 7:11; 19:13-15.

Kaikki vanhemmat tekevät luonnollisesti päätöksiä, jotka vaikuttavat heidän lastensa turvallisuuteen ja elämään: Käytetäänkö kodissa sähkö- vai öljylämmitystä? Otetaanko lapsi mukaan pitkälle ajomatkalle? Saako hän mennä uimaan? Näihin asioihin liittyy riskejä, jopa elämän- ja kuolemankysymyksiä. Mutta yhteiskunta tunnustaa vanhempien päätösvallan, joten vanhemmille myönnetään pääasiallinen sananvalta lähes kaikissa heidän lapsiaan koskevissa asioissa.

Yhdysvaltain korkein oikeus totesi selvästi vuonna 1979: "Lain käsitys perheestä nojautuu siihen olettamukseen, että vanhemmilla on se lapselta puuttuva kypsyys, kokemus ja arvostelukyky, jota tarvitaan elämän vaikeiden ratkaisujen tekemiseen. - - Pelkästään se, että jonkun vanhemman päätökseen [lääketieteellisessä asiassa] liittyy riskejä, ei automaattisesti siirrä valtaa tuon päätöksen tekemiseen vanhemmilta jollekin valtion elimelle tai virkamiehelle." - Parham vastaan J.R.

"Pelkäänpä, ettei ole epätavallista", toteaa tri James L. Fletcher jr, "että ammattiylpeys syrjäyttää lääkärin terveen arvostelukyvyn. Hoitomuodot, joita pidetään ’parhaina tänään’, muutetaan tai hylätään huomenna. Kumpi on vaarallisempi: ’uskovainen vanhempi’ vai ylimielinen lääkäri, joka on vakuuttunut siitä, että hänen hoitomuotonsa on ehdottomasti elintärkeä?" - Pediatrics, lokakuu 1988.

Samana vuonna New Yorkin muutoksenhakutuomioistuin päätti: "Tärkein peruste sen ratkaisemiseksi, onko lapselta evätty riittävä lääkärinhoito - - on se, ovatko vanhemmat turvanneet lapselleen kaikkien asiaan liittyvien olosuhteiden valossa hyväksyttävän lääketieteellisen hoidon. Tätä kysymystä ei voida asettaa siten, onko vanhempi tehnyt ’oikean’ vai ’väärän’ ratkaisun, sillä valtavasta edistymisestään huolimatta nykyinen lääketiede on käytännössä sillä tasolla, että vain harvoin voidaan tehdä niin ehdottomia päätelmiä. Oikeus ei myöskään voi omaksua korvikevanhemman asemaa." - Hofbauerin oikeusjuttu in re Hofbauer.

Palautahan mieleesi esimerkki, jossa vanhemmat valitsevat leikkauksen ja antibioottien välillä. Kumpaankin hoitomuotoon liittyy omat riskinsä. Rakastavien vanhempien vastuuna on punnita riskejä, hyötyä ja muita seikkoja ja tehdä sitten valintansa. Tri Jon Samuels (Anesthesiology News, lokakuu 1989) ehdotti tässä yhteydessä niiden ohjeiden kertaamista, joita on annettu yhdysvaltalaisille tuomareille lapsia koskevista lääketieteellisistä päätöksistä (Guides to the Judge in Medical Orders Affecting Children) ja joissa omaksuttiin seuraava kanta:

"Lääketiede ei ole edistynyt niin pitkälle, että lääkäri pystyisi ennustamaan kohtuullisen varmasti, että hänen potilaansa jää henkiin tai kuolee - -. Jos menettelytavoissa on valinnanvaraa - jos esimerkiksi lääkäri suosittelee menetelmää, jonka onnistumismahdollisuus on 80 prosenttia mutta jota vanhemmat eivät hyväksy, ja vanhemmilla ei ole mitään sellaista menetelmää vastaan, jonka onnistumismahdollisuus on vain 40 prosenttia - niin lääkärin täytyy valita lääketieteellisesti riskialttiimpi mutta vanhempien hyväksymä menetelmä."

Ottaen huomioon ne monet veren lääketieteelliseen käyttöön liittyvät kohtalokkaat vaarat, jotka ovat tämän jälkeen tulleet ilmi, ja sen, että on olemassa tehokkaita vaihtoehtoisia menetelmiä, niin eikö veren karttamiseen saattaisi liittyä jopa vähemmän riskejä?

Kristityt arvioivat luonnollisesti monia seikkoja, jos heidän lapsensa tarvitsee leikkausta. Jokaiseen leikkaukseen liittyy riskejä, käytettiinpä verta tai ei. Kuka kirurgi pystyy antamaan takuita? Kenties vanhemmat tietävät, että taitavat lääkärit ovat onnistuneet erinomaisesti todistajien lapsille tekemissään verettömissä leikkauksissa. Vaikka joku lääkäri tai sairaalaviranomainen siis pitäisikin jotain hoitomuotoa parempana, niin eikö olisi järkevää ja johdonmukaista olla yhteistyössä rakastavien vanhempien kanssa eikä aloittaa rasittavaa ja aikaavievää oikeustaistelua? Tai vanhemmat voivat siirtää lapsensa toiseen sairaalaan, jonka henkilökunnalla on kokemusta kyseisten tapausten käsittelyssä ja joka haluaa ottaa lapsen hoidettavakseen. Veretön menettelytapa on itse asiassa todennäköisemmin tasokasta hoitoa, sillä perhe voi sen ansiosta "saavuttaa hyväksyttyjä lääketieteellisiä ja ei-lääketieteellisiä päämääriä", kuten aiemmin totesimme.


* Ks. lääketieteellistä artikkelia "Veri: Kenen valinta ja kenen omatunto?", josta on otettu uusintapainos liitteessä.