Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

Miten veri voi pelastaa elämäsi?

Kuinka turvallisia verensiirrot ovat?

Kuinka turvallisia verensiirrot ovat?

Ennen kuin järkevä ihminen suostuu mihinkään merkittävään lääketieteelliseen toimenpiteeseen, hän haluaa saada selville sen mahdolliset hyödyt ja vaarat. Mitä on sanottava verensiirroista? Ne ovat nykyään yksi lääketieteen tärkeimmistä hoitokeinoista. Monet lääkärit, jotka ovat aidosti kiinnostuneita potilaistaan, eivät ehkä epäröi juuri lainkaan veren antamista. Sitä on sanottu elämän lahjaksi.

Miljoonat ihmiset ovat luovuttaneet verta tai ottaneet sitä. Suomessa on noin 180 000 verenluovuttajaa. Vuosina 1986 ja 1987 Kanadan 25 miljoonan asukkaan joukossa oli 1,3 miljoonaa verenluovuttajaa. "Viimeisenä vuonna, jolta on käytettävissä numerotietoja, käytettiin verensiirroissa pelkästään Yhdysvalloissa 12-14 miljoonaa yksikköä verta." (The New York Times, 18.2.1990). Suomessa siirrettiin vuonna 1989 293 000 yksikköä verta ja verisoluvalmisteita.

"Veressä on aina ollut jotain ’taianomaista’", huomauttaa tri Louise J. Keating. "Ensimmäisten 46 vuoden aikana sekä lääkärit että yleisö pitivät verivarastoja turvallisempina kuin ne oikeastaan olivatkaan." (Cleveland Clinic Journal of Medicine, toukokuu 1989) Mikä tilanne oli silloin ja mikä se on nyt?

Jo 30 vuotta sitten patologeja ja veripankkien henkilökuntaa neuvottiin: "Veri on dynamiittia! Se voi tehdä paljon hyvää tai paljon vahinkoa. Verensiirtoihin kuolleiden määrä on sama kuin eetterinukutukseen tai umpilisäkkeen poistoon kuolleiden lukumäärä. Jokaista 1 000-3 000:ta tai mahdollisesti 5 000:ta verensiirtoa kohti arvellaan sattuvan suunnilleen yksi kuolemantapaus. Lontoon alueella on raportoitu yksi kuolemantapaus jokaista 13 000:ta siirrettyä veripulloa kohti." - New York State Journal of Medicine, 15.1.1960.

Onko vaarat sen jälkeen poistettu, niin että verensiirrot ovat nyt turvallisia? Sadattuhannet ihmiset kärsivät vuosittain verensiirtojen aiheuttamista haitallisista reaktioista, ja monet kuolevat. Edellä mainittujen lausuntojen perusteella mieleesi saattavat ehkä tulla veren välityksellä tarttuvat taudit. Ennen tämän puolen tarkastelua voit kuitenkin pohtia joitakin vähemmän tunnettuja vaaroja.

VERI JA IMMUNITEETTISI

1900-luvun alkupuolella tiedemiehet lisäsivät veren suurenmoista monimutkaisuutta koskevaa tietämystä. He saivat selville, että on olemassa eri veriryhmiä. Verenluovuttajan ja potilaan veren yhteensopivuus on olennaista verensiirroissa. Jos joku, jonka veri on tyyppiä A, saa B-tyyppistä verta, hänessä voi syntyä voimakas hemolyyttinen (punasoluja hajottava) reaktio. Se voi tuhota monia hänen punasolujaan ja tappaa hänet nopeasti. Vaikka veriryhmän määrittäminen ja veren yhteensopivuuden testaaminen ovatkin nykyään rutiinitoimenpiteitä, erehdyksiä sattuu. Ihmisiä kuolee hemolyyttisiin reaktioihin joka vuosi.

Yhteensopimattomuudessa on kyse paljon muustakin kuin vain niistä suhteellisen harvoista veriryhmistä, joita sairaalat pyrkivät testaamaan. Kuinka niin? Tri Douglas H. Posey jr kirjoittaa verensiirtojen käyttöä, väärinkäyttöä ja vaaroja käsittelevässä artikkelissa ("Blood Transfusion: Uses, Abuses, and Hazards"): "Lähes 30 vuotta sitten Sampson kuvaili verensiirron suhteellisen vaaralliseksi toimenpiteeksi - -. [Sen jälkeen] on tunnistettu ja yksilöity ainakin 400 muuta punasolujen antigeenia [rakenneosaa, joka synnyttää vasta-aineita]. Epäilemättä tämä määrä kasvaa edelleen, koska punasolujen kalvo on erittäin monimutkainen." - Journal of the National Medical Association (Yhdysvaltain kansallisen lääkäriliiton lehti), heinäkuu 1989.

Tiedemiehet tutkivat nyt siirretyn veren vaikutusta elimistön puolustus- eli immuunijärjestelmään. Mikä merkitys sillä voisi olla sinulle tai leikkausta tarvitsevalle omaisellesi?

"Noin yhteen sadasta verensiirrosta liittyy kuumetta, vilunväristyksiä tai urtikariaa [nokkosihottumaa]. - - Noin yksi 6 000:sta punasolujen siirrosta aiheuttaa hemolyyttisen reaktion. Se on ankara immunologinen [vasta-aineiden aiheuttama] reaktio, joka voi esiintyä akuutisti [äkillisesti] tai viivästyneenä, joitakin päiviä verensiirron jälkeen; se voi aiheuttaa akuutin [munuaisten] vajaatoiminnan, šokin, suonensisäisen hyytymisen ja jopa kuoleman." - Yhdysvaltain kansallisen terveysviraston (NIH) konferenssi, 1988.

Kun lääkärit siirtävät sydämen, maksan tai jonkin muun elimen, sen vastaanottajan immuunijärjestelmä voi tunnistaa vieraan kudoksen ja hylkiä sitä. Mutta verensiirto on elävän kudoksen siirto. Sellainenkin veri, joka on käynyt läpi "kunnolla" tehdyt sopivuuskokeet, voi vaurioittaa immuunijärjestelmää. Eräässä patologien konferenssissa tuotiin julki, että sadat lääketieteelliset julkaisut "ovat yhdistäneet verensiirrot immunologisiin reaktioihin". - Verensiirtoja vastaan kertyviä todisteita käsitellyt artikkeli ("Case Builds Against Transfusions") lehdessä Medical World News, 11.12.1989.

Yksi immuunijärjestelmäsi päätehtävistä on havaita ja tuhota pahanlaatuiset solut (syöpäsolut). Voisiko heikentynyt vastustuskyky aiheuttaa syövän tai kuoleman? Pane merkille kaksi raporttia:

Cancer-lehdessä (15.2.1987) julkaistiin erään Alankomaissa tehdyn tutkimuksen tulokset: "Paksusuolen syöpää sairastavissa potilaissa havaittiin pitkäaikaisseurannassa merkittävä verensiirron epäedullinen vaikutus eliniän pituuteen. Tästä ryhmästä todettiin 5 vuoden kuluttua olevan elossa 48 % niistä potilaista, joille oli tehty verensiirto ja 74 % niistä, joille ei ollut tehty verensiirtoa." Etelä-Kalifornian yliopiston lääkärit seurasivat sadan syöpäleikkauspotilaan toipumista. "Kaikkien kurkunpääsyöpälajien uusimistiheys oli 14 % niillä, jotka eivät saaneet verta, ja 65 % niillä, jotka saivat sitä. Suuontelon, nielun ja nenän tai sen sivuontelon syövän uusimistiheys oli 31 % niillä, joille ei tehty verensiirtoa, ja 71 % niillä, joille annettiin verta." - Annals of Otology, Rhinology & Laryngology, maaliskuu 1989.

Tanskalainen tiedemies Niels Jerne sai jaetun lääketieteen Nobelin palkinnon vuonna 1984. Kun häneltä kysyttiin, miksi hän kieltäytyi verensiirrosta, hän sanoi: "Ihmisen veri on kuin hänen sormenjälkensä - ei ole olemassa kahta täysin samanlaista verityyppiä."

Mitä tällaiset tutkimukset osoittavat verensiirroista? Tri John S. Spratt päätteli verensiirtoja ja syöpäleikkauksia käsittelevässä artikkelissaan ("Blood Transfusions and Surgery for Cancer"): "Syöpäkirurgin täytyy ehkä ryhtyä verettömiä leikkauksia tekeväksi kirurgiksi." - The American Journal of Surgery, syyskuu 1986.

Immuunijärjestelmäsi perustehtäviin kuuluu myös elimistösi puolustaminen infektioita eli tartuntoja vastaan. On siksi ymmärrettävää, että joidenkin tutkimusten mukaan verta saaneet potilaat ovat alttiimpia infektioille. Tri P. I. Tartter teki tutkimuksen paksusuoli-peräsuolialueen leikkauksista. Niistä potilaista, joille tehtiin verensiirtoja, noin 25 prosenttia sai infektioita, mutta vain 4 prosenttia niistä, jotka eivät saaneet verta. Hän kertoo: "Verensiirrot liittyivät infektiokomplikaatioihin, kun niitä annettiin ennen leikkausta, sen aikana tai sen jälkeen - -. Leikkauksen jälkeinen infektiovaara kasvoi suhteessa annettujen veriyksikköjen määrään." (The British Journal of Surgery, elokuu 1988) Erääseen Amerikan veripankkien yhdistyksen vuoden 1989 kokoukseen osallistuneet saivat kuulla seuraavia tietoja: 23 prosenttia niistä, jotka saivat luovutettua verta lonkkaproteesileikkausten aikana, saivat infektioita, mutta niillä, joille ei annettu verta, ei esiintynyt lainkaan infektioita.

Tri John A. Collins kirjoitti näistä verensiirtojen vaikutuksista: "Olisi todella ironista, jos ’hoidon’, jolla ei ole todistettu olevan juuri mitään arvokkaita vaikutuksia, havaittaisiinkin jälkeenpäin pahentavan yhtä tällaisten potilaiden pääongelmaa." - World Journal of Surgery, helmikuu 1987.

VAILLA SAIRAUKSIA VAI TÄYNNÄ VAAROJA?

Jonkin veren välityksellä tarttuvan sairauden mahdollisuus huolestuttaa tunnollisia lääkäreitä ja monia potilaita. Minkä sairauden? Kyseessä ei ole vain yksi sairaus; niitä on todella monta.

Verensiirtojen tekniikkaa selvittävässä julkaisussa Techniques of Blood Transfusion (1982) käsitellään ensin joitakin tutumpia sairauksia ja mainitaan sitten "muita verensiirtoihin liittyviä tartuntatauteja", esimerkiksi kuppa, sytomegalovirusinfektio ja malaria. Sitten siinä jatketaan: "Useiden muidenkin sairauksien on kerrottu tarttuvan verensiirron välityksellä, esimerkiksi herpesvirusinfektioiden, mononukleoosin (Epstein-Barr-virus), toksoplasmoosin, trypanosomiaasien [afrikkalainen unitauti ja Chagasin tauti], leishmaniaasin, bruselloosin eli maltankuumeen, pilkkukuumeen, filariaasi-rihmamatotaudin, tuhkarokon, salmonellan ja koloradonpilkkukuumeen."

VERI, MAKSAVAURIOT JA…

"On ironista, että veren välityksellä tarttuva aids - - ei ole koskaan ollut niin suuri uhka kuin muut sairaudet - esimerkiksi hepatiitti [maksatulehdus]", selitettiin Washington Post -sanomalehdessä.

Lukuisat ihmiset ovat todella tulleet hyvin sairaiksi ja kuolleet tuon hepatiitin vuoksi, johon ei ole mitään spesifistä hoitoa. U.S.News & World Report -lehden (1.5.1989) mukaan noin 5 prosenttia niistä, joille annetaan verta Yhdysvalloissa, saa hepatiitin - 175 000 ihmistä vuodessa. Noin puolesta tulee kroonisia taudin kantajia, ja ainakin yhdelle viidestä kehittyy maksakirroosi tai maksasyöpä. Arviolta 4 000 kuolee. Ajattelehan, millaisia otsikoita saisit lukea, jos suuri matkustajalentokone syöksyisi maahan ja kaikki siinä olevat saisivat surmansa. Mutta nuo 4 000 kuolemantapausta vastaavat ihmismäärää, joka kuolisi, jos täysi matkustajalentokone syöksyisi maahan joka kuukausi!

Lääkärit olivat jo kauan tienneet, että lievempi hepatiitti (tyyppi A) levisi epäpuhtaan ruoan tai veden välityksellä. Sitten he huomasivat, että vakavampi muoto levisi veren välityksellä, eikä heillä ollut mitään keinoa seuloa verta sen varalta. Lopulta älykkäät tiedemiehet keksivät, miten tämän viruksen (tyyppi B) ’jalanjäljet’ saataisiin selville. 1970-luvun alussa veri seulottiin joissakin maissa. Verivarastot vaikuttivat turvallisilta ja veren tulevaisuus valoisalta! Vai miten asia oli todellisuudessa?

Ennen pitkää kävi ilmi, että tuhannet ihmiset, joille annettiin seulottua verta, saivat silti hepatiitin. Monet saivat uuvuttavan sairauden jälkeen tietää, että heidän maksansa oli vaurioitunut. Mutta miksi näin kävi, jos veri oli kerran testattu? Veressä oli jälleen erilainen, non-A, non-B -tyyppinen hepatiitti (NANB). Vuosikymmenen ajan se oli verensiirtojen vitsauksena - 8-17 prosenttia ihmisistä, joille tehtiin verensiirtoja Espanjassa, Israelissa, Italiassa, Japanissa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa, sai sen.

Sitten ilmaantuivat seuraavanlaiset otsikot: "Salaperäinen non-A, non-B -virus eristetty viimeinkin"; "Veren sisältämä kuume nitistetty". Taas kuulutettiin: ’Vaikeasti tavoitettava tekijä on löydetty!’ Vuoden 1989 huhtikuussa ihmisille kerrottiin, että käytettävissä oli testi NANB:tä varten, jota nyt sanottiin C-hepatiitiksi.

Saatat miettiä, onko tämä helpotuksen tunne ennenaikainen. Italialaiset tutkijat ovatkin jo kertoneet jälleen uudesta hepatiittiviruksesta, mutantista, joka saattaisi olla aiheuttajana kolmanneksessa tapauksista. Harvardin lääketieteen laitoksen terveystiedotteessa (Harvard Medical School Health Letter, marraskuu 1989) huomautettiin: "Jotkut viranomaiset ovat huolissaan siitä, että kirjaimet A, B, C ja D eivät kata kaikkia hepatiittiviruksia; vieläkin saattaa löytyä uusia." New York Times -sanomalehdessä (13.2.1990) todettiin: "Asiantuntijat epäilevät vahvasti, että muutkin virukset voivat aiheuttaa hepatiitin; jos ne löydetään, niille annetaan nimet hepatiitti E ja niin edelleen."

Onko veripankkien edessä uusia pitkiä etsintöjä sellaisten testien keksimiseksi, jotka tekisivät veren turvalliseksi? Viitaten kustannusongelmiin Amerikan Punaisen Ristin johtaja esitti seuraavan levottomuutta herättävän ajatuksen: "Emme yksinkertaisesti voi lisätä testiä testin perään jokaisen mahdollisesti leviävän infektion varalta." - Medical World News, 8.5.1989.

B-hepatiitinkin testit voivat pettää; monet saavat sen edelleen verestä. Entä ovatko ihmiset sitten tyytyväisiä C-hepatiitin julkistettuun testiin? The Journal of the American Medical Association -lehdessä (5.1.1990) osoitetaan, että voi kulua vuosikin, ennen kuin sairauden vasta-aineet näkyvät testissä. Sillä välin verensiirtoja saaneita ihmisiä odottavat ehkä maksavauriot - ja kuolema.

Itse asiassa näiden sairauksien luettelo kasvaa. Olet ehkä lukenut seuraavanlaisia otsikoita: "Lymen borrelioosi verensiirrosta? Epätodennäköistä, mutta asiantuntijat ovat varuillaan." Kuinka turvallista on veri, joka kokeissa osoittautuu positiiviseksi Lymen borrelioosin suhteen? Erään terveysviranomaisten keskusteluryhmän jäseniltä kysyttiin, ottaisivatko he sellaista verta. "He kaikki vastasivat kieltävästi, vaikka kukaan ei suositellut sellaisilta luovuttajilta saadun veren hylkäämistä." Mitä ihmisten tulisi ajatella sellaisesta veripankkien verestä, jota asiantuntijatkaan eivät ottaisi? - The New York Times, 18.7.1989.

Toinen syy huoleen on se, että jonkin sairauden vitsaamassa maassa kerätään verta, joka voidaan sitten käyttää jossain kaukana, missä kansa sen enempää kuin lääkäritkään eivät ole varuillaan kyseisen vaaran suhteen. Koska matkustaminen - pakolaisuus ja siirtolaisuus mukaan luettuna - on nykyään lisääntynyt, kasvaa myös vaara, että jossain verituotteessa on jokin outo tauti.

Lisäksi muuan infektiotautien asiantuntija varoitti: "Verivarastoja täytyy ehkä seuloa monien sellaisten sairauksien tarttumisen estämiseksi, joita ei aiemmin pidetty tarttuvina, kuten leukemia, lymfooma ja dementia [esimerkiksi Alzheimerin tauti]." - Verensiirtoja käsittelevä lääketieteellinen julkaisu Transfusion Medicine Reviews, tammikuu 1989.

Vaikka jo nämäkin vaarat panevat kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä, toiset vaarat ovat herättäneet vielä paljon suurempaa pelkoa.

AIDS-PANDEMIA

"Aids on muuttanut ikuisiksi ajoiksi lääkäreiden ja potilaiden suhtautumisen vereen. Eikä se ole niinkään huono ajatus, sanoivat lääkärit, jotka olivat kokoontuneet verensiirtoa käsittelevään konferenssiin Yhdysvaltain kansalliseen terveysvirastoon." - Washington Post, 5.7.1988.

Aids (immuunikato) -pandemia on rajusti herättänyt ihmiset huomaamaan veren välityksellä tarttuvien tautien vaaran. Miljoonat ihmiset ovat jo saaneet tartunnan. Se leviää niin, että tilanne luisuu pois käsistä. Ja käytännöllisesti katsoen 100 prosenttia sen saaneista kuolee.

Aidsin aiheuttaja on ihmisen immuunikatovirus (HIV), joka voi levitä veren välityksellä. Nykyinen aids-vitsaus alkoi vuonna 1981. Heti seuraavana vuonna terveysasiantuntijat havaitsivat, että virus saattoi todennäköisesti siirtyä eteenpäin verituotteissa. Nyt myönnetään, että veriteollisuus reagoi tilanteeseen hitaasti vielä senkin jälkeen, kun käytettävissä oli testejä, joilla HIV-vasta-aineita sisältävä veri voitiin tunnistaa. Luovutusveren testaaminen alkoi lopulta vuonna 1985*, mutta silloinkaan ei testattu jo varastoituja verituotteita.

Chagasin tauti on esimerkki siitä, miten veri kuljettaa sairauden kaukana eläviin ihmisiin. The Medical Post -lehdessä (16.1.1990) kerrotaan, että ’10-12 miljoonalla ihmisellä Latinalaisessa Amerikassa on tämä infektio kroonisena’. Sen sanotaan olevan "yksi merkittävimmistä verensiirtojen vaaroista Etelä-Amerikassa". "Tappajahyönteinen" puree nukkuvaa uhria kasvoihin, imee verta ja ulostaa haavaan. Uhri saattaa kantaa Chagasin tautia vuosikausia (ja mahdollisesti luovuttaa verta sinä aikana), ennen kuin hänellä todetaan kohtalokkaita sydänkomplikaatioita.

Mitä merkitystä tällä on kaukana muilla mantereilla asuville ihmisille? Tri L. K. Altman kertoi New York Times -lehdessä (23.5.1989) potilaista, joilla ilmeni Chagasin tauti verensiirron jälkeen ja joista yksi kuoli. Altman kirjoitti: "Muita tapauksia on voinut jäädä huomaamatta, koska [täkäläiset lääkärit] eivät tunne Chagasin tautia, eivätkä he tajua, että se voi levitä verensiirtojen välityksellä." Veri voi tosiaan kuljettaa sairauksia pitkiä matkoja.

Sen jälkeen ihmisille vakuutettiin: ’Verivarastot ovat nyt turvallisia.’ Myöhemmin saatiin kuitenkin selville eräs aidsin vaarallinen vaihe. Sen jälkeen, kun ihminen on saanut tartunnan, voi kestää kuukausia, ennen kuin hänessä kehittyy havaittavia vasta-aineita. Tietämättä kantavansa virusta hän saattaisi luovuttaa verta, joka testeissä todettaisiin negatiiviseksi. Näin on käynyt. Ihmiset ovat saaneet aidsin saatuaan verensiirrossa sellaista verta!

Aids-virus

Kuva synkkeni entisestään. The New England Journal of Medicine (1.6.1989) kertoi "Hiljaisista HIV-infektioista". Siinä osoitettiin, että ihmiset voivat kantaa aids-virusta vuosikausia, ilman että sitä havaitaan nykyisissä epäsuorissa testeissä. Jotkut sanovat mielellään vähättelevästi näiden tapausten olevan harvinaisia, mutta ne todistavat, "että vaaraa aidsin siirtymisestä veren ja sen aineosien välityksellä ei voida täysin eliminoida". (Patient Care, 30.11.1989) Tästä voidaan tehdä se levottomuutta herättävä päätelmä, ettei negatiivista testitulosta voi tulkita todistukseksi terveydestä. Kuinka monet saavat vielä aidsin verestä?

MONTAKO VIELÄ?

Monet kerrostaloissa asuvat ovat kuulleet kengän kolahtavan lattiaan yläpuolellaan, ja he voivat odottaa toisenkin kengän kolahdusta. Tässä verikysymyksessä ei kukaan tiedä, kuinka monta tappavaa kolahdusta vielä kuuluu.

Aids-virukselle annettiin lyhenne HIV, mutta jotkut asiantuntijat käyttävät siitä nykyisin lyhennettä HIV-1. Miksi? Koska on löydetty toinen aids-tyyppinen virus (HIV-2). Se voi aiheuttaa aidsin oireita, ja se on laajalle levinnyt joillakin alueilla. Lisäksi se "ei aina näy käytössä olevissa aids-testeissä", kerrotaan New York Times -sanomalehdessä. (27.6.1989) "Uusien löytöjen - - vuoksi veripankkien on vaikeampi olla varmoja siitä, että luovutusveri on turvallista."

Entä sitten aids-viruksen kaukaiset sukulaiset? Muuan Yhdysvaltain presidentin asettama toimikunta sanoi, että yhden sellaisen viruksen "uskotaan olevan aikuisten T-soluleukemian/lymfooman ja erään vaikean neurologisen sairauden aiheuttaja". Tämä virus on jo verenluovuttajissa, ja se voi tarttua verestä. Ihmisillä on oikeus kysyä: ’Miten tehokkaasti veripankit seulovat nuo muut virukset?’

Tri Knud Lund-Olesen kirjoitti: "Koska - - jotkut riskiryhmiin kuuluvat ihmiset luovuttavat vapaaehtoisesti verta sen vuoksi, että heille tehdään silloin automaattisesti aids-testi, mielestäni on perusteltua suhtautua vastahakoisesti verensiirtojen ottamiseen. Jehovan todistajat ovat kieltäytyneet niistä monia vuosia. Näkivätkö he tulevaisuuteen?" - Ugeskrift for Læger (lääkäreiden viikkolehti), 26.9.1988.

Vain aika näyttää, kuinka monia veren välityksellä tarttuvia viruksia vielä väijyy verivarastoissa. "Tuntemattomat saattavat olla suurempi huolenaihe kuin tunnetut", kirjoittaa tri Harold T. Meryman. "Tarttuvia viruksia, joiden itämisaika mitataan monissa vuosissa, on vaikea yhdistää verensiirtoihin ja vielä vaikeampi jäljittää. HTLV-ryhmä on varmasti niistä vain ensimmäinen pinnalle noussut." (Transfusion Medicine Reviews, heinäkuu 1989) "Ikään kuin aids-epidemiassa ei olisi tarpeeksi kurjuutta, - - useat äskettäin löydetyt tai määritellyt verensiirtojen vaarat ovat kiinnittäneet huomiota 1980-luvulla. Ei tarvita paljonkaan mielikuvitusta sen ennustamiseen, että on olemassa muitakin vakavia virussairauksia, jotka tarttuvat toisesta ihmisestä peräisin olevan veren siirroissa." - Limiting Homologous Exposure: Alternative Strategies, 1989; julkaisussa käsitellään ihmisestä toiseen siirrettävän veren käytön rajoittamista ja vaihtoehtoisia toimintatapoja.

Nyt on jo kolahtanut niin monta "kenkää", että Yhdysvaltain sairauksien valvontakeskus suosittelee "yleismaailmallisia varotoimia". Toisin sanoen ’terveydenhoitoalan työntekijöiden pitäisi olettaa, että kaikki potilaat voivat tartuttaa HI-viruksen ja muita veren välityksellä tarttuvia taudinaiheuttajia’. Täysin aiheellisesti terveydenhoitoalan työntekijät ja tavalliset ihmiset arvioivat uudelleen käsitystään verestä.


* Emme voi otaksua että kaikkea verta testataan vieläkään. Raporttien mukaan esimerkiksi noin 80 prosenttia Brasilian veripankeista ei vuoden 1989 alussa ollut valtion valvonnassa, eivätkä ne tehneet vasta-ainetestejä aidsin varalta.


Kuvalähteet: AIDS virus: CDC, Atlanta, Ga.