Siirry sisältöön

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Jehovan todistajat

suomi

Kirjani Raamatun kertomuksista

 75. KERTOMUS

Neljä poikaa Babylonissa

Neljä poikaa Babylonissa

KUNINGAS Nebukadnessar vie kaikki parhaiten koulutetut israelilaiset Babyloniin. Myöhemmin kuningas valitsee heistä komeimmat ja viisaimmat nuoret miehet. Kuvassa näet heistä neljä. Yksi on Daniel, ja kolmea muuta babylonialaiset kutsuvat nimillä Sadrak, Mesak ja Abednego.

Nebukadnessar aikoo kouluttaa valitsemansa nuoret palvelemaan palatsissaan. Kolmen vuoden valmennuksen jälkeen hän aikoo valita vain viisaimmat heistä auttamaan häntä ongelmien ratkaisemisessa. Kuningas haluaa, että pojat ovat voimakkaita ja terveitä ollessaan valmennettavina. Siksi hän määrää palvelijansa antamaan heille samaa ravitsevaa ruokaa ja viiniä, mitä hän ja hänen perheensä saavat.

Katso nuorta Danielia. Tiedätkö, mitä hän sanoo Nebukadnessarin pääpalvelijalle Aspenasille? Daniel sanoo hänelle, ettei hän halua syödä kuninkaan pöydän herkkuja. Mutta Aspenas on huolissaan. ’Kuningas on määrännyt, mitä teidän pitää syödä ja juoda’, hän sanoo. ’Jos te ette ole yhtä terveennäköisiä kuin muut nuorukaiset, hän voi tappaa minut.’

Silloin Daniel menee sen vartijan luo, jonka Aspenas on pannut vastuuseen hänestä ja hänen kolmesta ystävästään. ’Panisitko meidät kokeeseen kymmeneksi päiväksi’, hän sanoo. ’Anna meille vihanneksia syötäväksi ja vettä juotavaksi. Vertaa meitä sitten muihin nuoriin miehiin, jotka syövät kuninkaan ruokia, ja katso, kummat ovat paremman näköisiä.’

Vartija suostuu tähän. Kun nuo kymmenen päivää ovat kuluneet, Daniel ja hänen kolme ystäväänsä näyttävät terveemmiltä kuin kaikki muut nuorukaiset. Siksi vartija antaa heidän syödä edelleenkin vihanneksia kuninkaan herkkujen asemesta.

Kolmen vuoden kuluttua kaikki nuorukaiset viedään Nebukadnessarin eteen. Keskusteltuaan heidän kanssaan kuningas havaitsee, että Daniel ja hänen kolme ystäväänsä ovat viisaimmat. Siksi hän pitää heidät auttajinaan palatsissa. Aina kun kuningas kysyy Danielilta, Sadrakilta, Mesakilta ja Abednegolta jotakin, he tietävät kymmenen kertaa enemmän kuin kukaan hänen papeistaan tai viisaista miehistään.

Aiheesta lisää

KIRJANI RAAMATUN KERTOMUKSISTA

Daniel leijonakuopassa

Olisiko Daniel voinut välttää saamansa kuolemantuomion?

KIRJANI RAAMATUN KERTOMUKSISTA

He eivät kumartaneet

Pelastaisiko Jumala kolme tottelevaista nuorta miestä tulisesta pätsistä?