Mistä taivas ja maa ovat tulleet? Miten syntyivät aurinko, kuu ja tähdet ja kaikki, mitä on maan päällä? Raamattu antaa oikean vastauksen sanoessaan, että Jumala loi ne. Siksi kirjamme alkaa luomista käsittelevillä Raamatun kertomuksilla.

Saamme tietää, että Jumalan ensimmäiset luomukset olivat jossain määrin hänen kaltaisiaan henkipersoonia. He olivat enkeleitä. Mutta maa luotiin meitä ihmisiä varten. Niinpä Jumala teki miehen ja naisen, Aadamin ja Eevan, ja pani heidät kauniiseen puutarhaan. Mutta he olivat tottelemattomia Jumalalle ja menettivät elämän oikeuden.

Aadamin luomisesta vedenpaisumukseen kului kaikkiaan 1656 vuotta. Tuona aikana eli paljon pahoja persoonia. Taivaassa olivat näkymättömät henkipersoonat, Saatana ja hänen pahat enkelinsä. Maan päällä oli Kain ja monia muita pahoja ihmisiä, kuten eräitä epätavallisen voimakkaita miehiä. Mutta maan päällä oli myös hyviä ihmisiä – Abel, Hanok ja Nooa. ENSIMMÄISESSÄ osassa kerrotaan kaikista näistä ihmisistä ja tapahtumista.