Siirry sisältöön

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Jehovan todistajat

suomi

Raamattu – mikä on sen sanoma?

 15. JAKSO

Pakkosiirtolaisena oleva profeetta näkee välähdyksiä tulevaisuudesta

Pakkosiirtolaisena oleva profeetta näkee välähdyksiä tulevaisuudesta

Daniel esittää profetioita Jumalan valtakunnasta ja Messiaan tulosta. Babylon kukistuu.

ENNEN Jerusalemin tuhoa Babylonin pakkosiirtolaisuuteen joutui myös Daniel, joka oli huomattavan nuhteeton nuorukainen. Vangitsijat soivat hänelle ja joillekin muille kukistetusta Juudan valtakunnasta tuoduille juutalaisille jossain määrin vapautta. Daniel eli Babylonissa pitkän elämän, jonka aikana Jehova siunasi häntä suuresti. Hän jopa pelastui leijonakuopasta ja sai näkyjä, jotka ulottuivat kauas tulevaisuuteen. Hänen tärkeimmät ennustuksensa keskittyivät Messiaaseen ja tämän hallintoon.

Daniel saa tietää Messiaan saapumisajankohdan. Danielille kerrottiin, että kun käskystä rakentaa uudelleen Jerusalemin muurit olisi kulunut 69 vuosiviikkoa, Jumalan kansa voisi odottaa ”Messiaan, Johtajan”, saapuvan. Viikossa on seitsemän päivää; vuosiviikko puolestaan tarkoittaa seitsemää vuotta. Rakentamiskäsky annettiin vuonna 455 eaa. kauan Danielin ajan jälkeen. Silloin alkaneet 69 ”viikkoa” kestivät 483 vuotta eli vuoteen 29 jaa. Tuon vuoden tapahtumia tarkastellaan tämän julkaisun seuraavassa jaksossa. Lisäksi Daniel näki ennalta, että Messias ”raivataan pois” eli surmataan ihmisten syntien sovittamiseksi. (Daniel 9:24–26.)

Messiaasta tulee Kuningas taivaassa. Daniel sai harvinaislaatuisen näyn taivaasta. Hän näki ”jonkun ihmisen pojan kaltaisen”, Messiaan, lähestyvän itse Jehovan valtaistuinta. Jehova antoi hänelle ”hallitusvallan ja kunnian ja valtakunnan”, ja tuo Valtakunta pysyisi ikuisesti. Daniel sai tietää messiaanisesta Valtakunnasta myös sen kiinnostavan piirteen, että Kuninkaalla olisi joukko hallitsijatovereita, joita sanotaan ”Ylimmän pyhien kansaksi”. (Daniel 7:13, 14, 27.)

Valtakunta tuhoaa tämän maailman hallitukset. Jumala antoi Danielille kyvyn selittää uni, joka hämmensi Babylonin kuningasta Nebukadnessaria. Tämä oli nähnyt suunnattoman kuvapatsaan, jonka pää oli kultaa, rinta ja käsivarret hopeaa, vatsa ja reidet kuparia, sääret rautaa ja jalkaterät raudan ja saven seosta. Vuoresta lohjennut kivi iski hauraisiin jalkateriin ja murskasi kuvapatsaan tomuksi. Daniel selitti, että kuvapatsaan osat edustivat perättäisiä maailmanvaltoja, joista ensimmäinen, kultainen pää, oli Babylonia. Hän kertoi myös, että Jumalan valtakunta ryhtyisi toimeen tämän jumalattoman maailman viimeisen hallitsevassa asemassa olevan vallan aikana. Valtakunta murskaisi kaikki ihmishallitukset ja ottaisi hallinnon pysyvästi itselleen. (Daniel, luku 2.)

Kun Daniel oli jo hyvin vanha, Babylon kukistui. Kuningas Kyyros hävitti kaupungin täsmälleen siten kuin profeetat olivat kertoneet. Pian tämän jälkeen juutalaiset vapautuivat pakkosiirtolaisuudesta – juuri silloin kun heidän kotimaansa ennustettu 70-vuotinen autioitus päättyi. Uskollisten käskynhaltijoiden, pappien ja profeettojen johtamina juutalaiset rakensivat uudelleen Jerusalemin sekä Jehovan temppelin. Mutta mitä tapahtuisi, kun ennustetut 483 vuotta olisivat kuluneet umpeen?

Daniel.