Siirry sisältöön

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Jehovan todistajat

suomi

Raamattu – mikä on sen sanoma?

 17. JAKSO

Jeesuksen opetuksia Jumalan valtakunnasta

Jeesuksen opetuksia Jumalan valtakunnasta

Jeesus opettaa opetuslapsilleen monia asioita, mutta hänen pääteemanaan on Jumalan valtakunta.

JEESUS itse kertoi, mikä hänen tehtävänsä maan päällä oli: ”Minun täytyy julistaa – – Jumalan valtakunnan hyvää uutista, sillä sitä varten minut on lähetetty.” (Luukas 4:43.) Hänen saarnaamisensa keskittyi siis Valtakuntaan, ja tarkastelemme nyt neljää sitä koskevaa opetusta.

1. Jeesus oli tuleva Kuningas. Jeesus sanoi suoraan olevansa ennustettu Messias (Johannes 4:25, 26). Lisäksi hän osoitti olevansa Kuningas, jonka profeetta Daniel oli nähnyt näyssä. Hän sanoi apostoleilleen, että jonain päivänä hän istuisi ”loistoisalle valtaistuimelle” ja että myös he tulisivat istumaan valtaistuimilla (Matteus 19:28). Hän puhui tästä hallitsijoiden ryhmästä ”pienenä laumana” ja sanoi, että hänellä oli myös siihen kuulumattomia ”muita lampaita” (Luukas 12:32; Johannes 10:16).

2. Jumalan valtakunta saattaisi voimaan tosi oikeuden. Jeesus osoitti, että Valtakunta pyyhkisi pois kaikkein suurimman vääryyden pyhittämällä Jehova Jumalan nimen ja puhdistamalla sen kaikesta siitä häväistyksestä, jota Saatana on aiheuttanut sille Eedenin kapinasta lähtien (Matteus 6:9, 10). Jeesus itse ilmaisi puolueettomuutta päivittäin opettamalla erotuksetta miehiä ja naisia, rikkaita ja köyhiä. Hänen tehtävänään oli opettaa etupäässä israelilaisia, mutta hän auttoi myös samarialaisia ja pakanoita eli ei-juutalaisia. Tuon ajan uskonnollisista johtajista poiketen hän ei ollut vähääkään ennakkoluuloinen tai puolueellinen.

3. Jumalan valtakunta ei olisi osa tästä maailmasta. Jeesus eli poliittisesti hyvin levottomana aikana, ja hänen kotimaansa oli vieraan vallan alaisuudessa. Mutta kun ihmiset yrittivät saada häntä osallistumaan politiikkaan, hän poistui paikalta (Johannes 6:14, 15). Hän sanoi eräälle poliitikolle: ”Minun valtakuntani ei ole osa tästä maailmasta.” (Johannes 18:36.) Seuraajilleen hän sanoi: ”[Te] ette ole osa maailmasta.” (Johannes 15:19.) Hän ei sallinut heidän tarttua aseisiin, ei edes puolustaakseen häntä (Matteus 26:51, 52).

”Hän [kulki] – – kylästä kylään saarnaten ja julistaen Jumalan valtakunnan hyvää uutista.” (Luukas 8:1.)

4. Kristuksen hallinto perustuisi rakkauteen. Jeesus lupasi virvoittaa ihmisiä ja keventää heidän taakkojaan (Matteus 11:28–30). Hän myös toimi sanojensa mukaan ja antoi rakkaudellisesti käytännön neuvoja siitä, miten selviytyä elämän huolista, parantaa ihmissuhteita, taistella materialismia vastaan ja löytää onnellisuus (Matteus, luvut 5–7). Koska hän osoitti rakkautta, kaikenlaisten ihmisten oli helppo lähestyä häntä. Jopa kaikkein sorretuimmat kerääntyivät hänen luokseen luottaen siihen, että hän kohtelisi heitä huomaavaisesti ja arvokkaasti. Millainen Hallitsija Jeesus tuleekaan olemaan!

Jeesus opetti vaikuttavalla tavalla Jumalan valtakuntaa koskevia totuuksia myös monien ihmeiden välityksellä.

Matteus; Markus; Luukas; Johannes.

Aiheesta lisää

VARTIOTORNI

Jumalan valtakunta – mitä se merkitsee Jeesukselle?

Ei ollut sattumaa, että Jeesus puhui Jumalan valtakunnasta enemmän kuin mistään muusta aiheesta.

VARTIOTORNI

Jumalan valtakunta – mitä se tulee merkitsemään sinulle?

Vastaus riippuu pitkälti sinusta itsestäsi.

Mitä Raamattu todella opettaa?

Mikä on Jumalan valtakunta?

Monet tuntevat Isä meidän -rukouksen. Mitä tarkoittaa: ”Tulkoon sinun valtakuntasi”?