Siirry sisältöön

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Jehovan todistajat

suomi

Raamattu – mikä on sen sanoma?

 8. JAKSO

Israelin kansa saapuu Kanaaniin

Israelin kansa saapuu Kanaaniin

Joosua johtaa israelilaisten Kanaanin valloitusta. Jehova antaa tuomareille voimaa vapauttaa hänen kansansa sorrosta.

SATOJA vuosia ennen kuin Israel meni Kanaaniin, Jehova oli luvannut tuon maan Abrahamin jälkeläisille. Nyt Israelin kansa oli Joosuan johdolla ottamassa Luvatun maan haltuunsa.

Jumala oli tuominnut kanaanilaiset tuhottaviksi. Maa oli sukupuolisesti äärimmäisen turmeltunut ja mielivaltaisen verenvuodatuksen kyllästämä, minkä vuoksi israelilaisten valloittamat kanaanilaiskaupungit oli tuhottava perusteellisesti.

Ennen kuin kansa kuitenkaan meni Luvattuun maahan, Joosua lähetti sinne kaksi vakoojaa, jotka majoittuivat Jerikon kaupunkiin Rahabin taloon. Tämä nainen otti vakoojat kotiinsa ja suojeli heitä, vaikka tiesi heidän olevan israelilaisia. Rahab uskoi israelilaisten Jumalaan, sillä hän oli kuullut tämän pelastusteoista kansansa puolesta. Hän vannotti vakoojia, että hänet ja hänen huonekuntansa säästettäisiin.

Kun israelilaiset sitten tulivat Kanaaniin ja hyökkäsivät Jerikoa vastaan, Jehova pani ihmeen avulla kaupungin muurit sortumaan. Joosuan johtamat joukot ryntäsivät kaupunkiin ja tuhosivat sen, mutta säästivät Rahabin ja hänen perheensä. Seuraavien kuuden vuoden aikana Joosua valloitti nopeasti suuria alueita Luvatusta maasta. Myöhemmin maa jaettiin Israelin heimojen kesken.

Pitkän palveluksensa lähetessä loppuaan Joosua kutsui kansan koolle. Hän puhui siitä, millä tavoin Jehova oli ollut kanssakäymisissä heidän esi-isiensä kanssa, ja kehotti israelilaisia palvelemaan Häntä. Joosuan ja hänen läheisten työtovereidensa kuoltua kansa kuitenkin jätti Jehovan ja alkoi palvella epäjumalia. Seuraavien kolmensadan vuoden aikana se ei totellut uskollisesti Jehovan lakeja, minkä vuoksi hän salli filistealaisten ja muiden vihollisten sortaa sitä. Kun sitten israelilaiset huusivat Jehovaa avukseen, hän nimitti ajan mittaan kaikkiaan 12 tuomaria pelastamaan heidät.

Tuomarien aika, josta kerrotaan heidän mukaansa nimetyssä kirjassa, alkoi Otnielista ja päättyi Simsoniin, joka oli fyysisesti vahvin koskaan elänyt ihminen. Tässä jännittävässä Raamatun kertomuksessa tulee toistuvasti esiin yksi perustotuus: Jehovan totteleminen tuo siunauksia, kun taas tottelemattomuus johtaa onnettomuuteen.

Joosua; Tuomarit; 3. Mooseksen kirja 18:24, 25.