Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisällysluetteloon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

Lähesty Jehovaa

 9. LUKU

”Kristus, Jumalan voima”

”Kristus, Jumalan voima”

1–3. a) Mitä kauhistuttavaa opetuslapset kokivat Galileanmerellä, ja mitä Jeesus teki? b) Miksi Jeesusta sanotaan hyvin perustein ”Kristukseksi, Jumalan voimaksi”?

OPETUSLAPSET olivat kauhuissaan. He olivat ylittämässä Galileanmerta, ja myrsky oli yllättänyt heidät. Epäilemättä he olivat nähneet myrskyjä ennenkin tällä järvellä, olivathan jotkut heistä kokeneita kalastajia (Matteus 4:18, 19). * Mutta nyt puhalsi ”suuri raju myrskytuuli”, joka sai vesimassat hetkessä myllertämään. Miehet ponnistelivat kuumeisesti pitääkseen veneen hallinnassaan, mutta myrsky oli voimakkaampi. Kuohuvat aallot ”syöksähtelivät veneeseen”, ja se alkoi täyttyä vedellä. Sekasorrosta huolimatta Jeesus nukkui veneen perässä syvää unta, sillä hän oli uupunut opetettuaan ihmisjoukkoja koko päivän. Opetuslapset pelkäsivät henkensä edestä ja herättivät hänet anoen: ”Herra, pelasta meidät, me olemme perikadon partaalla!” (Markus 4:35–38; Matteus 8:23–25.)

2 Jeesus ei pelännyt. Ilman minkäänlaista epävarmuutta hän nuhteli tuulta ja merta: ”Vaikene! Ole hiljaa!” Ne tottelivat heti. Myrsky laantui, aallot vaimenivat, ja ”tuli aivan tyyni”. Suuri pelko valtasi opetuslapset. ”Kuka tämä oikein on?” he kuiskivat toisilleen. Millainen mies tosiaan pystyi nuhtelemaan tuulta ja merta aivan kuin ojentaisi tottelematonta lasta? (Markus 4:39–41; Matteus 8:26, 27.)

3 Jeesus ei ollutkaan mikään tavallinen mies. Jehovan voima toimi hänen hyväkseen ja hänen välityksellään  poikkeuksellisilla tavoilla. Henkeytetty apostoli Paavali saattoi hyvin perustein sanoa häntä ”Kristukseksi, Jumalan voimaksi” (1. Korinttilaisille 1:24). Millä tavoin Jumalan voima ilmenee Jeesuksessa? Miten Jeesuksen voimankäyttö voi liittyä meidän elämäämme?

Jumalan ainosyntyisen Pojan voima

4, 5. a) Minkä voiman ja vallan Jehova antoi ainosyntyiselle Pojalleen? b) Minkä avulla tämä Poika saattoi toteuttaa luomiseen liittyvät Isänsä tarkoitukset?

4 Mietitäänpä, millaista voimaa Jeesuksella oli ennen ihmiseksi tuloaan. Jehova käytti omaa ”iankaikkista voimaansa” luodessaan ainosyntyisen Poikansa, joka tultiin tuntemaan Jeesuksena Kristuksena (Roomalaisille 1:20; Kolossalaisille 1:15). Sen jälkeen Jehova antoi tälle Pojalle suunnattomasti voimaa ja valtaa ja antoi hänelle tehtäväksi toteuttaa luomiseen liittyvät tarkoituksensa. Raamattu sanoo Pojasta: ”Kaikki tuli olemassaoloon hänen välityksellään, eikä ilman häntä tullut olemassaoloon mikään.” (Johannes 1:3.)

5 Voimme tajuta vain hämärästi tuon tehtävän laajuuden. Kuvittele, millaista voimaa tarvittiin miljoonien mahtavien enkelien, fyysisen maailmankaikkeuden ja sen miljardien galaksien sekä elämänmuodoiltaan rikkaan maapallon luomiseen. Ainosyntyisellä Pojalla oli käytettävissään tuossa työssä kaikkeuden mahtavin voima: Jumalan pyhä henki. Hän tunsi suurta mielihyvää toimiessaan Mestarityöntekijänä, jonka välityksellä Jehova loi kaiken muun (Sananlaskut 8:22–31).

6. Mikä voima ja valta Jeesukselle annettiin hänen kuoltuaan maan päällä ja saatuaan ylösnousemuksen?

6 Voisiko ainosyntyinen Poika saada vielä enemmän voimaa ja valtaa? Kuoltuaan maan päällä ja saatuaan ylösnousemuksen Jeesus sanoi: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.” (Matteus 28:18.) Jeesukselle on tosiaan annettu kyky ja oikeus käyttää voimaa koko maailmankaikkeudessa. ”Kuninkaiden Kuninkaana ja herrojen Herrana” hänet on valtuutettu tekemään ”tyhjäksi kaikki hallitus ja kaikki  valta ja voima” – näkyvä ja näkymätön – joka vastustaa hänen Isäänsä (Ilmestys 19:16; 1. Korinttilaisille 15:24–26). Jumala ei ole ”jättänyt mitään hänen [Jeesuksen] alaisuuteensa alistamatta”, itseään lukuun ottamatta (Heprealaisille 2:8; 1. Korinttilaisille 15:27).

7. Miksi voimme olla varmoja, että Jeesus ei tule koskaan käyttämään väärin sitä voimaa, jonka Jehova on antanut hänen käsiinsä?

7 Onko meillä syytä pelätä, että Jeesus käyttäisi voimaansa väärin? Ehdottomasti ei! Jeesus todella rakastaa Isäänsä eikä koskaan tekisi mitään sellaista, mikä on hänelle epämieluisaa (Johannes 8:29; 14:31). Jeesus tietää hyvin, että Jehova ei milloinkaan käytä rajatonta voimaansa väärin. Hän on itse nähnyt, että Jehova etsii tilaisuuksia osoittaa ”voimansa niiden puolesta, jotka ovat ehytsydämisiä häntä kohtaan” (2. Aikakirja 16:9). Jeesus tuntee samanlaista rakkautta ihmiskuntaa kohtaan kuin Isänsä, joten voimme luottaa siihen, että hän tulee aina käyttämään voimaansa hyvään tarkoitukseen (Johannes 13:1). Hän ei ole koskaan tehnyt tässä poikkeusta. Katsotaanpa, millaista voimaa hänellä oli maan päällä ja miten hän käytti sitä.

”Voimallinen – – sanassa”

8. Minkä tekemiseen Jeesus sai voitelunsa jälkeen voimaa, ja miten hän käytti sitä?

8 Jeesus ei ilmeisesti tehnyt ihmeitä poikavuosinaan Nasaretissa. Tilanne kuitenkin muuttui sen jälkeen kun hän kävi kasteella vuonna 29 noin 30-vuotiaana (Luukas 3:21–23). Raamatussa sanotaan: ”Jumala voiteli hänet pyhällä hengellä ja voimalla, ja hän kulki kautta maan ja teki hyvää ja paransi kaikki Panettelijan sortamat.” (Apostolien teot 10:38.) ”Teki hyvää” – eikö tämä osoita, että Jeesus käytti voimaansa oikein? Voitelunsa jälkeen hänestä ”tuli profeetta, voimallinen työssä ja sanassa” (Luukas 24:19).

9–11. a) Missä Jeesus enimmäkseen opetti, ja mikä haaste hänellä oli voitettavanaan? b) Miksi ihmisjoukot olivat perin pohjin hämmästyneitä Jeesuksen opetustavasta?

9 Millä tavalla Jeesus oli voimallinen sanassa? Hän opetti  usein ulkona – järvenrannoilla, mäenrinteillä sekä kaduilla ja toreilla (Markus 6:53–56; Luukas 5:1–3; 13:26). Kuulijat olisivat helposti voineet lähteä matkoihinsa, elleivät hänen sanansa olisi vanginneet heidän kiinnostustaan. Tuona aikana, ennen kuin kirjoja alettiin painaa, arvostavien kuulijoiden täytyi säilyttää hänen sanansa mielessään ja sydämessään. Siksi Jeesuksen opetuksen piti olla vaikuttavaa, helppotajuista ja mieleenpainuvaa. Tämä haaste ei kuitenkaan tuottanut Jeesukselle vaikeuksia. Ajatellaanpa esimerkiksi vuorisaarnaa.

10 Eräänä aamupäivänä vuoden 31 alkupuoliskolla Galileanmeren lähellä olevalle rinteelle kerääntyi paljon ihmisiä. Jotkut olivat tulleet Juudeasta ja Jerusalemista sadan kilometrin päästä, toiset pohjoisen rannikkoseuduilta Tyroksesta ja Sidonista. Monet sairaat menivät lähemmäksi Jeesusta voidakseen koskettaa häntä, ja hän paransi heidät kaikki. Kun joukossa ei ollut enää ketään vakavasti sairasta, hän alkoi opettaa. (Luukas 6:17–19.) Kun hän myöhemmin päätti puhumisen, he olivat ihmeissään kuulemastaan. Miksi?

11 Yksi kuulijoista kirjoitti vuosia myöhemmin: ”Ihmisjoukot olivat perin pohjin hämmästyneitä hänen opetustavastaan, sillä hän opetti heitä niin kuin sellainen, jolla on valta.” (Matteus 7:28, 29.) Jeesuksen puheessa oli tuntuvaa voimaa. Hän puhui Jumalan puolesta ja nojautui opetuksessaan Jumalan sanan arvovaltaan (Johannes 7:16). Hän esitti asiat selvästi, ja hänen kehotuksensa olivat vetoavia ja väitteensä kiistattomia. Hänen sanansa osuivat asioiden ytimeen ja koskettivat kuulijoiden sydäntä. Hän opetti, kuinka voi olla onnellinen, kuinka rukoilla, kuinka etsiä Jumalan valtakuntaa ja kuinka rakentaa turvallista tulevaisuutta (Matteus 5:3–7:27). Hänen sanansa sytyttivät niiden sydämen, jotka tunsivat totuuden ja vanhurskauden nälkää. He  olivat halukkaita ’kieltämään’ itsensä ja jättämään kaiken voidakseen seurata häntä (Matteus 16:24; Luukas 5:10, 11). Millainen todiste Jeesuksen sanojen voimasta!

”Voimallinen työssä”

12, 13. Missä mielessä Jeesus oli ”voimallinen työssä”, ja millaisia ihmeitä hän teki?

12 Jeesus oli myös ”voimallinen työssä” (Luukas 24:19). Evankeliumeissa kerrotaan yli 30 ihmeestä, jotka hän teki – kaikki ”Jehovan voimassa” (Luukas 5:17). * Jeesuksen ihmeteot koskettivat tuhansien ihmisten elämää. Pelkästään kaksi ihmettä – 5 000 miehen ja myöhemmin 4 000 miehen ruokkiminen ”naisten ja pienten lasten lisäksi” – koski luultavasti yhteensä noin 20 000 hengen ihmisjoukkoa! (Matteus 14:13–21; 15:32–38.)

”He näkivät Jeesuksen kävelevän merellä”

13 Jeesus teki hyvin monenlaisia ihmeitä. Hänellä oli valtaa demoneihin, joita hän ajoi ulos vaivattomasti (Luukas 9:37–43). Hänellä oli voimaa vaikuttaa aineiden koostumukseen, niin että hän pystyi muuttamaan veden viiniksi (Johannes 2:1–11). Hän hämmästytti opetuslapsiaan kävelemällä tuulisen Galileanmeren pinnalla (Johannes 6:18, 19). Hänellä oli valta sairauksiin, ja hän paransi elimellisiä, kroonisia ja hengenvaarallisia sairauksia (Markus 3:1–5; Johannes 4:46–54). Hän paransi eri tavoilla. Jotkut paranivat matkan päässä, kun taas toisia hän kosketti henkilökohtaisesti (Matteus 8:2, 3, 5–13). Toiset paranivat samassa hetkessä, toiset asteittain (Markus 8:22–25; Luukas 8:43, 44).

14. Millaisissa olosuhteissa Jeesus osoitti, että hänellä oli voimaa tehdä tyhjäksi kuolema?

14 Erityisen huomattavaa on se, että Jeesuksella oli voimaa tehdä tyhjäksi kuolema. Raamatussa kerrotaan kolmesta tapauksesta, joissa hän herätti kuolleen: vanhemmat saivat  takaisin 12-vuotiaan tyttärensä, leskiäiti ainoan lapsensa ja sisaret rakkaan veljensä (Luukas 7:11–15; 8:49–56; Johannes 11:38–44). Minkäänlaiset olosuhteet eivät olleet liian vaikeita. Hän herätti 12-vuotiaan tytön kuolinvuoteeltaan pian tämän kuoltua. Hän nosti lesken pojan ruumispaareilta, epäilemättä tämän kuolinpäivänä. Ja Lasaruksen hän herätti hautakammiosta, kun Lasarus oli ollut kuolleena neljä päivää.

Epäitsekästä, vastuuntuntoista ja huomaavaista voimankäyttöä

15, 16. Mitä todisteita on siitä, että Jeesus käytti voimaansa epäitsekkäästi?

15 Pystytkö kuvittelemaan, millaiseen voiman väärinkäyttöön olisi voitu syyllistyä, jos Jeesuksen voima olisi annettu epätäydellisen hallitsijan käsiin? Jeesus oli kuitenkin synnitön (1. Pietarin kirje 2:22). Hän ei antanut sen itsekkään, kunnianhimoisen ja ahneen hengen tahrata itseään, joka ajaa epätäydelliset ihmiset käyttämään voimaansa toisten vahingoksi.

16 Jeesus käytti voimaansa epäitsekkäästi, ei koskaan omaksi hyödykseen. Nälkäisenä hän ei suostunut muuttamaan kiviä leiviksi itselleen (Matteus 4:1–4). Hänen vähäinen omaisuutensa oli todiste siitä, ettei hän hyötynyt voimansa käytöstä aineellisesti (Matteus 8:20). Voimatekojen epäitsekkäistä vaikuttimista todistavat muutkin seikat. Ihmeteot maksoivat hänelle jotain. Hänen parantaessaan sairaita hänestä lähti voimaa. Hän tunsi sen, silloinkin kun vain yksi ihminen parani. (Markus 5:25–34.) Silti hän antoi ihmisjoukkojen koskettaa häntä, ja he paranivat (Luukas 6:19). Miten epäitsekäs henki hänellä olikaan!

17. Miten Jeesus osoitti käyttävänsä voimaansa vastuuntuntoisesti?

17 Jeesus käytti voimaansa vastuuntuntoisesti. Hän ei milloinkaan tehnyt voimatekoja pelkästä näyttämisen halusta ilman mitään tarkoitusta (Matteus 4:5–7). Hän ei halunnut  tehdä tunnusmerkkejä vain tyydyttääkseen Herodeksen vääränlaista uteliaisuutta (Luukas 23:8, 9). Jeesus ei tehnyt voimaansa suuriäänisesti tunnetuksi, vaan päinvastoin usein kielsi parantuneita kertomasta asiasta kenellekään (Markus 5:43; 7:36). Hän ei halunnut, että hänestä tehtäisiin päätelmiä sensaatiomaisten puheiden perusteella (Matteus 12:15–19).

18–20. a) Mikä vaikutti siihen, millä tavalla Jeesus käytti voimaansa? b) Mitä ajattelet tavasta, jolla Jeesus paransi kuuron miehen?

18 Tämä voimakas mies, Jeesus, ei muistuttanut vähääkään niitä hallitsijoita, jotka ovat käyttäneet valtaa kylmästi toisten tarpeista ja kärsimyksistä välittämättä. Jeesus oli kiinnostunut ihmisistä. Jo pelkkä ahdistettujen näkeminen liikutti häntä niin syvästi, että hän halusi helpottaa heidän kärsimyksiään (Matteus 14:14). Hän otti huomioon heidän tunteensa ja tarpeensa, ja hänen hellä kiinnostuksensa vaikutti siihen, millä tavalla hän käytti voimaansa. Koskettava esimerkki tästä on Markuksen 7:31–37:ssä.

19 Suuret ihmisjoukot olivat löytäneet Jeesuksen ja toivat hänen luokseen monia sairaita, ja hän paransi heidät kaikki (Matteus 15:29, 30). Jeesus poimi kuitenkin joukosta yhden miehen, johon hän kiinnitti erityishuomiota. Mies oli kuuro ja pystyi tuskin puhumaan. Jeesus on saattanut vaistota, että hän oli hermostunut tai hämmentynyt. Huomaavaisesti hän otti miehen sivuun – ihmisjoukosta erilleen – rauhalliseen paikkaan. Sitten hän ilmaisi miehelle merkein, mitä oli aikeissa tehdä. Hän ”pani sormensa hänen korviinsa ja sylkäistyään * kosketti hänen kieltään” (Markus 7:33). Sen jälkeen Jeesus katsahti ylös taivaaseen ja huokaisi rukouksen hengessä. Näin hän viestitti miehelle, että hänen seuraava  tekonsa perustuisi Jumalan voimaan. Lopuksi Jeesus sanoi: ”Aukene.” (Markus 7:34.) Silloin miehen kuulo palautui ja hän pystyi puhumaan normaalisti.

20 Miten koskettavaa onkaan ajatella, että Jeesus otti ahdistettujen tunteet myötätuntoisesti huomioon jopa parantaessaan heitä Jumalalta saamallaan voimalla! Eikö olekin lohdullista tietää, että Jehova on antanut messiaanisen Valtakunnan näin sääliväisen ja huomaavaisen Hallitsijan käsiin?

Esimakua tulevasta

21, 22. a) Mistä Jeesuksen ihmeet olivat esimakua? b) Mitä voimme odottaa tapahtuvaksi Valtakunnan hallinnon alaisuudessa sen ansiosta, että Jeesus hallitsee luonnonvoimia?

21 Jeesuksen maanpäälliset voimateot olivat vain ennakkovälähdyksiä vielä suuremmista siunauksista, joita saadaan hänen kuninkuutensa alaisuudessa. Jumalan uudessa maailmassa Jeesus tekee jälleen ihmeitä, mutta nyt maailmanlaajuisessa mitassa! Ajattelehan, mitä jännittävää on edessä.

22 Jeesus palauttaa maapallon ekosysteemin täydelliseen tasapainoon. Hänhän osoitti kykenevänsä hallitsemaan luonnonvoimia tyynnyttäessään myrskytuulen. Ihmisten ei Kristuksen valtakunnan hallinnon alaisuudessa tarvitse pelätä pyörremyrskyjä, maanjäristyksiä, tulivuorenpurkauksia eikä muitakaan luonnononnettomuuksia. Koska Jeesus on Mestarityöntekijä, jonka välityksellä Jehova on luonut maan ja kaiken sen elämän, Jeesus ymmärtää täysin, miten maapallo toimii. Hän tietää, miten luonnonvaroja käytetään oikein. Hänen hallintonsa alaisuudessa koko maapallo muutetaan paratiisiksi (Luukas 23:43).

23. Miten Jeesus tulee Kuninkaana täyttämään ihmiskunnan tarpeet?

23 Entä ihmiskunnan tarpeet? Jeesuksen kyky ruokkia tuhannet ihmiset yltäkylläisesti vain muutamalla elintarvikkeella antaa varmuuden siitä, että hänen hallintonsa  alaisuudessa ei ole enää nälkää. Ravinnon runsaus ja sen tasapuolinen jakaminen tekevät nälästä lopun iäksi (Psalmit 72:16). Hänen valtansa sairauksiin osoittaa, että sairaat, sokeat, kuurot, raajarikot ja rammat parannetaan täysin ja pysyvästi (Jesaja 33:24; 35:5, 6). Hänen kykynsä herättää kuolleita vahvistaa, että mahtavana taivaallisena Kuninkaana hänellä on voimaa myös herättää kuolleista ne lukemattomat miljoonat ihmiset, jotka hänen Isänsä on halunnut pitää muistissaan (Johannes 5:28, 29).

24. Mitä meidän tulisi pitää mielessä, kun mietiskelemme Jeesuksen voimaa, ja miksi?

24 Mietiskellessämme Jeesuksen voimaa pitäkäämme mielessä, että tämä Poika jäljittelee täydellisesti Isäänsä (Johannes 14:9). Jeesuksen voimankäyttö antaa selvän kuvan siitä, miten Jehova käyttää voimaa. Ajattele esimerkiksi, miten hellävaraisesti Jeesus paransi erään spitaalisen. Jeesus liikuttui säälistä, kosketti miestä ja sanoi: ”Minä haluan.” (Markus 1:40–42.) Tällaisten kertomusten avulla Jehova ikään kuin sanoo: ”Tuolla tavalla minä käytän voimaani!” Eikö tämä saa sinut ylistämään kaikkivaltiasta Jumalaamme ja kiittämään siitä, että hän käyttää voimaansa näin rakkaudellisesti?

^ kpl 1 Äkilliset myrskyt ovat tavallisia Galileanmerellä. Koska se sijaitsee matalalla (noin 200 metriä merenpinnan alapuolella), ilma on siellä paljon lämpimämpää kuin ympäröivällä alueella, ja tämä synnyttää häiriöitä ilmakehässä. Voimakkaat tuulet puhaltavat pitkin Jordaninlaaksoa pohjoisessa sijaitsevalta Hermoninvuorelta. Tyyni ilma voi hetkessä muuttua raivoavaksi myrskyksi.

^ kpl 12 Tämän lisäksi evankeliumit joskus viittaavat moneen ihmeeseen yhdellä yleismaininnalla. Esimerkiksi kerran ”koko kaupunki” tuli katsomaan häntä ja hän paransi ”useita” sairaita (Markus 1:32–34).

^ kpl 19 Sylkeminen oli sekä juutalaisten että pakanoiden hyväksymä parantamiskeino tai merkki parantamisesta, ja syljen hoitokäytöstä kerrotaan rabbien kirjoituksissa. Jeesus saattoi sylkäistä yksinkertaisesti viestittääkseen miehelle, että tämä paranisi. Olipa syy mikä tahansa, hän ei käyttänyt sylkeään luonnonlääkkeenä.

Aiheesta lisää

”Tulkoon sinun valtakuntasi” – mutta milloin?

Miksi voimme luottaa siihen, että voideltu Kuningas ryhtyy pian toimiin, jotta Jumalan tahto tapahtuisi maan päällä täysin?