Siirry sisältöön

Siirry lisävalikkoon

Jehovan todistajat

suomi

Jehovan todistajat osallistuvat kevättalkoisiin Donin Rostovissa

Jehovan todistajat osallistuvat kevättalkoisiin Donin Rostovissa

Etelä-Venäjän suurimman kaupungin, Donin Rostovin, paikallishallinnon johtaja kirjoitti 20. toukokuuta 2015 kirjeen Jehovan todistajille kiittääkseen heitä ”erittäin aktiivisesta osallistumisesta kaupungin kevättalkoisiin”.

Jehovan todistajia neljästä eri paikallisesta seurakunnasta osallistui Donin Rostovissa ympäristön siistimiseen talkoovoimin keräämällä roskia jalkakäytäviltä ja joen rannoilta. Vain muutamassa tunnissa he keräsivät noin 300 säkillistä roskia pois kuljetettavaksi.

Miksi todistajat olivat niin innokkaita auttamaan yhteisöä? 67-vuotias Raisa sanoo: ”En voi olla välittämättä ympäristöstäni. Haluan, että kaupunkini on siisti, jotta kaikki voivat asua miellyttävissä oloissa. Nautin tästä työstä, vaikka vain muutama ihminen saisi tietää siitä. Tiedän, että Jehova Jumala näkee työmme.” Aleksander lisää: ”Emme vain saarnaa ihmisille, vaan haluamme myös auttaa heitä muilla tavoin. Olen tyytyväinen, kun voin tehdä jotain naapureideni hyväksi.”

Tarkkailijat arvostivat Jehovan todistajien asennetta. Eräs kaupunkilainen oli yllättynyt saadessaan tietää, että todistajille ei maksettu työstä. Hänkin päätti osallistua talkoisiin ja sanoi myöhemmin: ”En olisi koskaan kuvitellut, että tällaisesta työstä voi saada niin paljon iloa! Jotkut teistä eivät edes asu täällä, mutta tulitte kuitenkin siivoamaan ympäristöämme.”

Eräs kaupungin virkamies pani merkille, kuinka yksi ryhmä todistajia keräsi poikkeuksellisen paljon roskia. Hän otti täysien jätesäkkien vierellä seisovista todistajista valokuvan ”näyttääkseen toisille, kuinka tätä työtä pitäisi tehdä.”

Aiheesta lisää

KETKÄ TEKEVÄT JEHOVAN TAHDON NYKYÄÄN?

Millaisia ihmisiä Jehovan todistajat ovat?

Kuinka monta Jehovan todistajaa tunnet? Mitä oikeastaan tiedät meistä?

HERÄTKÄÄ!

Mitä Raamattu sanoo puhtaudesta?

Tarkastele Raamatun järkeviä neuvoja, jotka ovat auttaneet miljoonia ihmisiä elämään puhdasta ja tervettä elämää.