Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

Jehovan todistajille ympäristösertifikaatti

Jehovan todistajille ympäristösertifikaatti

Meksikossa sijaitseva Jehovan todistajien paino on saanut sertifikaatin ympäristön puhtauden edistämisestä. Tämä oli seitsemäs perättäinen vuosi.

Syyskuun 26. päivänä 2012 Meksikon valtio myönsi Jehovan todistajille ympäristösertifikaatin sen työn johdosta, jota nämä ovat tunnollisesti tehneet ympäristön puhtauden ja suojelun hyväksi.

Ympäristön puhtautta edistävä ohjelma kannustaa yrityksiä ottamaan huomioon ympäristötekijät. Jehovan todistajat osallistuvat ohjelmaan joka vuosi, vaikka heidän järjestönsä on ei-kaupallinen. Meksikon painon edustaja sanoi: ”Sertifikaatin saamiseksi meidän on kyettävä osoittamaan, että tuotantomenetelmämme ja päästömme ovat paikallisten ympäristönsuojelumääräysten mukaisia seitsemällä osa-alueella, jotka ovat ilma, vesi, sähköenergia, talous- ja ongelmajäte sekä turvallisuus ja ympäristövalistus. Teollisuuslaitokset eivät ole velvollisia osallistumaan tähän ohjelmaan. Teemme sen vapaaehtoisesti.”

Jehovan todistajat kaikkialla maailmassa tekevät voitavansa ollakseen vahingoittamatta kallisarvoista luontoa.