Maailmanlaajuinen painotoiminta joka auttaa oppimaan Jumalasta
Jehovan todistajien julkaisuja luetaan kaikkialla maailmassa. Miljoonat lukevat myös sähköisessä muodossa olevia todistajien julkaisuja, joihin myös tämä artikkeli kuuluu. Painotoimintamme laajuus voi kuitenkin olla monille yllätys. Vuonna 2013 julkaisimme Raamattuun perustuvaa kirjallisuutta noin 700 kielellä, ja sitä levitettiin 239 maassa.
Ennen vuotta 1920 kirjallisuutemme painettiin kaupallisissa painoissa. Tuona vuonna aloimme painaa joitakin lehtiämme ja kirjasiamme pienissä vuokratiloissa Brooklynissa New Yorkissa. Nyt painamme julkaisumme 15 paikassa Aasiassa, Afrikassa, Australiassa ja Euroopassa sekä Etelä- ja Pohjois-Amerikassa.
Tärkein kirjamme
Tärkein kirja, jota painamme, on tietenkin Raamattu. Vuonna 1942 painoimme ensimmäistä kertaa koko Raamatun, englanninkielisen Kuningas Jaakon käännöksen. Vuonna 1961 Jehovan todistajat julkaisivat kääntämänsä koko Pyhän Raamatun Uuden maailman käännöksen ensimmäistä kertaa yksissä kansissa. Vuoteen 2013 mennessä olimme valmistaneet tätä Raamattua 184 miljoonaa kappaletta 121 kielellä.
Tuotantomäärät eivät kerro koko totuutta. Valmistamamme Raamatut ovat erittäin kestäviä. Paperi ei sisällä happoa, joka kellastuttaisi sen, ja sivut on sidottu huolellisesti. Tuloksena on Raamattu, joka kestää päivittäistä käyttöä.
Muut julkaisut
Painamme myös julkaisuja, jotka auttavat ymmärtämään Raamattua. Seuraavassa joitakin numerotietoja vuodelta 2013:
Päälehteämme Vartiotornia painetaan yli 210 kielellä, ja se on maailman laajalevikkisin lehti. Kunkin 16-sivuisen lehden painosmäärä on noin 45 miljoonaa.
Vartiotornin sisarjulkaisun Herätkää!-lehden levikki on maailman toiseksi suurin, ja sitä julkaistaan 99 kielellä. Jokaista numeroa painetaan noin 44 miljoonaa kappaletta.
Pehmeäkantisen 224-sivuisen kirjan Mitä Raamattu todella opettaa? tarkoitus on auttaa lukijoita ymmärtämään Raamatun perusopetuksia. Sitä on painettu vuodesta 2005 lähtien runsaat 214 miljoonaa kappaletta yli 240 kielellä.
32-sivuinen kirjanen Kuuntele Jumalaa on suunniteltu niiden avuksi, joiden lukutaito on rajallinen. Se opettaa selkeitä Raamatun totuuksia kauniiden kuvien ja lyhyiden kuvatekstien avulla. Sitä on painettu yli 42 miljoonaa kappaletta yli 400 kielellä.
Edellä mainittujen julkaisujen lisäksi Jehovan todistajat painavat muitakin kirjoja ja kirjasia sekä lehtisiä. Ne auttavat Raamattua tutkivia löytämään vastauksia raamatullisiin kysymyksiin, selviytymään elämän ongelmista ja viettämään onnellista perhe-elämää. Vuonna 2012 Jehovan todistajien painot tuottivat runsaat 1,3 miljardia lehteä ja 80 miljoonaa kirjaa ja Raamattua.
Vuonna 2012 Jehovan todistajien painot tuottivat yli 1,3 miljardia lehteä ja 80 miljoonaa kirjaa ja Raamattua.
Painoissamme käyvät vierailijat hämmästelevät usein niiden uutteria työntekijöitä. Kaikki nuo miehet ja naiset käyttävät vapaaehtoisesti aikaansa ja voimiaan tuohon työhön. Useimmilla, jotka tulevat Beteliin (merkitsee ’Jumalan huonetta’), ei ole aiempaa painoalan kokemusta. Sisäinen koulutusohjelma ja oppimiseen kannustava työympäristö tuottavat kuitenkin tulosta. Hyvin usein voi esimerkiksi nähdä noin 20-vuotiaiden nuorten miesten käyttävän nopeita painokoneita, jotka voivat tuottaa 16-sivuista lehteä 200000 kappaletta tunnissa.
Mistä rahat saadaan?
Jehovan todistajien työ rahoitetaan kautta maailman vapaaehtoisin lahjoituksin. Vuoden 1879 elokuun ”Siionin Vartiotornin” (nykyinen Vartiotorni) englanninkielisessä numerossa sanottiin: ”Me uskomme, että JEHOVA tukee ’Siionin Vartiotornia’, ja koska näin on, niin se ei milloinkaan kerjää eikä pyydä ihmisiltä avustusta.” Kantamme on sama edelleen.
Miksi käytämme tähän työhön näin paljon aikaa, rahaa ja voimia? Lukevatpa ihmiset jotain miljoonista tuottamistamme Raamatuista ja kirjoista paperi- tai verkkoversiona, toivomme, että se auttaa heitä pääsemään lähemmäs Jumalaa.