Siirry sisältöön

RAAMATTU VOI MUUTTAA ELÄMÄN

”Kadut olivat kotini”

  • Syntymävuosi: 1955

  • Kotimaa: Espanja

  • Tausta: Käytti huumeita, juopotteli ja oli väkivaltainen

AIEMMAT ELÄMÄNVAIHEENI

Toisilta vie kauan aikaa ottaa opiksi omista karvaista kokemuksistaan. Tämä piti paikkansa myös minusta. Synnyin ja vartuin Espanjan toiseksi suurimmassa kaupungissa Barcelonassa. Perheemme asui Somorrostro-nimisellä alueella. Somorrostro, johon kuului suuri osa kaupungin ranta-alueesta, oli tunnettu rikollisuudesta ja huumeidenvälityksestä.

Olin vanhin perheemme yhdeksästä lapsesta. Olimme hyvin köyhiä, ja siksi isä lähetti minut töihin ollessani kymmenvuotias. Työskentelin kymmenen tuntia päivässä paikallisen tennisseuran pallopoikana. Siksi en voinut käydä koulua niin kuin useimmat ikäiseni lapset. 14-vuotiaana menin koneenkäyttäjäksi erääseen metallipajaan.

Vuonna 1975 liityin Pohjois-Afrikassa toimivaan Espanjan muukalaislegioonaan. Päälläni on legioonan omaleimainen univormu.

Vuonna 1975 minut kutsuttiin asepalvelukseen, jonka suorittaminen oli Espanjassa pakollista. Halusin saada elämääni jännitystä ja liityin siksi vapaaehtoisesti Espanjan muukalaislegioonaan. Se toimi Melillassa, joka on Pohjois-Afrikassa sijaitseva Espanjan erillisalue. Tuona aikana sorruin käyttämään huumeita ja juomaan liikaa.

Lähdettyäni muukalaislegioonasta palasin Barcelonaan ja perustin jengin. Varastimme aivan kaiken, minkä saimme käsiimme, ja myimme tavarat saadaksemme rahaa huumeisiin. Aloin käyttää LSD:tä ja amfetamiineja, ja elämäni pyöri seksin, alkoholin ja uhkapelien ympärillä. Tämä tuhoisa elämäntapa teki minusta aina vain väkivaltaisemman. Kannoin koko ajan mukanani veistä, viidakkoveistä tai kirvestä enkä arkaillut käyttää niitä, jos tilanne näytti sitä vaativan.

Kerran kun jengimme oli varastanut auton, poliisi jahtasi meitä. Se oli kuin suoraan elokuvista. Ajettuamme varastetulla autolla noin 30 kilometriä poliisi alkoi ampua meitä kohti. Lopulta kolaroimme auton, minkä jälkeen pakenimme juosten. Kun isäni sai tietää siitä, hän ymmärrettävästi heitti minut pois kotoa.

Kadut olivat kotini seuraavat viisi vuotta. Nukuin ovikatosten alla, kuorma-autoissa, puistonpenkeillä ja hautausmailla. Asuin jonkin aikaa jopa luolassa. Elämälläni ei ollut minkäänlaista tarkoitusta, ja minulle oli samantekevää, olinko elossa vai kuollut. Muistan, miten viiltelin ranteitani ja käsivarsiani huumeiden vaikutuksen alaisena. Arvet ovat yhä näkyvissä.

RAAMATTU MUUTTI ELÄMÄNI

Kun olin 28-vuotias, äitini etsi minut käsiinsä ja pyysi minua palaamaan kotiin. Suostuin siihen ja lupasin parantaa tapani. Tuon lupauksen täyttäminen vei minulta kuitenkin aikaa.

Eräänä iltapäivänä kaksi Jehovan todistajaa tuli käymään ovellamme. Kun olin kuuntelemassa heitä, isäni huusi taustalta ja käski paiskata oven kiinni. En ollut koskaan pitänyt siitä, että minua käskytetään, joten päätin olla tottelematta. Todistajat tarjosivat minulle kolmea pientä kirjaa, ja otin ne mielelläni. Kysyin, missä heidän kokouspaikkansa oli, ja muutaman päivän kuluttua ilmaannuinkin paikalle. En kuitenkaan mennyt sisään valtakunnansaliin.

Aivan ensimmäiseksi kiinnitin huomiota siihen, että kaikki olivat pukeutuneet siististi. Minulla taas oli pitkä tukka, epäsiisti parta ja nuhruiset vaatteet. En selvästikään sopinut joukkoon, joten pysyttelin salin ulkopuolella. Mutta yllätyksekseni näin entisen jengikaverini Juanin puku päällään. Sain myöhemmin tietää, että vain vuotta aiemmin hänestä oli tullut Jehovan todistaja. Se että Juan oli siellä, antoi minulle rohkeutta mennä sisälle kuuntelemaan kokouksen ohjelmaa. Se oli käännekohta elämässäni.

Otin vastaan raamattukurssin, jota minulle tarjottiin. Tajusin pian, että saadakseni Jumalan hyväksynnän minun oli päästävä eroon aggressiivisuudesta ja moraalittomasta elämäntavasta. Muutosten tekeminen ei ollut helppoa. Opin sen, että miellyttääkseni Jehova Jumalaa minun piti muuttua ”mielen uudistamisen avulla” (Roomalaisille 12:2). Jumalan armo kosketti minua syvästi. Tunsin, että kaikista virheistäni huolimatta hän tarjosi minulle uutta mahdollisuutta. Se mitä sain tietää Jehovasta, painui sisimpääni. Ymmärsin, että oli olemassa Luoja, joka välittää minusta (1. Pietarin kirje 5:6, 7).

Tämä motivoi minua tekemään muutoksia. Esimerkiksi kun raamattukurssin aineistossa käsiteltiin suhtautumista tupakkaan, mietin itsekseni: ”Jos Jehova Jumala haluaa minun pysyvän kaikin tavoin puhtaana ja saastumattomana, näistä savukkeista on yksinkertaisesti hankkiuduttava eroon.” (2. Korinttilaisille 7:1.) Niinpä heitin ne roskiin!

Myös huumeiden käyttö ja myynti oli lopetettava. Se ei käynyt niin helposti ja nopeasti. Tiesin, että minun täytyi katkaista yhteydenpito vanhoihin kavereihini, koska heidän seuransa ei auttanut edistymään hengellisesti. Ajan myötä aloin turvautua enemmän Jumalaan ja siihen apuun, jota sain uusilta ystäviltäni seurakunnasta. Rakkaus ja henkilökohtainen kiinnostus, jota he osoittivat minua kohtaan, oli täysin ennenkokematonta. Kuukaudet kuluivat, ja lopulta onnistuin pääsemään irti huumeista ja ”pukemaan ylleni uuden persoonallisuuden”. Näin minun oli mahdollista saada Jumalan hyväksyntä. (Efesolaisille 4:24.) Elokuussa 1985 menin kasteelle ja minusta tuli Jehovan todistaja.

SAAMANI HYÖTY

Raamattu antoi elämälleni kokonaan uuden suunnan. Se vapautti minut vahingollisesta elämäntavasta, joka turmeli kehoani ja murensi itsetuntoani. Tosiasiassa yli 30 entistä kaveriani on kuollut nuorena aidsiin tai johonkin muuhun huumeidenkäytön aiheuttamaan tautiin. Olen hyvin kiitollinen siitä, että Raamatun ohjeita noudattamalla olen voinut välttyä tuollaiselta tragedialta.

Veitset ja kirveet, joita kannoin ollessani väkivaltainen nuori, kuuluvat kauas menneisyyteen. En olisi voinut kuvitellakaan, että jonakin päivänä kantaisin mukanani Raamattua ja käyttäisin sitä toisten auttamiseen. Sekä vaimoni että minä olemme nykyään Jehovan todistajien kokoaikaisia evankelistoja.

Vanhemmistani ei koskaan tullut Jehovan todistajia, mutta he olivat erittäin tyytyväisiä siihen, mitä Raamatun tutkiminen sai minussa aikaan. Isäni jopa puolusti Jehovan todistajia kaikkien työtovereidensa edessä. Hänelle oli selvää, että uusi vakaumukseni oli saanut aikaan valtavan muutoksen parempaan. Äitini sanoi usein, että minun olisi pitänyt alkaa tutkia Raamattua jo aiemmin. Olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä!

Omat kokemukseni ovat opettaneet minulle sen, että on järjetöntä etsiä sisältöä elämään huumeista ja muista paheista. Nykyään saan aitoa iloa siitä, että voin kertoa toisille Jumalan sanan, Raamatun, opetuksista. Ne todellakin pelastivat elämäni.